Ahti-sillin teko loppuu Turussa – 48 työsuhdetta päättyy

Julkaistu:

Norjalaisyhtiö Orklan Turun-tehtaan tuotanto päättyy vuoden loppuun mennessä. Tuotannon lakkauttaminen johtaa 48 työsuhteen päättymiseen.
Turussa säilyy edelleen noin 60 työpaikkaa muun muassa hallinnossa, logistiikassa, myynnissä ja markkinoinnissa, Orkla Suomi kertoo tiedotteessaan.

Orkla Suomi kävi maalis- ja huhtikuun aikana yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskivat Orkla Foods Finlandin oman tuotannon vaihtoehtoja ja siitä mahdollisesti aiheutuvia henkilöstövaikutuksia. Orkla Foods Finland on osa Orkla Suomea.

Yhtiön mukaan neuvottelujen taustana oli Turussa tuotettujen vihannes- ja sillituotteiden viime vuosien heikko kannattavuus, alenevat myyntivolyymit sekä kiristynyt hintakilpailu.

– Neuvottelujen tavoitteena oli löytää keinoja vastata tähän kehitykseen, jotta voimme turvata kilpailukykymme myös pitkällä tähtäimellä, toimitusjohtaja Rabbe Wikström sanoi tiedotteessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Turussa valmistetut tuotteet hankitaan jatkossa pääasiassa Orklan muilta tehtailta.

Orklan mukaan tehdasverkoston arvioiminen on osa konsernin pitkäjänteistä strategiaa tulevaisuuden kilpailukyvyn varmistamiseksi. Suomessa pysyy edelleen tuotantoa sekä Vaajakoskella että Haraldsbyssä. Toiminnot jatkuvat myös Vantaalla.

– Suomi on Orklalle tärkeä markkina-alue myös jatkossa ja noin puolet Orkla Suomen myynnistä tulee Suomessa valmistetuista tuotteista, Wikström painottaa.

Orkla Suomi työllistää yli 400 henkilöä Suomessa.

Turun Sanomien mukaan Ahti- ja Vesta- sillien tuotanto siirtyy mahdollisesti Puolaan tai Latviaan ja osa tuotannosta saattaa mennä Abban tehtaalle Ruotsiin.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

  2. 2

    Konkurssiin menneet BR-lelut ja Toys R’Us aloittavat tyhjennysmyynnin Suomessa – nämä myymälät ovat vielä auki

  3. 3

    Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

  4. 4

    Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

  5. 5

    Orklan ostotarjouksen hyväksynyt 98 prosenttia Kotipizzan osakkaista

  6. 6

    Kyykyttämistä, turhia tehtäviä, palkattomia ylitöitä... Lukijat kertovat: Tällaisia ovat karmeimmat pomot

  7. 7

    Moni ravintola tarjoaa ”piikkiä auki” – vaatimuksena pelkkä henkilökortti: ”Bailaa nyt, maksa myöhemmin”

  8. 8

    Jan Hurrin kommentti: Euroalue tärveli 10 vuotta ja kokonaisen sukupolven – vyönkiristykset johtivat populismin nousuun

  9. 9

    Kommentti: Theresa Mayn saama rökitys otettiin markkinoilla vastaan riemulla – punta vahvistui heti

  10. 10

    Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

  11. Näytä lisää

    Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

  9. 9

    Nokia ilmoitti yli 1 300 työntekijän vähentämisestä – ”Etumatkaa ei saa antaa kaverille lainkaan”

  10. 10

    Kansainväliseltä valuuttarahastolta tyly arvio: Suomen vienti onnahtelee, luotonanto kiristyy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suosittu muoti­kauppa lopettaa yllättäen, takana huippu­tulos – omistaja Pauliina lataa nyt suorat sanat bisneksestä

  2. 2

    Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

  3. 3

    Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

  4. 4

    Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

  5. 5

    ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

  6. 6

    Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

  7. 7

    Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

  8. 8

    Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

  9. 9

    Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

  10. 10

    Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

  11. Näytä lisää