Viinaralli tyrehtyi: alkoholia tuotiin Suomeen ennätyksellisen vähän

Julkaistu:

Kova pudotus pohjalle.
Alkoholijuomien matkustajatuonti on romahtanut reilulla viidesosalla 61,8 miljoonaan litraan toukokuun 2017 jälkeen, kertoo THL:n tilastoraportti.

Edellisellä tarkastelujaksolla matkustajat toivat mukanaan 79,4 miljoonaa litraa alkoholijuomia vuoden 2016 toukokuun ja vuoden 2017 huhtikuun välillä.

Sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna pudotus on jo lähes neljäsosan suuruinen, kun 8,3 miljoonaa litraa vaihtui 6,4 miljoonaksi litraksi. Kyseessä on alhaisin koskaan mitattu luku sen jälkeen, kun matkustajatuontia alettiin tilastoida vuonna 2004.

Lähes puolet kaikesta matkustajien tuomasta alkoholista on olutta, jonka matkustajatuonti pieneni 35,8 miljoonasta litrasta 28,9 miljoonaan litraan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

THL tilastoi matkustajatuonnin toukokuun alusta seuraavan vuoden huhtikuuhun, joten kuluvan vuoden alusta voimassa ollut uusi alkoholilaki vaikutti vain tarkkailujakson viimeisellä kolmanneksella. Samaan aikaan alkoholiveroja korotettiin noin 10 prosentilla.

Kaikesta matkailijoiden Suomeen tuomasta alkoholista yli 70 prosenttia ostettiin Virosta ja sinne meneviltä laivoilta vuonna 2017. Viro on kiristänyt alkoholiverotustaan kolmeen otteeseen helmikuun 2017 jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    2. 2

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    3. 3

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    4. 4

      Onko dieselin aika jo ohi? ”Autojen arvoissa voi tapahtua ikäviä muutoksia”

    5. 5

      Danske Bank: Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosingot ensi keväänä

    6. 6

      Kommentti: Yksi kuva kertoo, miksi Italian velka on Suomenkin ongelma

    7. 7

      Professori: Dieselin verotusta on uudistettava ennen pitkää

    8. 8

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    9. 9

      Suomalaisten yleisin ansio on 2 600 €/kk – riittääkö se elämiseen?

    10. 10

      Terveystalon tulos kääntyi voitolliseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    3. 3

      Onko dieselin aika jo ohi? ”Autojen arvoissa voi tapahtua ikäviä muutoksia”

    4. 4

      Kommentti: Yksi kuva kertoo, miksi Italian velka on Suomenkin ongelma

    5. 5

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    6. 6

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    7. 7

      Danske Bank: Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosingot ensi keväänä

    8. 8

      Professori: Dieselin verotusta on uudistettava ennen pitkää

    9. 9

      Italia ei taivu EU:n tahtoon –  varapääministeri ilmoitti, ettei budjetti muutu

    10. 10

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

    3. 3

      Juha ei ollut uskoa silmiään kun ajoi huoltoasemalle Kirkkonummella – bensan ja dieselin hinnassa näkyy nyt harvinainen ilmiö

    4. 4

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    5. 5

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    6. 6

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    7. 7

      Hommia tarjolla heti ilman koulutusta – muuttaisitko 517 kilometrin päähän saadaksesi töitä?

    8. 8

      Halkaisiko räjäytystyö uuden talon rungon? Osakkeenomistajat vaativat rakennuttajalta reiluja korvauksia

    9. 9

      Näin tienasivat eläkeläiset maailmalla – Pekka, 71, Portugalin eläkkeistä: ”Kuva on erilainen, kun vuorineuvosten eläkkeet irrotetaan”

    10. 10

      Dieselveron poistamisesta kansalaisaloitteen tehnyt Tuulikki mykistyi ideansa suosiosta: ”Tämä on aivan uskomatonta”

    11. Näytä lisää