Syyte: Isännöitsijä kavalsi taloyhtiöltä 55000 € – putki­remppa­rahat oman yrityksen tilille

Julkaistu:

Syytetty on myöntänyt teot.
Asunto-osakeyhtiön isännöitsijä siirsi oman yrityksensä tilille 55 000 euroa taloyhtiön tililtä Parikkalassa, uutisoivat Etelä-Saimaa ja Uutisvuoksi. Nostot tapahtuivat elokuun 2016 ja toukokuun 2017 välillä.

Summa koostui pääasiassa taloyhtiön putkiremonttiin ottamasta lainasta, jonka määrä oli peräti 53 000 euroa.

Suurimmillaan yksittäinen nosto oli ollut 15 000 euroa.

Syyttäjä vaatii Imatran käräjäoikeudessa vastaajalle vuoden ehdotonta vankeutta törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Yrittäjälle vaaditaan myös kolmen vuoden liiketoimintakieltoa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Syytetty on myöntänyt teot. Hän on myös aiemmin saanut ehdollisen tuomion vastaavasta rikoksesta.

Puolustuksen näkemyksen mukaan sopiva rangaistus olisi ehdollinen vankeustuomio ja yhdyskuntapalvelu.

Ratkaisu asiasta annetaan elokuussa.

Juttua korjattu 15.6. klo 9.55. Jutusta poistettu viittaus isännöitsijän sukupuoleen.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    SAK vetää osittain pois yrittäjät raivostuttaneen kampanjansa

  2. 2

    Palaneen kynttilätehtaan toimitusjohtaja aloitti vasta kaksi viikkoa sitten: ”Ei oikein voi sanoin kuvailla, miltä tuntuu”

  3. 3

    SAK:n uusi mainos raivostuttaa – ”Itsetarkoituksena ei ole sokeerata ketään”

  4. 4

    Trump määräsi tuontitullit Kiinaa vastaan – Kiina ryhtyy vastaiskuun

  5. 5

    Jos asuntokaupat menevät pieleen, mikä on välittäjän rooli? ”Häntä ei voi periaatteessa asettaa vastuuseen”

  6. 6

    Osa yrityksistä on saanut tietomurroista tarpeekseen – rakentavat omaa nettiä

  7. 7

    Krista, 23, pyörittää huoltoasemaa – ”Vuosi sitten olin varma, ettei minusta tule koskaan bensayrittäjää”

  8. 8

    EU tutkii: Tekivätkö BMW, Volkswagen, Audi ja Daimler salaisen sopimuksen?

  9. 9

    Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

  10. 10

    Danske Bank: Työntekijävaje hidastaa talouskasvua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

  2. 2

    Trump määräsi uudet 200 miljardin dollarin tuontitullit Kiinaa vastaan – vastatoimia odotetaan

  3. 3

    SAK:n uusi mainos raivostuttaa – ”Itsetarkoituksena ei ole sokeerata ketään”

  4. 4

    Trump määräsi tuontitullit Kiinaa vastaan – Kiina ryhtyy vastaiskuun

  5. 5

    Krista, 23, pyörittää huoltoasemaa – ”Vuosi sitten olin varma, ettei minusta tule koskaan bensayrittäjää”

  6. 6

    EU tutkii: Tekivätkö BMW, Volkswagen, Audi ja Daimler salaisen sopimuksen?

  7. 7

    Jos asuntokaupat menevät pieleen, mikä on välittäjän rooli? ”Häntä ei voi periaatteessa asettaa vastuuseen”

  8. 8

    Palaneen kynttilätehtaan toimitusjohtaja aloitti vasta kaksi viikkoa sitten: ”Ei oikein voi sanoin kuvailla, miltä tuntuu”

  9. 9

    Bussiyrittäjä ylityökiellosta: ”Ei hirveästi Suomen hallitusta hetkauteta, mutta karhunpalvelus tavallisille ihmisille”

  10. 10

    Björn Wahlroos myi Sammon osakkeita lapsilleen yli 73 miljoonalla eurolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomasitko, mitä Lidlissä tapahtui? Tästä syystä esimiestä ei juuri enää kuuluteta kassalle

  2. 2

    Nelihenkinen perhe muutti Saarijärvelle askeettiseen mökkiin täysin keskelle korpea – rahaa menee vain 800 €/kk

  3. 3

    Helsinkiläismies keksi, miten sähköyhtiön kuukausimaksun voi kiertää – kilpailutti sopimuksensa ja jatkoi saman yhtiön asiakkaana

  4. 4

    Ihmisroskakommentin seuraus – Pihlajalinnan johtajalle potkut

  5. 5

    Ex-kansanedustaja sanoi syrjäytyneitä ihmisroskaksi ja menetti huipputyöpaikkansa – perustelee nyt sanavalintojaan

  6. 6

    Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

  7. 7

    Katso, paljonko ammatissasi keskimäärin tienataan – valtiolla ja kunnissa voi olla paremmat ansiot

  8. 8

    10 000 euroa vuodessa säästänyt Julia kertoo, miten hän käyttää rahaa ja mikä häntä nolottaa

  9. 9

    Makuunin ikkunoilta löytyi jopa tuhansien eurojen arvoisia esineitä – ”Tuntuvat kiinnostavan”

  10. 10

    Yhdestä sähköautosta nousi myrsky taloyhtiössä – näin kiista lopulta ratkesi

  11. Näytä lisää