Piironki, papukaija tai hillopurkit – varatuomari kertoo, millaista omaisuutta suomalainen testamenttaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaiset testamenttaavat yhä useammin yleishyödylliseen toimintaan. Erilaiset yhteisöt saavat vuosittain jopa kymmeniä miljoonia.
Jyväskyläläinen Susanna Kupiainen, 50, testamenttaa koko perintönsä. Säästöt ja omakotitalon, joita hän on perinyt ja hankkinut omilla tuloilla menevät aikanaan neljälle saajalle: kummilapsille ja kahdelle ympäristöjärjestölle.

Farmaseuttina ja hierojana toimiva nainen kertoo, että oli miettinyt perintöasioita jo vuosia sitten. Hänellä ei ole lapsia eikä siten rintaperillisiä.

Kun Kupiaisen vanhemmat kuolivat runsaat kaksi vuotta sitten, hän havahtui miettimään, että oma varallisuus kannattaisi osoittaa testamentilla jonnekin.

– Luonto on minulle tärkeä. Ideana on osaltani edistää, että tämä maapallo pysyisi elinkelpoisena.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kupiainen on kertonut testamentista lähinnä ystäville – jo senkin takia, että on tärkeää kertoa asiakirjan olemassaolosta. Tilanne oli sikäli helppo, että testamenttaamisesta ei tarvitse neuvotella.

– Eihän tässä ole ketään, jolla olisi mitään sanomista päätökseen.

Rahaa, taloja, irtaimistoa...

Suomalaisten halu testamentata omaisuuttaan yleishyödylliseen toimintaan on yleistynyt hiljalleen viime vuosina. Tietoisuus on kasvanut, ja järjestöt myös auliisti neuvovat testamenttilahjoituksen tekemisessä.

Kimmokkeena voi olla oma työ, harrastus tai jokin rankka kokemus: oma tai perheenjäsenen sairastuminen tai läheisen kuolema.

– Halutaan, että vielä kuolematilanteessa voi vaikuttaa asioihin ja jättää oman panoksensa hyvään, varatuomari Piia Jeremejeff kertoo.

Hän on Nooa Säästöpankin varainhoidon lakimies ja antaa juridisia neuvoja Hyvä testamentti -kampanjassa. Siihen kuuluu noin 25 järjestöä, mutta apu ei rajoitu vain niihin.

Yhä useammin pieni osa omaisuudesta testamentataan jollekin tärkeäksi koetulle taholle. Rahan lisäksi irtainta omaisuutta koskevat määräykset ovat yleistyneet.

Papukaija järjestölle

– Minulta on kysytty, voinko testamentata papukaijan järjestölle, Jeremejeff kertoo.

– Eläinhän on irtainta omaisuutta, joten kyllä se on mahdollista. Näitäkin testamentteja olen tehnyt ja ne ovat yleistyneet jonkin verran. Eläimissä on omat kysymyksensä – papukaijahan voi elää pitkäänkin, mutta kaikki kotieläimet eivät välttämättä ole yhtä pitkäikäisiä ja voivat kuolla ennen testamentin laatijaa.

Muutakin irtainta testamentataan. Esimerkiksi tietty piironki voidaan haluta palauttaa, paikkaan, jossa se on ollut ja jokin yleishyödyllinen yhdistys toimii.

– Kerran eräs henkilö kysyi, voinko lahjoittaa testamentilla kellariin varastoidut hillopurkkini?

Jeremeffin mukaan tällaiset määräykset eivät kuitenkaan palvele testamentin ja testamenttaamisen tarkoitusta.



Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

Yleishyödylliset yhteisöt eivät maksa perintöveroa

Jos lain mukaisia perillisiä ei ole, eikä ole tehnyt testamenttia, omaisuus päätyy valtiolle.

Toisekseen testamentti on yksi perintöverosuunnittelun väline. Yleishyödylliset yhteisöt eivät maksa testamentilla saamastaan omaisuudesta perintöveroa.

Eräässä tapauksessa testamentin tekijälle oli annettu pari kuukautta elinaikaa. Lapsia oli muutama. Varallisuus laskettiin siten, että kukin lapsista sai alle 20 000 euroa, jolloin he välttyivät perintöverolta. Loput menivät järjestölle. Rintaperillisen lakiosaoikeutta ei loukattu. Kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä – paitsi ehkä verottaja.

Jeremejeff törmää silti ajoittain myös tapauksiin, joissa testamentin tekijä haluaisi syrjäyttää rintaperillisetkin.

– On saatettu riitaantua lasten kanssa ja ajatellaan, että tuhlaan kaikki rahat tai testamenttaan koko omaisuuteni järjestöille. Silloin pitää toppuutella ja muistuttaa että tässä ei ole mitään järkeä: testamentin tarkoitus on nimenomaan estää perintöriidat. Lapsilla on lain mukaan lakiosaoikeutensa.

Lääkärintodistus vahvistukseksi

Ensisijaisesti järjestöt pyrkivät toteuttamaan testamentintekijän tahdon, mutta karttavat riitoja.

Jyväskylässä on puitu oikeudessa satojentuhansien eurojen omaisuusriitaa, kun Kansan Raamattuseura taisteli ruutupaperille kirjoitetun testamentin omaisuudesta oikeudessa asti. Se herätti kysymyksen, onko vanhusta käytetty hyväksi.

– On ymmärrettävää, että tällaisen jälkeen ihmisille tulee huoli. On erittäin tärkeää, että testamentti on laadittu oikein, jotta turhilta perintöoikeudellisilta riidoilta vältytään.

Tapauksen jälkeen hyväksikäytön mahdollisuus puhutti myös joitakin yhteydenottajia, Jeremejeff kertoi.

– Jos minua yhtään alkaa epäilyttää, ymmärtääkö ihminen asiakirjan koko merkitykset, pyydän lääkärintodistuksen, Jeremenjeff sanoo.

Testamentissa pitää olla kahden esteettömän henkilön todistus ja allekirjoitukset. Jeremejeff on törmännyt tapauksiin, joissa testamentin tekijä ei ole ollut tietoinen, mitä esteellisyys tarkoittaa ja mukana on siksi ollut lähisukulainen tai järjestön johtohenkilö. Molemmat ovat esteellisiä.

Ongelmallista on myös, jos henkilö haluaa testamentata varallisuuttaan järjestön tiettyyn toimintaan. Jos se loppuu, mihin varat menevät? Tämän vuoksi olisi hyvä esittää toissijainen vaihtoehto johonkin muuhun heidän toimintaansa.

”Luotan, että järjestöt tietävät”

Susanna Kupiainen ei määritellyt mitenkään tarkempia kohteita, joihin haluaa rahansa ja talonsa menevän.

– Ajattelin, että ei voi tietää, mitkä asiat ovat pinnalla, kun testamentti konkretisoituu. Luotan, että järjestöt tietävät, miten perintö kannattaa käyttää.

Juttua muokattu 21.5. klo 14.05: Juttua ja lakimiehen sanomisia ja ammattinimikettä täsmennetty. Lahjoittamisen sijaan jutussa puhutaan nyt testamenttaamisesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Taistelu pikaruoan asiakkaista kiristyy – KFC tulee Suomeen

    2. 2

      73 ihmistä tapaa torstaina Obaman kasvokkain Helsingissä – näin paljon siitä joutuu maksamaan

    3. 3

      JHL aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – "Siitä ei hyvä seuraa, että työntekijöitä halutaan laittaa eriarvoiseen asemaan"

    4. 4

      Michael Kors ostaa Versacen – vaihtaa nimensä Capri Holdingiksi

    5. 5

      Hinnoitteletko asuntosi pieleen? Tässä ovat eri kaupunkien kipurajat

    6. 6

      Työllisyys kasvoi elokuussa edellisvuodesta –  72 prosentin työllisyysaste lähellä

    7. 7

      McDonald’s aloittaa kotiinkuljetukset ja laajentaa – palkkaa jopa 500 uutta työntekijää

    8. 8

      Lääkeyhtiö Novartis aikoo leikata yli 2 000 työpaikkaa Sveitsissä

    9. 9

      Elinkeinoelämän valtuuskunta: Perustulon sijaan voisi ottaa mallia Britanniasta

    10. 10

      EKP ostanut Nokian ja Stora Enson joukkovelkakirjoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taistelu pikaruoan asiakkaista kiristyy – KFC tulee Suomeen

    2. 2

      OP aloittaa 6 000 ihmistä koskevat yt-neuvottelut – tavoitteena 100 miljoonan euron säästöt

    3. 3

      Hinnoitteletko asuntosi pieleen? Tässä ovat eri kaupunkien kipurajat

    4. 4

      Kovimmat luvut ainakin 10 vuoteen: suomalaisten innokas verojen maksu yllätti kunnat ikävästi

    5. 5

      73 ihmistä tapaa torstaina Obaman kasvokkain Helsingissä – näin paljon siitä joutuu maksamaan

    6. 6

      Kommentti: Milloin Suomen entisen pääministerin asema venäläisessä jättipankissa käy kestämättömäksi?

    7. 7

      Pariskunta luuli kuitanneensa vuokria työsuorituksilla, sitten vuokraisäntä alkoi periä 2 vuoden vuokria

    8. 8

      Michael Kors ostaa Versacen – vaihtaa nimensä Capri Holdingiksi

    9. 9

      JHL aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – "Siitä ei hyvä seuraa, että työntekijöitä halutaan laittaa eriarvoiseen asemaan"

    10. 10

      Obaman tähdittämä tapahtuma pyrki alusta asti isoksi – Al Gore järjestyi puhujaksi pankkilainalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    2. 2

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    3. 3

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    4. 4

      Viisi vuotta kyläkauppiaina riitti Turusille: ”Viime talvessa oli tarpeeksi kestämistä”

    5. 5

      Varustelekan perustaja: ”Yrittäjille kelpaa vain työntekijä, jolla on yliluonnollinen kyky suoriutua vaikeista tehtävistä”

    6. 6

      Pariskunta luuli kuitanneensa vuokria työsuorituksilla, sitten vuokraisäntä alkoi periä 2 vuoden vuokria

    7. 7

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    8. 8

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    9. 9

      Kommentti: Milloin Suomen entisen pääministerin asema venäläisessä jättipankissa käy kestämättömäksi?

    10. 10

      Video: Tälläinen ryysis oli Kalasatamassa kello 9, kun iso kauppakeskus Redi avasi ovensa

    11. Näytä lisää