Ministeri Virolainen: EU on aidosti halukas keskustelemaan USA:n kanssa tulleista

Julkaistu:

Alumiinin ja teräksen tullikorotukset uhkaavat tulla voimaan ensi viikolla.
Ulkomaankauppaministeri Anne-Mari Virolainen (kok.) sanoo, että Euroopan unioni on aidosti kiinnostunut keskustelemaan Yhdysvaltojen kanssa kansainvälisen kauppapolitiikan ongelmista.

Kauppaministerien kokoukseen tiistaina Brysselissä osallistunut Virolainen kertoo, että tunnelma kokouksessa oli huolestunut, mutta rakentava. Yhdysvaltain tullikorotukset teräkselle ja alumiinille ovat tulossa voimaan ensi viikon perjantaina.

– Viesti oli se, että vielä jaksetaan neuvotella ja haetaan pysyvää poikkeusta, että meille ei tule tulleja eikä kiintiöitä, Virolainen kertoi STT:lle kokouksen jälkeen.

EU-maat ovat kertoneet olevansa valmiita keskustelemaan teollisuustuotteiden eli muun muassa autojen kaupan vastavuoroisesta helpottamisesta ja energiayhteistyöstä varsinkin nestemäisen maakaasun osalta. Pöydälle voitaisiin nostaa myös WTO:n uudistaminen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kauppakomissaari Cecilia Malmström arvioi, etteivät EU-maiden ehdotukset välttämättä riitä Yhdysvalloille, jotta maa myöntäisi unionille pysyvän vapautuksen tullikorotuksista.

– Keskustelut jatkuvat. Onko tämä tarpeeksi, suoraan sanottuna en ole varma.

EU-maat ovat viestittäneet tiukasti, että ne eivät neuvottele mistään uhan alla. Kaupan esteiden purkamisesta voidaan 28 maan mukaan puhua vasta, kun pysyvä vapautus tullikorotuksista on annettu.

EU on valmistellut omaa vastatoimien listaansa, jos tullikorotukset toteutuvat. Tulleja määrättäisiin vastaavasti tietyille amerikkalaistuotteille kuten Harley-Davidsonin moottoripyörille, Leviksen farkuille ja amerikkalaisviskille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Joulu voi iskeä pahan loven suomalaisten saldoon – huonoimmat ratkaisut saatetaan tehdä vasta pyhien jälkeen

    2. 2

      Kiina kutsui USA:n Pekingin-suurlähettilään kuultavaksi Huawein talousjohtajan pidätyksen takia

    3. 3

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    4. 4

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    5. 5

      Suomalaiset tarjoushaukat antavat ohjeet: Näin säästät joululahja­ostoksilla selvää rahaa

    6. 6

      IS testasi ”villien taksien” hinnat: tällainen on hintaero lentoasemalta Helsingin keskustaan

    7. 7

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    8. 8

      Wall Street kyntää taas – Helsingin pörssi nyykähti vuoden 2017 alun tasolle

    9. 9

      Hobby Hall aloittaa yt-neuvottelut – koskee koko henkilökuntaa

    10. 10

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset tarjoushaukat antavat ohjeet: Näin säästät joululahja­ostoksilla selvää rahaa

    2. 2

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    3. 3

      Joulu voi iskeä pahan loven suomalaisten saldoon – huonoimmat ratkaisut saatetaan tehdä vasta pyhien jälkeen

    4. 4

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    5. 5

      Öljyntuottajamaat hieroivat sovun tuotannon leikkauksista – raakaöljyn hinta lähti nousuun

    6. 6

      Wall Street kyntää taas – Helsingin pörssi nyykähti vuoden 2017 alun tasolle

    7. 7

      Kiina kutsui USA:n Pekingin-suurlähettilään kuultavaksi Huawein talousjohtajan pidätyksen takia

    8. 8

      IS testasi ”villien taksien” hinnat: tällainen on hintaero lentoasemalta Helsingin keskustaan

    9. 9

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    10. 10

      Yle: VR:n pilkkominen lykkääntyy yli vaalien

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Legendaarinen venekeisari myy koko elämäntyönsä – sodankäynyt isä vähätteli poikaansa: ”Pitäisi tehdä kunnon töitä”

    6. 6

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    7. 7

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    8. 8

      Vesterbackan suunnitelma: Tallinnan tunnelijunaan 50 euron liput – liikenteen määrä alkaa jo 2024

    9. 9

      Trumpin hallinto aikoo lopettaa kaiken tuen uusiutuvalle energialle ja sähköautoille

    10. 10

      Naapuritontilla räjäyteltiin, kerrostalo halkesi – rakennuttaja joutuu maksamaan osakkaille yli 200 000 euroa

    11. Näytä lisää