Kartta paljastaa: Tänne aktiivimalli iski rajuimmin Suomessa

Julkaistu:

Aktiivimallin ehdot maaliskuun loppuun mennessä täyttäneitä asuu eniten Länsi-Suomessa.
Kelan tilasto paljastaa, että Suomessa on kymmenittäin kuntia, joissa vain 46–55 prosenttia Kelan etuutta saavista työttömistä on onnistunut täyttämään aktiivimallin ehdot maaliskuun lopussa päättyneen tarkastelujakson aikana. Myös sellaisia kuntia, joissa alle 45 prosenttia työttömistä on täyttänyt ehdot, on useita kymmeniä.

Tällaisia kuntia on runsaasti esimerkiksi Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Kainuussa sekä Lapissa.

Kela tarkisti lähes 172 000 työttömän aktiivisuustiedot. Heistä 52,3 prosenttia eli lähes 90 000 täytti aktiivisuusehdot tammi–maaliskuussa. Heistä noin 67 600:lla oli työtuloja ja 26 400 täytti aktiivisuusehdot palveluissa, joiden on tarkoitus edistää työllistymistä.

Noin 5 000 työttömältä ei edellytetty aktiivisuuden osoittamista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Alkuvuoden aikana Kelasta sai työttömyysturvaa kaikkiaan liki 177 000 henkilöä.

Aktiivisuusehto täyttyy, jos työtön on 65 maksupäiväjakson aikana 18 tuntia palkkatyössä, ansaitsee yrittäjätuloa 241 euroa tai on 5 päivää TE-palveluiden järjestämässä työllistymistä edistävässä palvelussa.

Juttu jatkuu kartan alla.



Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

Huhtikuussa Kela maksoi alennettua työttömyysetuutta kaikkiaan reilulle 68 000 henkilölle. Heistä 60 prosenttia oli miehiä. Miesten osuus kaikista etuuden saajista oli 53 prosenttia.

Kelan mukaan huhtikuussa alennettua etuutta saaneista liki 40 prosenttia oli 50 vuotta täyttäneitä. Kaikista Kelan työttömyysetuuksien saajista yli 50-vuotiaita on 27 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    6. 6

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    7. 7

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    8. 8

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    9. 9

      Ex-pomo kertoo: Kiinteistö­kuningatar-Kaisaan satsattiin ”niin paljon kuin rahkeet kesti” – huippu­palkka, kalliita autoja ja koulutuksia

    10. 10

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    4. 4

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    5. 5

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    6. 6

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    7. 7

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    8. 8

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    9. 9

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    10. 10

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    11. Näytä lisää