Kilpailukieltosopimuksia on käytetty jopa väärin – sääntelyä halutaan kiristää

Julkaistu: , Päivitetty:

Työministerin mukaan kilpailukieltosopimusten sääntelyä on tiukennettava nykyisestä.
Kilpailukieltosopimuksen käytön perusteita on syytä tiukentaa, katsoo selvityshenkilö Jukka Ahtela. Kilpailukielto tarkoittaa oikeutta rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä uusi työsopimus.

Ahtela arvioi tuoreessa raportissaan työ- ja elinkeinoministeriön pyynnöstä salassapito- ja kilpailukieltosopimuksien kehittämistarpeita. Näiden sopimusten käyttö on lisääntynyt Suomessa viime vuosina.

Jo nykyisessä laissa mainitaan, että kilpailukieltosopimuksella on oltava erityisen painava syy. Ahtelan mukaan ongelmia aiheuttaa se, että asiaa ei aina punnita riittävän perusteellisesti.

Yksittäistapauksissa voidaan selvityksen tekijän mukaan puhua jopa väärinkäytöksistä kilpailukieltosopimusten käytössä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ahtela arvioi, että yksinkertainen "rimaa nostava" keino erityisen painavan syyn harkintaan olisi pakollinen kompensaatio, korvaus kilpailukiellon ajalta. Työnantajat voitaisiin niin ikään määrätä perustelemaan kilpailukiellon ehtojen täyttyminen kirjallisesti.

Tiukentamislinjausta voi Ahtelan mukaan perustella myös kansainvälisellä kehityksellä. Kilpailukieltosopimuksista ei ole EU-sääntelyä, vaan kukin jäsenmaa toimii kansallisin ehdoin. Selvityshenkilön mukaan on kuitenkin havaittavissa, että esimerkiksi pakollinen kompensaatio on varsin yleinen malli verrokkimaissa.

Salassapidon sopimusten osalta tarvetta sääntelyn muutoksiin ei Ahtelan arvion mukaan ole.

Lindström pistää vireille lainmuutoksen

Ahtela luovutti raporttinsa työministeri Jari Lindströmille (sin.) tiistaina. Lindström kertoi jakavansa Ahtelan huolen kilpailukieltosopimusten käytöstä.

– Selvitys osoittaa, että näitä sopimuksia tehdään liian usein ilman yksilöidympää pohdintaa tarpeellisuudesta. Monesti on tuotu esiin havainto siitä, että kilpailukieltosopimus tehdään, vaikka salassapitosopimuksellakin selvittäisiin, ministeri sanoi.

Lindström kertoikin asettavansa alkusyksystä kolmikantaisen työryhmän selvittämään, mitä muutostarpeita kilpailukieltosopimuksia koskevassa lainsäädännössä on.

– Toteutus jää sitten seuraavalle hallitukselle, työministeri lisäsi.

Lindströmin mukaan työelämän käynnissä oleva murros on pätevä syy selvittää, millä perustein voidaan rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä uusi työsopimus.

– Kilpailukieltosopimukset eivät koske vain yritysten ylintä johtoa, vaikka niin voisi olettaa.

Sitoutuskeino vai pallo työntekijän jalassa?

Esimerkiksi syksyllä 2017 tehdyssä Akavan selvityksessä ilmeni, että yrityksissä työskentelevien akavalaisten kilpailukieltosopimukset ovat kolminkertaistuneet 2000-luvulla. Joka kolmannella yrityksessä työskentelevällä akavalaisella oli syksyllä kilpailukieltosopimus ja lähes jokaisella lisäksi salassapitosopimus.

Tiistaina Akava ilmoitti Ahtelan selvityksen julkitulon jälkeen, että se pitää ensisijaisena vaihtoehtona luopumista kilpailukieltosopimuksista kokonaan.

Kilpailukiellon sääntely on maailmalla kirjavaa joskus jopa saman valtion sisällä. Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa ei näitä sopimuksia saa tehdä lainkaan. Tätä on pidetty Kaliforniassa osasyynä esimerkiksi Piilaakson tietotekniikkayritysten kukoistukselle.

– Koko Yhdysvaltain mitassa kuitenkin joka viidennellä työntekijällä on nyt kilpailukieltosopimus. Yhdysvaltalaisista 40 prosentilla on ollut sellainen jossain vaiheessa työuraansa, Ahtela valottaa.

– Ymmärrän sen, että yksittäisen yrityksen kannalta tämä on keino sitouttaa työntekijä. Toisessa vaakakupissa on se, että työntekijä voi kokea kilpailukieltosopimuksen palloksi jalassa.

Jukka Ahtela on vt. valtakunnansovittelija.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Savolainen kikka selätti sääntö-Suomen: Petteri rakensi maailman kenties pienimmän olutkaupan

    2. 2

      Asunto oli liian kylmä: omistaja irrotti patterien termostaatit – näin oikeus kommentoi lämpötilaa

    3. 3

      Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

    4. 4

      Perinteinen makkara ei ole enää juhannuksen ykkösgrilliherkku - näitä suomalaiset käristävät mieluiten

    5. 5

      Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

    6. 6

      Näin paljon kalliimpaa viina on Suomessa kuin muualla Euroopassa

    7. 7

      Vasemmistonuoret kerää ilmiantoja epäreiluista pomoista – Jari Sarasvuo tyrmistyi: ”Mustat listat ovat laittomia”

    8. 8

      Euroministerit vahvistivat: Kreikka pärjää nyt omillaan, Suomelle rahoja takaisin – ”Historian siipien havinaa”

    9. 9

      BBC: Autojätti BMW haluaa selvyyttä brexitin ehtoihin ennen kesän loppua

    10. 10

      Nämä juomat tekevät kauppansa juhannuksena – asiantuntija ennustaa: alkoholilaki näkyy lonkeroissa ja viineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savolainen kikka selätti sääntö-Suomen: Petteri rakensi maailman kenties pienimmän olutkaupan

    2. 2

      Asunto oli liian kylmä: omistaja irrotti patterien termostaatit – näin oikeus kommentoi lämpötilaa

    3. 3

      Perinteinen makkara ei ole enää juhannuksen ykkösgrilliherkku - näitä suomalaiset käristävät mieluiten

    4. 4

      Neljä kaistaa takseille, kolme eri yhtiötä, digitaaliset ilmoitustaulut – kartta kertoo, miltä taksiliikenteen vapautuminen Helsinki-Vantaalla näyttää

    5. 5

      BBC: Autojätti BMW haluaa selvyyttä brexitin ehtoihin ennen kesän loppua

    6. 6

      Vasemmistonuoret kerää ilmiantoja epäreiluista pomoista – Jari Sarasvuo tyrmistyi: ”Mustat listat ovat laittomia”

    7. 7

      Näin paljon kalliimpaa viina on Suomessa kuin muualla Euroopassa

    8. 8

      Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

    9. 9

      Nämä juomat tekevät kauppansa juhannuksena – asiantuntija ennustaa: alkoholilaki näkyy lonkeroissa ja viineissä

    10. 10

      Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työtön perheenäiti Tuula laski: töitä ei kannata ottaa vastaan – puolen vuoden jälkeen totuus paljastui

    2. 2

      Savolainen kikka selätti sääntö-Suomen: Petteri rakensi maailman kenties pienimmän olutkaupan

    3. 3

      Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

    4. 4

      3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

    5. 5

      Vasemmistonuoret kerää ilmiantoja epäreiluista pomoista – Jari Sarasvuo tyrmistyi: ”Mustat listat ovat laittomia”

    6. 6

      Laaja lakko uhkaa Helsinki-Vantaan lentokenttää – ”Tiistaina Finnairin täytyy alkaa perua lentoja”

    7. 7

      Jyskille 100 000 euron uhkasakko harhaanjohtavasta mainonnasta

    8. 8

      Berner ehdottaa taksilakiin muutosta – matkailuyrittäjät säikähtivät uutta lupavaatimusta

    9. 9

      Audin toimitusjohtaja pidätettiin

    10. 10

      Moni piensijoittaja tuhoaa tuottonsa todella helpolla virheellä

    11. Näytä lisää