Fortum selvitti Pietarin kauhukaatopaikan myrkyt – ”Nyt on vasta ymmärrys siitä, mitä siellä oikein on”

Julkaistu:

Fortum on saanut valmiiksi Krasnyi Borin ongelmajätekaatopaikalta otettujen näytteiden analyysit, toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi Ilta-Sanomille Pietarissa.
Krasnyi Borin kaatopaikasta on hyvää vauhtia tulossa esimerkki siitä, kuinka paha ongelma voi yhtäkkiä muuttua hyväksi yhdistäväksi tekijäksi Suomen ja Venäjän välillä.

Kyse on neuvostoajoilta periytyvistä täpötäysistä myrkkyaltaista, joiden ylivuotovesien pelätään uhkaavan myös Suomenlahtea.

Sekä Suomi että Venäjä ovat tiedostaneet ongelman olemassaolon jo pitkään. Kaatopaikan puhdistuksen aloittaminen on ollut kuitenkin mahdotonta näihin päiviin asti jopa siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan ei ole tiennyt tarkalleen, mitä kaikkea Krasnyi Borin altaat pitävät sisällään.

Nyt tuota ongelmaa ei enää ole, sillä Venäjä palkkasi talvella suomalaisen Fortumin ottamaan näytteet ja analysoimaan niiden sisällön laboratorioissaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Näytteet on nyt analysoitu ja me keskustelemme parhaillaan tuloksista venäläisten kanssa. Nyt on vasta ymmärrys siitä, mitä siellä oikein on, toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi IS:lle Pietarin talousfoorumissa.

Lundmarkin mukaan analyysien tuloksista ja mahdollisista seuraavista askeleista on vielä liian aikaista kertoa julkisuuteen. Hän antoi kuitenkin ymmärtää, että mihinkään ylitsepääsemättömään myrkkycocktailiin ei ole törmätty Fortumin laboratoriossa.

– Meillä olisi paljon asiantuntemusta auttaa myös siinä, miten varsinainen puhdistusoperaatio pitäisi järjestää, hän sanoi.

Toistaiseksi Fortumin kaatopaikkadiili Pietarissa koskee kuitenkin vain näytteiden ottoa ja niiden analysointia.

– Mikään seuraava askel ei ole vielä varmaa. Mutta totta kai me olemme mielellämme keskustelemassa niistä ja toivomme, että tästä päästään eteenpäin, Lundmark muotoili.

Krasnyi Borin puhdistaminen olisi Lundmarkin mukaan hyvin tärkeää koko Suomelle, joten kyse ei ole pelkästään Fortumin mahdollisista tulevista urakoista. Venäjällä on kevään mittaan käyty kuitenkin myös keskustelua siitä, että puhdistusoperaatio pitäisi antaa ainakin mahdollisimman isoilta osin venäläisten omien yritysten hoidettavaksi.

– Olisi äärettömän tärkeä asia, että kaatopaikalle pystyttäisiin tekemään jotain, täysin Fortumista riippumatta. Suomella on siellä iso intressi, koska se uhkaa vesistöjä ja Suomenlahtea, Lundmark muistutti.

Taannoisen Venäjän lehdistössä olleen Fortum-kohun Lundmark katsoi olevan jo ollutta ja mennyttä. Kohu sai alkunsa, kun Venäjän valtiollisessa mediassa usein esiintyvä ekonomisti Mihail Deljagin maalaili Rossiiskaja gazetassa Fortumin olevan jopa uhka Venäjän kansalliselle turvallisuudelle voimalaomistuksineen.

– Se on ohi. Moni on meille vahvistanut, että hänen näkemyksensä eivät millään tavalla edusta Venäjän hallinnon näkemyksiä. Hän on itsekin niin meille sanonut.

Mutta kysehän ei ollut vain yhdestä kirjoittajasta ja kirjoituksesta, sillä näitä on ollut Venäjän mediassa vuosien varrella muuallakin?

– Se on aika tyypillistä, että meistä ja hyvin, hyvin monista muista yrityksistä kirjoitetaan Venäjällä tällaisia. Mutta me olemme hyvin rauhallisia sen suhteen.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    EU:n tullit Yhdysvaltoja vastaan voimaan perjantaina – listalla Harley Davidson, Levi Strauss, bourbon...

  2. 2

    6 pysäyttävää faktaa elämästä, johon ei kuulu työ – ”Voimavarat kuluvat huoleen ja huolehtimiseen”

  3. 3

    Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

  4. 4

    Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

  5. 5

    3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

  6. 6

    Asuntojen hinta on koko maan tasolla seurannut tulokehitystä – yhdellä alueella kehitys kuitenkin poikkeaa muusta Suomesta

  7. 7

    Sote-yritys Pihlajalinna: tulosvaroitus

  8. 8

    Vaikeuksiin ajautunut entinen energiajätti General Electric putoaa pois Dow Jones -indeksistä

  9. 9

    Nyt se on selvitetty: näin yleistä ikäsyrjintä on Suomen työelämässä

  10. 10

    Teatteriohjaaja Piia Peltola huolestui aktiivi­malli kakkosesta – kertoo työn­haussa uhkaavasta patti­tilanteesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

  2. 2

    Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

  3. 3

    Sote-yritys Pihlajalinna: tulosvaroitus

  4. 4

    Polttoaineen hinta on kallistunut selvästi – katso, missä on juhannusmatkasi halvin bensa

  5. 5

    EU:n tullit Yhdysvaltoja vastaan voimaan perjantaina – listalla Harley Davidson, Levi Strauss, bourbon...

  6. 6

    Jyskille 100 000 euron uhkasakko harhaanjohtavasta mainonnasta

  7. 7

    Asuntojen hinta on koko maan tasolla seurannut tulokehitystä – yhdellä alueella kehitys kuitenkin poikkeaa muusta Suomesta

  8. 8

    Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

  9. 9

    6 pysäyttävää faktaa elämästä, johon ei kuulu työ – ”Voimavarat kuluvat huoleen ja huolehtimiseen”

  10. 10

    Yle: General Electric irtisanoo 134 Tampereelta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

  2. 2

    3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

  3. 3

    Laaja lakko uhkaa Helsinki-Vantaan lentokenttää – ”Tiistaina Finnairin täytyy alkaa perua lentoja”

  4. 4

    Jyskille 100 000 euron uhkasakko harhaanjohtavasta mainonnasta

  5. 5

    Berner ehdottaa taksilakiin muutosta – matkailuyrittäjät säikähtivät uutta lupavaatimusta

  6. 6

    Audin toimitusjohtaja pidätettiin

  7. 7

    Moni piensijoittaja tuhoaa tuottonsa todella helpolla virheellä

  8. 8

    ”Osa leskeneläkkeistä on hävyttömän suuria”– epäreilua rikkaiden tukemista vai turva kriisitilanteen varalle?

  9. 9

    Oululaisyritys pestasi 59-vuotiaan työttömän Hannun – hän on nyt 66-vuotias ja käy vieläkin töissä

  10. 10

    Suomen peltoja uhkaa katastrofi: ”Julmin mahdollinen” sää vie jopa neljänneksen sadosta

  11. Näytä lisää