Oman kesämökin hinta-arvio ”voi heittää helposti 50 prosenttiakin” – tässä ovat syyt

Julkaistu:

Hienot hetket eivät konkretisoidu hinnassa, mutta kesämökin myyjä voi silti tehdä paljonkin arvon nostamiseksi.
Helteisinä loppukevään päivinä vehreä luonto kaunistaa kulahtaneempaakin mökkiä. Paitsi kukkiva omenapuu myös rakkaalla mökillä vietetyt hetket ovat myyjälle tärkeä osa elämää. Ostajalle kiinteistö on vain vaihtoehto muiden joukossa.

Pirkanmaalla kiinteistökauppaan ja -arviointiin erikoistuneen Ala-Laurila Oy:n omistaja, AKA-kiinteistöarvioija Timo Ala-Laurila sanoo, että myyjän silmissä mökki on yleensä arvokkaampi kuin ostajan silmissä.

Toinen AKA-kiinteistöarvioija Jukka S. Lahtinen kertoo, että hänen asiakkailleen on tullut sekä iloisia että yllätyksiä että huonompia uutisia. Voittopuolisesti omistajat kuvittelevat, että oma mökki on todellista arvokkaampi.

– Oma näkemys voi heittää helposti 50 prosenttiakin. Varsinkin jos talo on kuolinpesällä ja omistajat eri puolelta Suomea, hän sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sadan tonnin perusmökissä siis 50 000 euroa.

 

Hiirenkakka nurkissa ei vakuuta ostajaa.

Lahtinen ja Laurila ovat keskuskauppakamarin auktorisoimia ja antavat puolueettomia arvioita esimerkiksi perunkirjoja, omaisuuden osituksia tai riitatilanteita varten.

Suttuisuus voi viedä kolmanneksen arvosta

Tyypillisimmin omistajaa vaihtaa 1960–1970-luvuilla rakennettu lautamökki. Noin puolet eli 250 000 Suomen mökeistä on rakennettu ennen vuotta 1980.

Myyntipäätöksen jälkeen myyjän pitäisi pystyä katsomaan kesäpaikkaa vieraan silmin. Vanhat hetekat ja polkupyörät kannattaa raijata aitan takaa ja tyhjentää rakennukset ylimääräisestä roinasta, sillä yleisilme merkitsee paljon.

– Totta kai ostajaan vaikuttaa, jos näkyy, että talosta on pidetty huolta. Kyllä myyjä pääsee tuntipalkoille, kun laittaa nämä asiat kuntoon, Ala-Laurila sanoo.

Samalla mökillä voi olla kaksi aivan eri hintaa.

– Jos hyvin pidettynä mökin hinta voisi olla 150 000 euroa, rupuseksi päästettynä saman mökin hinta putoaa 30 prosenttia, hän arvioi.


Tee joka vuosi jotain

Myytäessä keskeistä on, miten mökkiä on hoitanut. Ala-Laurila painottaa, että sitä ei pidä päästää ränsistymään.

– Joka vuosi kannattaa tehdä jotain, että ei jonain vuonna tule isoa remonttia, johon ei jaksa ryhtyä.

Mökin arvoa pitää yllä, jos vaatimustasoa päivitetään ja sinne vedetään esimerkiksi sähköt ja vesijohdot. Ala-Laurilan mukaan hintaan vaikuttaa heti, jos alueella on vaikkapa ollut mahdollisuus vetää vedet, mutta sitä ei ole tehty.

– Tietysti työ maksaa, mutta raha tulee takaisin myytäessä.

Elämä on aiempaa hektisempää ja moni haluaa mökin olevan varustukseltaan miltei kodin veroinen. Muutosten kannattavuus riippuu siitä, milloin aikoo myydä mökin. Jos suunnittelee pitävänsä sen lähemmäs kymmenen vuotta, voi Ala-Laurilan mielestä tehdä suurempiakin investointeja kuten uusia kaivon tai vetää sähköt.

– Kustannukset ehtivät ainakin osin kuoleentua ja hyödyistä ehtii vähän itsekin nauttia, hän sanoo.

Lahtinen suosittelee maalaisjärjen käyttöä. Hän muistuttaa, että vaikkapa sisävessan rakentaminen tarkoittaa kalliita rakenteellisia muutoksia ja tulee kalliiksi.

– Jos mökki aiotaan myydä vuoden tähtäimellä, ei oikeastaan kannata tehdä muuta kuin suursiivous, pintaremontti ja ajaa nurmikot. Hiirenkakka nurkissa ei vakuuta ostajaa, Ala-Laurila sanoo.

Viidakkopiha tuskin innostaa ostajaa

Mökki-ihmisiä on monenlaisia. Toiset tykkäävät, että heinä on pitkää ja naapuriin päin on puskaa, mutta tontti kannattaa Ala-Laurilan mielestä pitää sen verran avoimena, että ostajaehdokas ei joudu ihan viidakkoa raivaamaan.

Mökin arvossa sijainti, auringon suunta tontilla ja ranta ovat keskeisiä. Ihan joka mökkiin ei kannata tehdä isoja muutoksia. Lahtisen mukaan voi olla, että käyttäjiä, jotka haluavat mökkeillä ja puuhastella kuten ennen vanhaan, ei ehkä löydy.

– Rakentava sukupolvi oli enemmän mökkikansaa kuin nykyinen ostajasukupolvi. Myyntiin tulee varsin paljon vanhoja kiinteistöjä, Lahtinen sanoo.

Pieni pelko on, että osa mökeistä autioituu siellä, missä niitä on paljon ja ne ovat huonokuntoisia.

– Ostajakunta on modernisoitunut. Ostajan löytäminen syrjäiselle lautamökille voi olla tuskien taival, Ala-Laurila sanoo.

Osa mökeistä on menettänyt arvoaan. Lahtisen mukaan pahimmillaan voi käydä, että arvioija tiputtaa ensin arvon puoleen, mutta koska myyntimarkkina on arvaamaton, sekään ei lopulta pidä, kun sopivaa ostajaa ei vain löydy.

– Ostajat ovat varsin hinta- ja laatutietoisia, hän lisää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Taistelu pikaruoan asiakkaista kiristyy – KFC tulee Suomeen

    2. 2

      73 ihmistä tapaa torstaina Obaman kasvokkain Helsingissä – näin paljon siitä joutuu maksamaan

    3. 3

      JHL aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – "Siitä ei hyvä seuraa, että työntekijöitä halutaan laittaa eriarvoiseen asemaan"

    4. 4

      Michael Kors ostaa Versacen – vaihtaa nimensä Capri Holdingiksi

    5. 5

      Hinnoitteletko asuntosi pieleen? Tässä ovat eri kaupunkien kipurajat

    6. 6

      Työllisyys kasvoi elokuussa edellisvuodesta –  72 prosentin työllisyysaste lähellä

    7. 7

      Kommentti: Milloin Suomen entisen pääministerin asema venäläisessä jättipankissa käy kestämättömäksi?

    8. 8

      McDonald’s aloittaa kotiinkuljetukset ja laajentaa – palkkaa jopa 500 uutta työntekijää

    9. 9

      Yle: Kilpailu- ja kuluttajavirasto aikoo selvittää Kela-kyytien kilpailutusta

    10. 10

      Elinkeinoelämän valtuuskunta: Perustulon sijaan voisi ottaa mallia Britanniasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taistelu pikaruoan asiakkaista kiristyy – KFC tulee Suomeen

    2. 2

      OP aloittaa 6 000 ihmistä koskevat yt-neuvottelut – tavoitteena 100 miljoonan euron säästöt

    3. 3

      Hinnoitteletko asuntosi pieleen? Tässä ovat eri kaupunkien kipurajat

    4. 4

      Kovimmat luvut ainakin 10 vuoteen: suomalaisten innokas verojen maksu yllätti kunnat ikävästi

    5. 5

      73 ihmistä tapaa torstaina Obaman kasvokkain Helsingissä – näin paljon siitä joutuu maksamaan

    6. 6

      Kommentti: Milloin Suomen entisen pääministerin asema venäläisessä jättipankissa käy kestämättömäksi?

    7. 7

      Pariskunta luuli kuitanneensa vuokria työsuorituksilla, sitten vuokraisäntä alkoi periä 2 vuoden vuokria

    8. 8

      Michael Kors ostaa Versacen – vaihtaa nimensä Capri Holdingiksi

    9. 9

      JHL aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – "Siitä ei hyvä seuraa, että työntekijöitä halutaan laittaa eriarvoiseen asemaan"

    10. 10

      Obaman tähdittämä tapahtuma pyrki alusta asti isoksi – Al Gore järjestyi puhujaksi pankkilainalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    2. 2

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    3. 3

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    4. 4

      Viisi vuotta kyläkauppiaina riitti Turusille: ”Viime talvessa oli tarpeeksi kestämistä”

    5. 5

      Varustelekan perustaja: ”Yrittäjille kelpaa vain työntekijä, jolla on yliluonnollinen kyky suoriutua vaikeista tehtävistä”

    6. 6

      Pariskunta luuli kuitanneensa vuokria työsuorituksilla, sitten vuokraisäntä alkoi periä 2 vuoden vuokria

    7. 7

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    8. 8

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    9. 9

      Kommentti: Milloin Suomen entisen pääministerin asema venäläisessä jättipankissa käy kestämättömäksi?

    10. 10

      Video: Tälläinen ryysis oli Kalasatamassa kello 9, kun iso kauppakeskus Redi avasi ovensa

    11. Näytä lisää