Aktiivimalli viiltää siivun sairauslomalla olevan Sirkan, 62, tuista – ”Seuraavaksi menee varmaan mielenterveys”

Julkaistu:

Sirkka ihmettelee Kelan tukipäätöstä. ”En ole työnhakija, vaan sairauslomalla.”
Sirkka, 62, sai pari viikkoa sitten Kelalta kirjeen, jossa kerrottiin, että hänen työmarkkinatukeaan alennetaan, koska hän ei ole osoittanut työttömyysturvalaissa määriteltyä aktiivisuutta.

Aktiivimallissa työttömän pitää tehdä vähintään 18 tuntia töitä kolmen kuukauden aikana, jotta tuki pysyy ennallaan. Jollei tee, se supistuu 4,65 prosenttia.

Sirkka ei ole hakenut töitä, koska on sairauslomalla. On ollut jo vuoden ja kahdeksan kuukautta ja hänellä on lääkärintodistus, jolla sairauslomaa on jatkettu vuoden alusta kesäkuuhun asti.

– En ole työnhakija, vaan sairauslomalla. Ei sairas voi aktiivisesti hakea työtä, hän painottaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Täytän Kelan lappuja neljän viikon välein ja kirjoitan niihin aina sairas, sairas.

Sairauslomalle Sirkka joutui käsivaivojensa vuoksi. Hän ehti pitkälti yli puoli vuotta ja pääsi lopulta viime vuoden alkupuolella leikkaukseen. Työkykyä se ei palauttanut ja hänellä on muitakin sairauksia ja muun muassa verenpaine- ja kolesterolilääkket.

Lääkärilausuntoja on Sirkan mukaan useita, mutta niitä ei Kelassa tunnuta uskovan.

– Seuraavaksi menee varmaan mielenterveys.

Tähtäimessä työkyvyttömyyseläke

Sairauspäivärahan maksimi on 300 vuorokautta ja Sirkan osalta se täyttyi jo viime vuonna. Hän on saanut noin 530 euroa kuukaudessa, josta hän on maksanut verot. Etuuden leikkauksen jälkeen hän saa käteen selvästi alle 500 euroa kuukaudessa.

– Lääkkeisiin menee melkein puolet. Millä minä elän? Sirkka puuskahtaa.

Kun sairauspäivärahan maksimi täyttyi, Sirkka haki työkyvyttömyyseläkettä. Hän sai hylkäävän päätöksen, mutta valitti sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Sen ratkaisua hän ei ole vielä saanut.

Pienellä paikkakunnalla Pohjanmaalla asuva Sirkka on työskennellyt 2000-luvulla muun muassa Valiolla ja Ikealle huonekaluja valmistaneessa Incupissa. Ensimmäinen työ päättyi Venäjän-kaupan hyytymiseen ja toinen tehtaan sulkemiseen.

Viimeksi Sirkka on palkkatöissä vuonna 2013 lastenhoitajana. Myöhemmin hän oli jonkin aikaan päiväkodissa kuntouttavassa työssä. Neljän tunnin päivistä maksettiin yhdeksän euroa. Ilmaistyöntekijänä hän olisi saanut jatkaa, mutta työntekijäksi häntä ei palkattu.

– Lastenhoitoa en voi enää tehdä, enkä raskaita töitä. Vaivoja tulee koko ajan lisää, Sirkka sanoo.

Osa-aikatyökyvyttömyyseläkkeen hakemistakin Sirkalle on ehdotettu, mutta hän ei usko pärjäävänsä osa-aikatyössä.

– Haen täyttä eläkettä, hän sanoo.

Korjattu kello 18.21: Uutisessa mainittiin virheellisesti, että töitä pitäisi tehdä 18 päivää kolmen kuukauden sisällä. Kyse on 18 tunnista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    2. 2

      Yrittäjä ”kohensi” olohuoneen parketin karmeaan kuntoon Keski-Suomessa – remontista puhkesi iso riita

    3. 3

      Korko täysin tai lähes nolla – yhä useampi siirtää rahojaan tileiltä tuottavampiin kohteisiin

    4. 4

      Teollisuusliiton Aalto ei sulje pois toimia hallituksen työelämäesityksiä vastaan

    5. 5

      Kartta paljastaa: Tänne aktiivimalli iski rajuimmin Suomessa

    6. 6

      Asunnonostaja, älä keskity tapettiin tai kodinkoneisiin – näin vältät kohtalokkaat sudenkuopat

    7. 7

      Erkki Liikanen talousvaliokunnalle: Talouden riskit ovat nyt poliittisia

    8. 8

      Vain tyhmä asuu vuokralla – onko tämä totta vai tarua?

    9. 9

      Ministeriön laskelma sote-säästöistä lytättiin – talousneuvosto: rahanmeno voi lisääntyä

    10. 10

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    2. 2

      Yrittäjä ”kohensi” olohuoneen parketin karmeaan kuntoon Keski-Suomessa – remontista puhkesi iso riita

    3. 3

      Kartta paljastaa: Tänne aktiivimalli iski rajuimmin Suomessa

    4. 4

      Kommentti: Suomi kulkee kohti synkkiä aikoja – tarvitsemme lisää maahanmuuttajia

    5. 5

      Suomeen saattaa syntyä uusi valtakunnallinen sähköyhtiö – heti 250 000 asiakasta

    6. 6

      Nordeassa häiriö: Otto-automaateista ei saanut rahaa – vika nyt korjattu

    7. 7

      Vain tyhmä asuu vuokralla – onko tämä totta vai tarua?

    8. 8

      Erkki Liikanen talousvaliokunnalle: Talouden riskit ovat nyt poliittisia

    9. 9

      Korko täysin tai lähes nolla – yhä useampi siirtää rahojaan tileiltä tuottavampiin kohteisiin

    10. 10

      OP laski ennustettaan Suomen talouskasvusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    2. 2

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    3. 3

      Onko tässä Suomen kallein oluttuoppi?

    4. 4

      Liki 3 000 eläkeläistä saa iloisen puhelun Kelalta: rahaa tulossa yllätyksenä ja reippaasti

    5. 5

      Asunnonostaja, älä keskity tapettiin tai kodinkoneisiin – näin vältät kohtalokkaat sudenkuopat

    6. 6

      Tiesitkö, että voit saada valtiolta 200 euroa tekemällä muutoksen autoosi?

    7. 7

      Yrittäjä ”kohensi” olohuoneen parketin karmeaan kuntoon Keski-Suomessa – remontista puhkesi iso riita

    8. 8

      EU-komissio suunnittelee uutta 30 miljardin tukijärjestelmää – joutuuko Suomi taas maksumieheksi?

    9. 9

      Syöpä sai Satun luomaan uuden tuotteen: ”Toivon sydämestäni, ettei kukaan tarvitse tätä”

    10. 10

      Suomeen saattaa syntyä uusi valtakunnallinen sähköyhtiö – heti 250 000 asiakasta

    11. Näytä lisää