Fedin Powell: Öljyn kallistuminen vauhdittaa inflaatiota hetkellisesti

Julkaistu:

Yhdysvaltain keskuspankki Fedin pääjohtaja Jerome Powell katsoo, että Yhdysvaltain taloudella menee nyt erittäin hyvin ja talouskasvun näkymä on myönteinen.
Powell puhui Fedin korkokokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa. Fedin avomarkkinakomitea nosti tänään Fed funds -koron tavoitehaarukan 1,75-2,00 prosenttiin aiemmasta 1,50-1,75 prosentista. Edellisen kerran korkoa nostettiin maaliskuun kokouksessa. Korkopäätös vastasi markkinaodotuksia.

Ohjauskorkojen palauttaminen asteittain normaalimmille tasoille auttaa taloutta kukoistamaan, Powell sanoi.

– Ohjauskorkoa ei panna ”odottamaan tai automaattiohjaukselle”. Liian nopeat tai hitaat muutokset voivat johtaa huonoon lopputulokseen talouden kannalta, hän sanoi.

Fed poisti tämänpäiväisestä korkolausunnosta aiemman lupauksen, että ohjauskorko pysyy jonkin aikaa pidemmän aikavälin korkotason alapuolella.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Powellin mukaan nyt olisi sopiva aika muuttaa tulevaisuuden ohjeistusta. Kysymys kuuluu, kuinka kauan keskuspankin politiikan tulee olla elvyttävää, kun se jatkaa ohjauskoron nostoja.

Powell myös luonnehti viimeisiä inflaatiolukuja rohkaiseviksi. Huolimatta Fedin kahden prosentin tavoitetta lähestyvästi inflaatiosta, keskuspankki ei halua vielä julistautua voittajaksi.

– Öljyn kallistuminen saattaa nostaa inflaation yli kahden prosentin. Öljyn hinnan vaikutus inflaatioon on kuitenkin ohimenevä.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

  2. 2

    HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

  3. 3

    Entistä harvempi yritys aikoo lisätä työvoimaa vuoden alussa

  4. 4

    Brexit-äänestyksen lykkäys heijastui markkinoihin – pörssikurssit ja punta sukelsivat

  5. 5

    Nuorten työttömyyden katkaisua yritetään yhä nopeammin – ”Syrjäytyminen on mittaamaton katastrofi ”

  6. 6

    Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

  7. 7

    Toistuuko Kiina-pakettien kaaos tänä vuonna? ”Iso kysymysmerkki, paljonko kirjelähetyksiä on Euroopan kentillä jumissa”

  8. 8

    Oletko käynyt omituisessa työhaastattelussa? Kysymyksiä lapsista, perheen perustamisesta tai puolisosta…

  9. 9

    Kommentti: En tiedä, onko minulla varaa tulla vanhaksi

  10. 10

    Ruotsalainen ÅF haluaa ostaa suomalaisen Pöyryn – yli 600 miljoonan euron kauppa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

  2. 2

    Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

  3. 3

    Ruotsalainen ÅF haluaa ostaa suomalaisen Pöyryn – yli 600 miljoonan euron kauppa

  4. 4

    Kommentti: En tiedä, onko minulla varaa tulla vanhaksi

  5. 5

    Oletko käynyt omituisessa työhaastattelussa? Kysymyksiä lapsista, perheen perustamisesta tai puolisosta…

  6. 6

    Brexit-äänestyksen lykkäys heijastui markkinoihin – pörssikurssit ja punta sukelsivat

  7. 7

    Nissan-johtaja sai syytteet talousrikoksista: väitetään pimittäneen 70 miljoonaa euroa

  8. 8

    Toistuuko Kiina-pakettien kaaos tänä vuonna? ”Iso kysymysmerkki, paljonko kirjelähetyksiä on Euroopan kentillä jumissa”

  9. 9

    Joulu voi iskeä pahan loven suomalaisten saldoon – huonoimmat ratkaisut saatetaan tehdä vasta pyhien jälkeen

  10. 10

    Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

  2. 2

    Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

  3. 3

    5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

  4. 4

    Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

  5. 5

    Legendaarinen venekeisari myy koko elämäntyönsä – sodankäynyt isä vähätteli poikaansa: ”Pitäisi tehdä kunnon töitä”

  6. 6

    HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

  7. 7

    Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

  8. 8

    Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

  9. 9

    Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

  10. 10

    Trumpin hallinto aikoo lopettaa kaiken tuen uusiutuvalle energialle ja sähköautoille

  11. Näytä lisää