Taidekauppias osti huutokaupasta taulun 155 000 eurolla – teos paljastui useiden miljoonien aarteeksi

Julkaistu:

Hollantilainen taidekauppias löysi ”uuden” Rembrandtin taulun huutokaupasta Lontoosta vuonna 2016.
39-vuotias Jan Six voi hymyillä leveästi. Edellisen kerran vielä löytämätön Rembrandtin maalaus putkahti ilmoille vuonna 1974. Nyt Sixin löytämä nimeä Nuoren miehen muotokuva kantanut taulu on osoittautunut alkuperäiseksi mestarin teokseksi. Taulu on maalattu arviolta vuonna 1634.

Puhdasta sattumaa Jan Sixin löytö ei kuitenkaan ole, sillä hänellä on Rembrandt-tietämystä kenties enemmän kuin keskimääräisellä taidekauppiaalla. Six on kasvanut talossa, jossa on ollut paljon klassista hollantilaista maalaustaidetta. Teosten joukkoon on lukeutunut muun muassa Rembrandtin maalaama muotokuva entisestä Amsterdamin pormestarista – ja hänenkin nimensä oli Jan Six.

Taidekauppias havaitsi, että Lontoossa Christie’sillä huutokaupattavana olleessa taulussa maalauksen kohteena olleella nuorella miehellä oli kaulus, joka oli muodissa vain lyhyen aikaa vuonna 1633. Kaulus oli lisäksi maalattu tyylillä, jota vain Rembrandt käytti noihin aikoihin.

– Näin siinä niin monta yksityiskohtaa, jotka viittasivat Rembrandtin suuntaan, että olin täysin vakuuttunut, Jan Six kertoo uutistoimisto Reutersin haastattelussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän maksoi taulusta 137 000 puntaa, eli noin 155 000 euroa.


Asiantuntijat käyttivät taulun analysointiin 18 kuukautta. Apuna käytettiin läpivalaisuteknologiaa sekä maalinäytteiden analysointia. Teos on nyt varmistunut aidoksi ja se on nähtävillä Amsterdamin Eremitaasissa.

Taulu on korkeudeltaan hieman alle metrin ja Rembrandt on ollut 28-vuotias sitä maalatessaan. Six etsii taululle ostajaa, muttei suostunut antamaan uutistoimistolle arviota teoksen hinnasta.

Vuonna 2009 Rembrandtin vuonna 1658 maalaama teos myytiin Christie’sin huutokaupassa yli 20 miljoonalla punnalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yllätysero vei Sallan, 38, ahdinkoon: talo jäi miehelle, otti huonekaluihin lainaa – ”Kuin suoraan painajaisesta”

    2. 2

      Nyt on lohi hinnoissaan – kuva näyttää hurjan muutoksen

    3. 3

      Avioero voi maksaa maltaita – varaudu liiton loppumiseen jo silloin, kun kaikki on hyvin

    4. 4

      Tässä on Suomen kovin mökkikunta: Yhtä vakituista asuntoa kohti yli kuusi mökkiä

    5. 5

      Iso muutos tuli voimaan tänään – taloyhtiöt ymmällään: miten käy saunavuorolistojen?

    6. 6

      Alkoholilaki muuttui ja odotukset olivat isot, kuinka kävikään?

    7. 7

      Seurantasivusto: Perusbensan hinta nousee yhä

    8. 8

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    9. 9

      Talonrakentajien aikataulut paukkuvat jopa viikkoja pääkaupunkiseudulla – syynä erikoinen pullonkaula

    10. 10

      Putin kehaisi nyt Fortumia: Päästimme heidät Siperiassa kaikkein herkimpiin kohteisiimme…

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yllätysero vei Sallan, 38, ahdinkoon: talo jäi miehelle, otti huonekaluihin lainaa – ”Kuin suoraan painajaisesta”

    2. 2

      Iso muutos tuli voimaan tänään – taloyhtiöt ymmällään: miten käy saunavuorolistojen?

    3. 3

      Tässä on Suomen kovin mökkikunta: Yhtä vakituista asuntoa kohti yli kuusi mökkiä

    4. 4

      Nyt on lohi hinnoissaan – kuva näyttää hurjan muutoksen

    5. 5

      Talonrakentajien aikataulut paukkuvat jopa viikkoja pääkaupunkiseudulla – syynä erikoinen pullonkaula

    6. 6

      Putin kehaisi nyt Fortumia: Päästimme heidät Siperiassa kaikkein herkimpiin kohteisiimme…

    7. 7

      Alkoholilaki muuttui ja odotukset olivat isot, kuinka kävikään?

    8. 8

      Huoli Italian euroerosta kasvaa – sijoittajat suojautuvat aiempaa innokkaammin

    9. 9

      Seurantasivusto: Perusbensan hinta nousee yhä

    10. 10

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    2. 2

      Onko tässä Suomen kallein oluttuoppi?

    3. 3

      Iso muutos tuli voimaan tänään – taloyhtiöt ymmällään: miten käy saunavuorolistojen?

    4. 4

      Asunnonostaja, älä keskity tapettiin tai kodinkoneisiin – näin vältät kohtalokkaat sudenkuopat

    5. 5

      Talosta löytyi kolme salaista virhettä vuosia kaupan jälkeen – myyjälle liki 100 000 euron lasku

    6. 6

      Tiesitkö, että voit saada valtiolta 200 euroa tekemällä muutoksen autoosi?

    7. 7

      Talo maalattiin ja rapattiin vähän sinne päin, sitten yrittäjän kepulikonsti paljastui ja maalarit katosivat kuin turaus Saharaan

    8. 8

      Yrittäjä ”kohensi” olohuoneen parketin karmeaan kuntoon Keski-Suomessa – remontista puhkesi iso riita

    9. 9

      Yllätysero vei Sallan, 38, ahdinkoon: talo jäi miehelle, otti huonekaluihin lainaa – ”Kuin suoraan painajaisesta”

    10. 10

      Suomeen saattaa syntyä uusi valtakunnallinen sähköyhtiö – heti 250 000 asiakasta

    11. Näytä lisää