Caruna nostaa sähkönsiirron hintaa heinäkuussa – edellinen korotus vuosi sitten

Julkaistu:

Sähkö
Sähkönsiirtoyhtiön hinnat muuttuvat suuressa osaa Suomea.
Caruna Oy kertoo tiedotteessa nostavansa sähkönjakeluhintojaan Uudellamaalla, Hämeessä, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Yhtiö perustelee hinnannostoa sillä, että sähköverkon toimintavarmuutta alueella parannetaan. Tämä edellyttää yhtiöltä investointeja, kun esimerkiksi haja-asutusalueelle tehdään maakaapelointia.

Keskimäärin sähkölaskun jakeluosuus nousee Caruna Oy:n asiakkailla 6,5 prosenttia. Tähän sisältyy myös sähkövero. Edellisen kerran Caruna Oy korotti sähkönsiirron hintaa maaliskuussa 2017.

Carunan mukaan kerrostaloasukkaalle muutos merkitsee noin 1,5 euron korotusta kuukaudessa, kun kulutus on 2 000 kilowattituntia vuodessa. Omakoti- ja rivitaloasujalle, jolla kulutus on 5 000 kilowattituntia vuodessa, korotus on noin 3,5 euroa kuukaudessa. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa (18 000 kWh/vuosi) asuvan siirtolasku puolestaan nousee noin 7,5 euroa vuodessa.

Caruna on ollut viime vuosina kovan arvostelun kohteena, kun se on nostanut hintojaan paikoitellen reippaalla kädellä. Tammikuussa 2016 yhtiö kertoi korottavansa sähkönsiirron hintaa Caruna Oy:n alueella peräti 27 prosenttia. Kuluttajavirasto puuttui tuolloin kuitenkin peliin, jolloin vuosikorotuksia kohtuullistettiin ja korotukset jaksotettiin pidemmälle ajalle.



Caruna Espoo Oy:n hinnat pysyvät heinäkuussa ennallaan. Caruna Espoo Oy toimii Espoossa, Kauniaisissa, Kirkkonummella ja Joensuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Olli Rehn muistelee dramaattista aamua, jolloin hänen onnellinen elämänsä särkyi – haudan äärellä syntyi johtopäätös

    2. 2

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    3. 3

      Osalle suomalaisista luvassa kymmenien tuhansien perintöpotti – ”Maaseudulta perintö saattaa olla merkittävästi vähäisempi”

    4. 4

      Kuluttaja-asiamies etsii kahden eri ”kohtuuttoman kalliin” kuluttajaluoton ottaneita – puuhaa ryhmäkannetta

    5. 5

      PTT: Yksiöiden osuus uusista asunnoista kasvanut etenkin Tampereella, Turussa ja Oulussa

    6. 6

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    7. 7

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    8. 8

      Kisa vuokra-asunnoista on muuttunut tuolileikiksi – ekonomisti: ”Tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkiin osallistuvia”

    9. 9

      Stora Enso vähentää 135 työpaikkaa maailmanlaajuisesti – taustalla Oulun tehtaan muuttaminen kartonkitehtaaksi

    10. 10

      Olli Rehn kertoo eurokriisin synkimmistä hetkistä: Eurooppa olisi voinut ajautua jopa uuteen suursotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    2. 2

      Olli Rehn kertoo eurokriisin synkimmistä hetkistä: Eurooppa olisi voinut ajautua jopa uuteen suursotaan

    3. 3

      Osalle suomalaisista luvassa kymmenien tuhansien perintöpotti – ”Maaseudulta perintö saattaa olla merkittävästi vähäisempi”

    4. 4

      Kuluttaja-asiamies etsii kahden eri ”kohtuuttoman kalliin” kuluttajaluoton ottaneita – puuhaa ryhmäkannetta

    5. 5

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    6. 6

      Olli Rehn muistelee dramaattista aamua, jolloin hänen onnellinen elämänsä särkyi – haudan äärellä syntyi johtopäätös

    7. 7

      Kisa vuokra-asunnoista on muuttunut tuolileikiksi – ekonomisti: ”Tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkiin osallistuvia”

    8. 8

      Isot pörssi­voitot yhdistettiin Trumpin puheisiin – pörssi ja asian­tuntijat kumosivat väitteet

    9. 9

      Stora Enso vähentää 135 työpaikkaa maailmanlaajuisesti – taustalla Oulun tehtaan muuttaminen kartonkitehtaaksi

    10. 10

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    8. 8

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    11. Näytä lisää