MT: Sanna Kiisken muumikahvilasta tehtiin Ruotsissa rikosilmoitus – omistajat ilmiriidassa keskenään

Julkaistu:

Muumikahviloiden toiminnasta vastaava Cafe of cartoons -yhtiöllä on massiivisten velkojen lisäksi tilit tarkistamatta, Maaseudun Tulevaisuus kertoo.
Kahdeksan sijoittajan ryhmä on tehnyt rikosilmoituksen muumikahvilaketjuun liittyvistä epäillyistä taloudellisista väärinkäytöksistä. Asiasta kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

MT:n mukaan kahvilaketjun omistajayhtiön Cafe of cartoons Oy:n osakkaiden keskinäiset välit ovat tulehtuneet pahoin.

Riidan osapuolina ovat lehden mukaan vajaat puolet kahvilaketjuyhtiöstä omistava toimitusjohtaja, yhtiön hallitusta johtava Sanna Kiiski ja yhtiön ruotsalaiset vähemmistöosakkaat.

Taloussanomat uutisoi viime viikolla, että Cafe of cartoonsin hallitus jätti yrityssaneeraushakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen 15. kesäkuuta. Hallitus hakee ensi maanantaina pidettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa osakkailtaan hyväksyntää yrityssaneerauksen aloittamiseksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhtiön hallitusta viime lokakuuhun asti johtanut, kahdeksaa ruotsalaista piensijoittajaa edustava Sverker Littorin kertoi MT:lle, ettei yhtiön tilinpäätöstä ei ole tarkastettu. Littorin on vaatinut yhtiökokousta päättämään erityisen tilintarkastuksen järjestämisestä yhtiön tileistä ja hallinnosta.

Littorin ja muut pienosakkaat jättivät Ruotsin poliisille rikosilmoituksen, jossa he epäilevät yhtiön johtoa taloudellisista väärinkäytöksistä.

Kiiski kertoi Taloussanomille viime viikolla, että vielä keväällä kahviloiden tilanne oli täysin toinen. Tuolloin Kiiski suunnitteli ketjun laajentamista. Muumikahviloita oli tarkoitus avata Suomen ulkopuolelle ja yrityksen listautua pörssiin. Suunnitelmat jäivät puolitiehen.

– Meillä oli muutama onneton avaus, jotka olivat meillä tosi fataaleja, Kiiski kertoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kiiski viittasi kahteen Helsingin keskustassa sijaitsevaan kovan onnen kahvilaan. Toisen seinässä oli hometta ja se piti sulkea puolen vuoden jälkeen. Toista taas ei saatu koskaan avattua, vaikka luvat olivat kunnossa. Seurauksena oli yli vuoden kestänyt kiista vuokranantajan ja taloyhtiön välillä.

– Kun tehtiin aggressiivista kasvua, osui kaksi mustaa pekkaa käsiin, Kiiski sanoi.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Ostitko jonkin näistä lukuisista jouluvaloista? Sähköiskun vaara – lopeta käyttö heti ja palauta Tokmannille

  2. 2

    Kommentti: Ei se jättipalkka, vaan se iso varallisuus – joka neljännessä kodissa on varoja alle 10 700 euroa

  3. 3

    19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

  4. 4

    Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

  5. 5

    Tulli muistuttaa: Nämä maksut saattavat yllättää eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaat

  6. 6

    Suomen Pankin Rehn heikentyvästä talouskasvusta: Julkista taloutta vahvistettava nyt

  7. 7

    SDP:n Rinne tuloeroista: Eriarvoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa on selkeästi kasvamassa

  8. 8

    Rikkaat rikastuivat pienituloisia vauhdikkaammin – ”Erityisesti myyntivoitot lisääntyneet”

  9. 9

    Ekonomisti Suomen taloustilanteesta: Yllättävintä on yksityisen kulutuksen heikkous

  10. 10

    Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ostitko jonkin näistä lukuisista jouluvaloista? Sähköiskun vaara – lopeta käyttö heti ja palauta Tokmannille

  2. 2

    19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

  3. 3

    Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

  4. 4

    Tulli muistuttaa: Nämä maksut saattavat yllättää eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaat

  5. 5

    Kommentti: Ei se jättipalkka, vaan se iso varallisuus – joka neljännessä kodissa on varoja alle 10 700 euroa

  6. 6

    Rikkaat rikastuivat pienituloisia vauhdikkaammin – ”Erityisesti myyntivoitot lisääntyneet”

  7. 7

    Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

  8. 8

    SDP:n Rinne tuloeroista: Eriarvoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa on selkeästi kasvamassa

  9. 9

    Kaupan alan osakkeet syöksyvät pörsseissä – verkkokauppa kertoi katastrofaalisesta joulukaupan alusta

  10. 10

    Suomen Pankin Rehn heikentyvästä talouskasvusta: Julkista taloutta vahvistettava nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ostitko jonkin näistä lukuisista jouluvaloista? Sähköiskun vaara – lopeta käyttö heti ja palauta Tokmannille

  2. 2

    Perheenisä ihmettelee tätä näkyä tavaratalossa: Miten sama lelu voi maksaa Seinäjoella 69 euroa ja Tampereella 179 euroa?

  3. 3

    Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

  4. 4

    Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

  5. 5

    19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

  6. 6

    Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

  7. 7

    Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

  8. 8

    Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

  9. 9

    Kotitalouksien varallisuudessa suuria alueellisia eroja – Katso vertailu: Tällä alueella on köyhimmät kodit

  10. 10

    Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

  11. Näytä lisää