Suomalaiset ovat naapureitaan selvästi pihimpiä lomailijoita

Julkaistu:

Suomalaiset arvioivat käyttävänsä kesälomaansa tänä vuonna keskimäärin 1 300 euroa kotitaloutta kohti, ilmenee Nordean teettämästä kyselytutkimuksesta.
Suomalainen lomabudjetti on Pohjoismaiden pienin, sillä esimerkiksi Ruotsissa kesälomaan käytetään arviolta 1 700, Tanskassa 2 000 ja Norjassa jopa 2 500 euroa.

– Maiden väliset erot hintatasossa tasoittavat eroja, mutta maiden järjestys ja Suomen suuri ero muihin maihin säilyy, vaikka tämä otettaisiin huomioon, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen tiedotteessa.

Kotitalouksien arvioima lomabudjetti on Suomessa tänä vuonna viisi prosenttia viimevuotista pienempi. Myös Ruotsissa ja Tanskassa budjetti kutistui hieman.

Tutkimuksen toteutti toukokuussa YouGov. Kyselyyn vastasi Islantia lukuun ottamatta noin tuhat ihmistä joka maassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mira Kasslin kertoo, millaista kiinteistönvälittäjän arki on: ”Bisnes on äärimmäisen raakaa”

    2. 2

      Asukas piinasi naapureitaan vuosikaudet – soitti haitaria, lauloi öisin, heitti päälle biojätteitä ja kiviä...

    3. 3

      Yhden ammatin näkymissä on erikoinen kuilu naapurimaakuntien välillä – ”Hakijat haluavat tehdä päivätyötä”

    4. 4

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    5. 5

      Restamax aloittaa yt-neuvottelut – taustalla Royal Ravintolat -kauppa

    6. 6

      Bloomberg: Kiina tekee laajan tuontitullien alennuksen lokakuussa

    7. 7

      Venäjän öljyntuottajilla menee nyt paremmin kuin koskaan

    8. 8

      S-Pankki tuo markkinoille sijoituspalvelun – kulut lähenevät indeksirahastojen kuluja

    9. 9

      Marimekko antoi positiivisen tulosvaroituksen

    10. 10

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    2. 2

      AL: Lihayritys Tapolan perustaja Kyllikki Tapola on kuollut

    3. 3

      Asukas piinasi naapureitaan vuosikaudet – soitti haitaria, lauloi öisin, heitti päälle biojätteitä ja kiviä...

    4. 4

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    5. 5

      Mira Kasslin kertoo, millaista kiinteistönvälittäjän arki on: ”Bisnes on äärimmäisen raakaa”

    6. 6

      Video: Tälläinen ryysis oli Kalasatamassa kello 9, kun iso kauppakeskus Redi avasi ovensa

    7. 7

      Yhden ammatin näkymissä on erikoinen kuilu naapurimaakuntien välillä – ”Hakijat haluavat tehdä päivätyötä”

    8. 8

      Ylityökiellon seuraus: Bussivuoroja voi jäädä ajamatta viikonloppuna

    9. 9

      Oikeuskomissaari tapaa Suomen, Tanskan ja Viron ministerit – haluaa selvittää, missä Danske Bankin virheet tapahtuivat

    10. 10

      Restamax aloittaa yt-neuvottelut – taustalla Royal Ravintolat -kauppa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelihenkinen perhe muutti Saarijärvelle askeettiseen mökkiin täysin keskelle korpea – rahaa menee vain 800 €/kk

    2. 2

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    3. 3

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    4. 4

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    5. 5

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    6. 6

      Katso, paljonko ammatissasi keskimäärin tienataan – valtiolla ja kunnissa voi olla paremmat ansiot

    7. 7

      10 000 euroa vuodessa säästänyt Julia kertoo, miten hän käyttää rahaa ja mikä häntä nolottaa

    8. 8

      Makuunin ikkunoilta löytyi jopa tuhansien eurojen arvoisia esineitä – ”Tuntuvat kiinnostavan”

    9. 9

      Yhdestä sähköautosta nousi myrsky taloyhtiössä – näin kiista lopulta ratkesi

    10. 10

      ”Huippusijainnilla” paritalon puolikkaan myynyt antoi väärää tietoa ostajalle – myyjälle napsahti kymppitonnien lasku

    11. Näytä lisää