Pohjantähden toimitusjohtaja: ”Päätöksestä valittaminen ei ole todennäköistä”

Julkaistu:

Vakuutusyhtiö Pohjantähti myöntää, että sen hallituksesta on puuttunut vakuutusyhtiön johtamiseen tarvittavaa osaamista.
Finanssivalvonta (Fiva) kertoi tänään asettaneensa asianajaja Pekka Jaatisen asiamiehenä valvomaan hämeenlinnalaisyhtiön toimintaa, koska sen johdossa on esiintynyt taitamattomuutta ja varomattomuutta.

Pohjantähti tyytyy päätökseen ja aikoo tehdä yhteistyötä viranomaisten kanssa.

– Päätöksestä valittaminen ei ole todennäköistä. Haluamme tehdä asian yhteistyössä ja riitelemättä Fivan kanssa, sanoo Pohjantähden toimitusjohtaja Pekka Määttä.

Fiva huolestui Pohjantähden hallituksen vakuutusosaamisesta sen jälkeen, kun vakuutusyhtiön ylimääräinen yhtiökokous lokakuussa uusi kerralla yhtiön koko hallituksen. Samaan aikaan Pohjantähden toimitusjohtaja vaihtui.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Johdon tuuletus johtui keskinäisen vakuutusyhtiön omistaja-asiakkaiden tyytymättömyydestä konttorien lakkautuksiin.

– Fiva katsoi ihan oikeutetusti, että hallituksella ei ollut riittävää kollektiivista osaamista, Määttä sanoo.

Pohjantähti sai maanantaina kolme uutta hallituksen jäsentä kolmen paikkansa jättäneen tilalle. Uudet jäsenet tuovat hallitukseen vakuutusmatematiikan ja hallitustyöskentelyn osaamista. Tästä huolimatta Fiva asetti maanantaina asiamiehen valvomaan yhtiön toimintaa.

Yllättikö Fivan päätös?

– Tavallaan tai tavallaan ei. Käsitykseni mukaan hallitusmuutokset varmistavat kollektiivinen osaamisen, mutta Fiva halunnee varmistaa, että kehitteillä olevat asiat menevät maaliin, Määttä sanoo.

Pohjantähti on perehdyttänyt hallituksen jäseniä vakuutusalaan ja -yhtiön johtamiseen tammikuussa alkaneella perehdytysohjelmalla.

Fiva edellytti ohjelman käynnistämistä jo heti ensimmäisessä tapaamisessa, Määttä kertoo. Pohjantähti aikoo kouluttaa hallituksen jäseniä syksyyn asti.

– Hallintojärjestelmä on asia, joka vaatii lisää perehdyttämistä. Vakuutusala on myös hyvin säännelty. Ne ovat perehdytyksen painopisteet.

Fivan asettama asiamies valvoo Pohjantähden toimintaa syyskuuhun asti viranomaisen valtuuksin.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Donald Trump nimesi suurimman uhkansa

  2. 2

    Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

  3. 3

    Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

  4. 4

    Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

  5. 5

    Nyt on Taksi Helsingin vuoro panna hinnat uusiksi – ”On tapahtunut merkittävä muutos”

  6. 6

    Selvitys: Työkaverin palkka pitäisi saada tietää

  7. 7

    Pikavippien suitsiminen etenee: tulossa 30 prosentin korkokatto ja ankarat sanktiot rikkojille

  8. 8

    Posti aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve enintään 72

  9. 9

    Audi maksaa 800 miljoonan euron sakot päästöhuijauksesta

  10. 10

    Volvo varoitti komponenttiviasta – kustannukset merkittävät, osake luisuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

  2. 2

    Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

  3. 3

    Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

  4. 4

    Nyt on Taksi Helsingin vuoro panna hinnat uusiksi – ”On tapahtunut merkittävä muutos”

  5. 5

    Selvitys: Työkaverin palkka pitäisi saada tietää

  6. 6

    Posti aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve enintään 72

  7. 7

    Volvo varoitti komponenttiviasta – kustannukset merkittävät, osake luisuu

  8. 8

    Mihin karahti kokeilu 6 euron tuntipalkasta? ”Luottamusmiehet ottivat kokeilun erittäin surkeasti vastaan”

  9. 9

    Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

  10. 10

    Stockmann luopuu viimeisestäkin jalansijastaan Venäjällä – myy Nevsky Centre -kauppakeskuksensa Pietarissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Haiseva yllätys paljastui talon kivijalasta – myyjälle napsahti noin 90 000 euron lasku

  2. 2

    Asiantuntijat antoivat suomalaisille konkreettiset neuvot jemmarahasta pankkitilillä – keskustelu kävi kuumana: ”Ihan mitätön summa varsinkin perheelliselle”

  3. 3

    Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

  4. 4

    Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

  5. 5

    Riita 5 700 eurosta vei osakkaat oikeuteen ja taloyhtiön konkurssiin – ”Jos olet ostamassa paritaloa, älä ihmeessä osta sitä ennen kuin...”

  6. 6

    Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

  7. 7

    Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

  8. 8

    Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

  9. 9

    Alice, 20, haki työpaikkaa: kohtelu muuttui oudoksi, kun ihonväri selvisi – yrittäjä vertaa Elovena-ryynien myymiseen

  10. 10

    Hoitoalan opiskelijat kokevat olevansa arvoasteikossa torakoita – ”Alalla on valtavasti pahaa oloa”

  11. Näytä lisää