Muovisia vesiputkia määrättiin käyttökieltoon – voivat aiheuttaa vaaraa terveydelle

Julkaistu:

Talousvesijärjestelmään tarkoitetuista PEX-putkista ja monikerrosputkista löytyi puutteita Tukesin testeissä.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on määrännyt muovisia käyttövesiputkia käyttökieltoon. Talousvesijärjestelmään tarkoitetuista PEX-putkista ja monikerrosputkista löytyi puutteita Tukesin testeissä.

Israelilaisen Golan Plasticsin valmistamissa Pexgol PEX-a putkissa ilmeni puutteita, jotka saattavat aiheuttaa terveysvaaraa. Tukes määräsi nämä putket myyntikieltoon, minkä lisäksi maahantuojat joutuvat keräämään markkinoilta pois myymättömät putket.

Kaksi PEX-putkivalmistajaa ja kolme monikerrosputkien valmistajaa puolestaan määrättiin muuttamaan putket vaatimusten mukaisiksi määräaikaan mennessä.

Muoviputkien testaukset ovat osa rakennustuotteiden laajaa testausohjelmaa.

Tukes kertoo tiedotteessaan, että muoviputkista irronneet yhdisteet ovat saaneet kraanaveden maistumaan liuotinmaiselle, jolloin vettä ei tee mieli juoda.

Testattavana olleilla putkilla on ollut joko suomalainen tyyppihyväksyntä tai muu testauslaboratorion myöntämä sertifikaatti. Ainoastaan yhdellä Tukesin testissä olleella putkella ei näitä ollut. Tukes katsoo, että maahantuojat ovat toimineet vastuullisesti.

Tukesin tutkimusten mukaan muoviputkista veteen liuenneiden pitoisuudet ovat suurimmillaan juuri käyttöönotetuissa putkissa. Ajan kuluessa pitoisuudet vähenevät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    2. 2

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    3. 3

      Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

    4. 4

      Allas Sea Pool havittelee paikkaa Oslosta – ”Kiinnostusta tuntuu olevan, mutta mitään ei ole sovittu vielä”

    5. 5

      Ranskalaismiljardööri osti Sotheby's -huutokauppakamarin

    6. 6

      Nordean pääkonttori Tanskassa ratsattiin rahanpesuepäilyjen takia

    7. 7

      Juhannusbensat vertailussa: Katso, milloin kannattaa tankata – halvimman ja kalleimman hinnan välillä vain yksi yö

    8. 8

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    9. 9

      Pauli Aalto-Setälä jättää Allerin

    10. 10

      VM laski hieman ennustettaan talouskasvusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    2. 2

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    3. 3

      Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

    4. 4

      Timo, 33, on rakentanut Osloon jo yli 100 suomalaista luksussaunaa ja kertoo nyt, miten norjalainen saunoo

    5. 5

      Juhannusbensat vertailussa: Katso, milloin kannattaa tankata – halvimman ja kalleimman hinnan välillä vain yksi yö

    6. 6

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    7. 7

      Kroatialainen liikemies ei tehnyt tarjousta suomalaisesta kaivosyhtiöstä – sai Fivalta jättisakot

    8. 8

      VM laski hieman ennustettaan talouskasvusta

    9. 9

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve enintään 380

    10. 10

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    3. 3

      Ambulanssi­lennolle tuli kiire: asiakas lainasi yli 20 000 euroa ja maksoi – sitten lento­yhtiöltä tuli soitto, jollaista ei todellakaan olisi halunnut saada

    4. 4

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    5. 5

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    6. 6

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    7. 7

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    8. 8

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    9. 9

      Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

    10. 10

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    11. Näytä lisää