Nuorten kiinnostus ensiasunnon ostamiseen on nousussa

Julkaistu:

Nuorten kiinnostus ensiasunnon ostamiseen on kasvanut, kertoo asiaa selvityttänyt Danske Bank.
Pankin teettämän kyselyn mukaan 35 prosenttia 18–35-vuotiaista suunnittelee juuri nyt ostavansa asunnon. Vuonna 2016 vastaava osuus oli 28 prosenttia. Kyselyn toteutti Taloustutkimus. Siihen vastasi 800 nuorta.

Kiinteistömaailman selvityksen mukaan viime vuonna myydyistä asunnoista lähes 16 prosenttia oli ensiasuntoja. Selvityksessä ilmeni, että ensiasunto ostetaan kasvukeskusten ulkopuolella selvästi nuorempana kuin kasvukeskuksissa.

Pääkaupunkiseudulla ensiasunnon ostajista noin 10 prosenttia oli alle 25-vuotiaita. Kasvukeskusten ulkopuolella alle 25-vuotiaita ostajia oli 28 prosenttia.

Kiinteistömaailman selvityksessä oli yli kaksituhatta viime vuonna myytyä ensiasuntoa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

  2. 2

    Teollisuusliiton Aalto ei sulje pois toimia hallituksen työelämäesityksiä vastaan

  3. 3

    Erkki Liikanen talousvaliokunnalle: Talouden riskit ovat nyt poliittisia

  4. 4

    Korko täysin tai lähes nolla – yhä useampi siirtää rahojaan tileiltä tuottavampiin kohteisiin

  5. 5

    Talvivaaran jätevesisoppa ei ole ohi – Pekka Perä yrittää korkeimpaan oikeuteen

  6. 6

    Kommentti: Suomi kulkee kohti synkkiä aikoja – tarvitsemme lisää maahanmuuttajia

  7. 7

    Kiina ja Yhdysvallat pääsivät sopuun – suunnitelluista tuontitulleista luovutaan

  8. 8

    Kartta paljastaa: Tänne aktiivimalli iski rajuimmin Suomessa

  9. 9

    Yrittäjä ”kohensi” olohuoneen parketin karmeaan kuntoon Keski-Suomessa – remontista puhkesi iso riita

  10. 10

    Vain tyhmä asuu vuokralla – onko tämä totta vai tarua?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

  2. 2

    Yrittäjä ”kohensi” olohuoneen parketin karmeaan kuntoon Keski-Suomessa – remontista puhkesi iso riita

  3. 3

    Kartta paljastaa: Tänne aktiivimalli iski rajuimmin Suomessa

  4. 4

    Kommentti: Suomi kulkee kohti synkkiä aikoja – tarvitsemme lisää maahanmuuttajia

  5. 5

    Suomeen saattaa syntyä uusi valtakunnallinen sähköyhtiö – heti 250 000 asiakasta

  6. 6

    Nordeassa häiriö: Otto-automaateista ei saanut rahaa – vika nyt korjattu

  7. 7

    Vain tyhmä asuu vuokralla – onko tämä totta vai tarua?

  8. 8

    Erkki Liikanen talousvaliokunnalle: Talouden riskit ovat nyt poliittisia

  9. 9

    Korko täysin tai lähes nolla – yhä useampi siirtää rahojaan tileiltä tuottavampiin kohteisiin

  10. 10

    OP laski ennustettaan Suomen talouskasvusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

  2. 2

    Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

  3. 3

    Onko tässä Suomen kallein oluttuoppi?

  4. 4

    Liki 3 000 eläkeläistä saa iloisen puhelun Kelalta: rahaa tulossa yllätyksenä ja reippaasti

  5. 5

    Asunnonostaja, älä keskity tapettiin tai kodinkoneisiin – näin vältät kohtalokkaat sudenkuopat

  6. 6

    Tiesitkö, että voit saada valtiolta 200 euroa tekemällä muutoksen autoosi?

  7. 7

    Yrittäjä ”kohensi” olohuoneen parketin karmeaan kuntoon Keski-Suomessa – remontista puhkesi iso riita

  8. 8

    EU-komissio suunnittelee uutta 30 miljardin tukijärjestelmää – joutuuko Suomi taas maksumieheksi?

  9. 9

    Syöpä sai Satun luomaan uuden tuotteen: ”Toivon sydämestäni, ettei kukaan tarvitse tätä”

  10. 10

    Suomeen saattaa syntyä uusi valtakunnallinen sähköyhtiö – heti 250 000 asiakasta

  11. Näytä lisää