Risteilyaluksille liki 55 miljoonaa euroa valtiolta – ”Kutsutaan valitettavasti yritystueksi”

Julkaistu:

Valtio tuki viime vuonna yli 50 miljoonalla eurolla viihdebisnestä pyörittäviä matkustaja-aluksia. Perusteena on rahtilogistiikan turvaaminen.
Valtio jakoi kiisteltyä matkustaja-alustukea kymmeniä miljoonia euroja viime vuonna. Tukea sai kuusi matkustajavarustamoa yhteensä 54,9 miljoonaa euroa. Lastialustukea valtio jakoi 27 varustamolle yhteensä 34,3 miljoonaa euroa.

Tiedot käyvät ilmi Taloussanomien työ- ja elinkeinoministeriöltä tilaamista yrityskohtaisista tukitilastoista viime vuodelta.

Alustuet myöntää vuosittain Liikennevirasto valtion talousarvion määrärahoista. Perusteena on miehistökustannusten kilpailukyvyn parantaminen. Tuen saaminen edellyttää, että alus purjehtii Suomen lipun alla.

Viking Linelle eniten rahaa

Suurimman potin sai suomalainen pörssiyhtiö Viking Line, jolle valtio myönsi 26,4 miljoonaa euroa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tallink Siljalle rahaa tuli 15,9 miljoonaa. Yhtiö on osa virolaista pörssiyhtiötä AS Tallink Gruppia. Finnlinesin tukien osuus oli 13,7 (kun mukaan lasketaan lastialustuki) ja Eckerö Linen 4,2 miljoonaa euroa.

Yksittäisistä aluksista yli 0,5 miljoonaa euroa tukea saivat saivat Eckerön Finlandia, Tallink Siljan Baltic Princess ja Silja Serenade sekä Viking Linen Amorella, Gabriella, Mariella, Rosella ja Viking Grace.

Muita tuen saajia olivat NLC Ferry ja Saimaa Travel. Lastialustuen saajien kärjessä oli Finnlines, ja muita isoja tuen saajia rahtialuksissa olivat muun muassa ESL Shipping ja Bore. (Katso listat lastialus- ja matkustaja-alustukien saajista alta.)



Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

Tukien tavoitteena palkata työntekijät omista maista

Suomi ja muut EU-merenkulkuvaltiot tukevat laivoja palauttamalla työnantajan maksamia sosiaalivakuutus- ja eläkemaksuja työnantajalle.

– Viking Line Suomen suurimpana merityönantajana on tästä syystä listalla kärjessä. Palautusjärjestelmää kutsutaan valitettavasti Suomessa yritystueksi. Muissa Euroopan maissa tätä ei lasketa yritystueksi, Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström huomauttaa.

Varustamoiden mukaan kyseessä ei ole tuki vaan palautusjärjestelmä. Boijer-Svahnströmin mukaan palautuksilla pienennetään varustamoiden henkilöstökustannuksia, jotta ne pystyvät palkkaamaan väkeä omista maistaan.

Järjestelmästä säädetään EU:n merenkulun valtiontuen suuntaviivoissa.

Tukia perustellaan myös kuljetusten huoltovarmuudella ja sillä, että merikuljetukset ovat niin tärkeitä ulkomaankaupasta elävälle syrjäiselle Suomelle. Tähän tapaan valtio totesi viime vuoden talousarviossa.

Matkustaja-autolautoilla kulkee iso osa Suomen ja Ruotsin ja Suomen ja Viron välisestä tavaraliikenteestä.

Majoitus- ja ravintola-alan mielestä tuet vääristävät kilpailua

Tuet eivät silti ole ongelmattomia. Nykyhallitus tarkasteli paisunutta yritystukijärjestelmää, mutta huhtikuussa kansanedustaja Mauri Pekkarisen (kesk) vetämä työryhmä ilmoitti, että ei pääse sopuun leikkauksista tai uudelleenkohdennuksista.

Pellervon taloustutkimus (PTT) puolsi selvityksessään pari vuotta sitten varustamotukia tarpeellisina.

Majoitus- ja ravintola-ala on toistuvasti arvostellut tukia sillä perusteella, että ne vääristävät kilpailua. Matkustajalaivat eivät maksa anniskelusta eivätkä tuotemyynnistä arvonlisäveroa tai valmisteveroa. Kun veroedut ja löyhempi sääntely lasketaan mukaan, matkustaja-alukset saavat vuosittain 241–255 miljoonan euron valtiontuet.

MaRan mukaan ne heikentävät kotimaisten matkailu- ja ravintolayritysten asemaa.

Luku on peräisin MaRan Tampereen yliopistolla teettämästä selvityksestä.

Matkailuyritysten mukaan ei ole reilua, että tavaraliikenteen tuen avulla aluksilla pyörii myös hotelli- ja ravintolabisnes, jonka pitäisi toimia markkinaehtoisesti.

Maran mukaan tukien avulla varustamot pitävät laivalippujen hinnat alhaalla ja tekevät katteensa myynnillä.


Boijer-Svahnström ei niele arvostelua. Hänen mukaansa matkustajalaivojen matkustajat tuovat Suomen kaupalle ja ravintola-alalle 900 miljoonaa euroa vuodessa.

– Tämä on merkittävä luku. Viking Line kuljettaa myös paljon rahtia. Koska meillä on sekä reittimatkustajia, rahtia, automatkustajia ja risteilijöitä, tämä kombinaatio vaikuttaa siihen että toiminta on kannattavaa. Joka osa hyötyy toisesta, ja se näkyy hinnoissa.

Valtio tukee suomalaisia yrityksiä monin tavoin. Taloussanomat kertoi torstaina yritysten saamista energiaverohuojennuksista ja yritysten tutkimukseen ja kehitykseen saamista avustuksista ja lainoista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    2. 2

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    3. 3

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    4. 4

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    5. 5

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    6. 6

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    7. 7

      Tanskalaiskonserni ostaa osan konkurssiin menneestä lelujättiläisestä

    8. 8

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    9. 9

      Palta: Lennonjohtoon työsulku

    10. 10

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    2. 2

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    3. 3

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    4. 4

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    5. 5

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    6. 6

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    7. 7

      Donald Trump peruu delegaationsa osallistumisen Maailman talousfoorumiin

    8. 8

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    9. 9

      Tanskalaiskonserni ostaa osan konkurssiin menneestä lelujättiläisestä

    10. 10

      Näille 60–70-vuotiaille on aina töitä Suomessa: ”He voivat laskuttaa mitä vaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    6. 6

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    7. 7

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    8. 8

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    9. 9

      7 000 euron palkkaa nauttinut mies menetti työnsä ja turvautui pikavippeihin – kohta niskassa oli lähes 200 000 euron velka

    10. 10

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    11. Näytä lisää