Kommentti: Nuoret eivät tee lapsia – ja heitä aiotaan jo rangaista siitä

Julkaistu:

Nykynuoret eivät saa jälkikasvua odotettuun tahtiin, ja päättäjät väläyttelevät siksi heidän eläkkeidensä leikkaamista, Teemu Muhonen kirjoittaa.
Julkisessa keskustelussa on viime aikoina huolehdittu ahkerasti siitä, että vauvoja syntyy yhä vähemmän. Kun vielä vuonna 2010 Suomessa syntyi yli 60 000 lasta, viime vuonna määrä oli enää 50 000.

Muun muassa valtiosihteeri Martti Hetemäki yhdisti ilmiön nuorten miesten syrjäytymiseen. Päättäjät eivät silti ole huolissaan ainoastaan nuorten hyvinvoinnista, vaan ennen kaikkea maamme julkisesta taloudesta.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kannusti suomalaisia viime vuonna ”synnytystalkoisiin” – niin kipeästi uusien sukupolvien vero- ja eläkemaksueuroja kaivataan rahoittamaan ikääntyvän kansakunnan palveluita ja etuuksia.

Yksi asia onkin päättäjien puheenvuoroista jo käymässä selväksi: jos nuoret eivät ala lisääntyä tiheämpää tahtia, he saavat kirjaimellisesti maksaa siitä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.


Eläkejärjestelmälle ”vakava ongelma” – EK uhkaa jo leikkauksilla

Suomalainen eläkejärjestelmä perustuu pääosin siihen, työikäiset maksavat edeltäjiensä eläkkeet. Mitä vähemmän uusia ”maksajia” tänään syntyy, sitä harvempien harteille vastuu tulevien vuosikymmenten valtaisien eläkemenojen rahoittamisesta lankeaa.

Tämä matemaattinen tosiasia aiheuttaa eläkeyhtiö Ilmarisen Jaakko Kianderin sanoin ”vakavan ongelman”, jos syntyvyys ei käänny nousuun.

Jo nykyisin suomalaisten työntekijöiden palkoista maksetaan eläkemaksuja yli 24 prosenttia. Jos syntyvyys jää nykyiselle tasolleen, maksupainetta tulee vielä useita prosenttiyksiköitä lisää. (ETK:n laskelmat alla olevassa taulukossa.)

Se todella on päättäjille ongelma, sillä työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat viime vuosina olleet yksimielisiä siitä, ettei eläkemaksuja tulisi verorasituksen ja yritysten kilpailukyvyn vuoksi enää nykyisestä nostaa.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Antti Tanskanen kirjoitti perjantaina, että ellei syntyvyys tai maahanmuutto kasva, ”on tarve uudistaa työeläkejärjestelmä kestävämmäksi leikkaamalla etuuksia”.

Eikä ole vaikea arvata, minkä sukupolvien eläkkeet ovat tulilinjalle joutumassa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.


Eläkeleikkaukset osuvat aina tuleviin eläkeläisiin

EK:n ulostulossa ei sikäli ole mitään uutta, että EK on yhdessä palkansaajajärjestöjen kanssa leikannut suomalaisten eläke-etuuksia 2000-luvun kahdessa eläkeuudistuksessa jo reippaalla kädellä.

Keskeinen piirre leikkauksissa on ollut se, että ne eivät ole koskeneet jo eläkkeellä olevia ikäluokkia vaan osuneet ennen kaikkea nuoriin.

Maksussa olevat eläkkeet on katsottu Suomessa perustuslain suojaamiksi, eikä indeksikorotuksiakaan ole poikkeuksia lukuun ottamatta haluttu lähteä heikentämään.

Sama meno näyttää jatkuvan:

– Jos huono skenaario toteutuu, kaikkia mahdollisia keinoja on syytä käyttää. Useimmat niistä kohdistuvat työikäisiin, vastaa Antti Tanskanen kysymykseen siitä, leikkaisiko EK syntyvyyden laskiessa jälleen nimenomaan tulevista eläkkeistä.

EK:n näkemykselle tulee ottaa vakavasti, sillä järjestön valta eläkepolitiikassa on perinteisesti ollut suuri.

Nuoret ovat joustaneet – pitäisikö keksiä jotain muuta?

Nuoret kuuluvat jo lähtökohtaisesti eläkejärjestelmän ”häviäjiin”: siinä missä nykyeläkeläiset saavat keskimäärin neljä euroa eläkettä jokaista eläkemaksueuroaan kohden, tulevaisuudessa suhde puolittuu.

Viimeisimpien eläkeuudistusten leikkauksia voi havainnollistaa näin: kun viime vuonna eläkkeelle jäänyt mies on voinut saada keskimääräisen 1 800 euron kuukausieläkkeen työskentelemällä 3 000 euron palkalla alle 40 vuotta, nykynuorelta vaaditaan samaan uusilla säännöillä 47 työvuotta.

Kuinka paljon tätä samaa sukupolvea pitäisi vielä tulevina vuosikymmeninä rangaista siitä, ettei se lisäänny ennakoituun tahtiin?

EK:n mukaan ”eläkemaksujen noston tie on loppuun kuljettu”, ja kenties niin on. Vähintään yhtä vaikeaan umpikujaan johtaa silti nykyinen tie, jossa eläkejärjestelmän ongelmat kaadetaan kerta toisensa jälkeen vain työikäisten niskaan.

Oheinen kuva näyttää, että eläkkeiden ennustetaan jäävän nykyistä pienemmiksi suhteessa palkkoihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    2. 2

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    3. 3

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    4. 4

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    5. 5

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    6. 6

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    7. 7

      Tanskalaiskonserni ostaa osan konkurssiin menneestä lelujättiläisestä

    8. 8

      Palta: Lennonjohtoon työsulku

    9. 9

      Monetra Oulun yt-neuvottelut päätökseen, irtisanomisten määrä ei vielä selvillä

    10. 10

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    2. 2

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    3. 3

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    4. 4

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    5. 5

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    6. 6

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    7. 7

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    8. 8

      Donald Trump peruu delegaationsa osallistumisen Maailman talousfoorumiin

    9. 9

      Tanskalaiskonserni ostaa osan konkurssiin menneestä lelujättiläisestä

    10. 10

      Näille 60–70-vuotiaille on aina töitä Suomessa: ”He voivat laskuttaa mitä vaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    6. 6

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    7. 7

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    8. 8

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    9. 9

      7 000 euron palkkaa nauttinut mies menetti työnsä ja turvautui pikavippeihin – kohta niskassa oli lähes 200 000 euron velka

    10. 10

      Nyt puhuvat köyhtyvät kolmekymppiset: ”Olen oppinut pelkäämään silloinkin kun kaikki vaikuttaa menevän hyvin”

    11. Näytä lisää