Simon, 53, potkut it-firmasta osoittautuivat onnenpotkuiksi – ”Rupesi hymyilyttämään” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Simon, 53, potkut it-firmasta osoittautuivat onnenpotkuiksi – ”Rupesi hymyilyttämään”

Viisikymppinen Simo Kataja ei harmittele, että jäi työttömäksi muutama vuosi sitten. Hän pääsi työpaikkaan, joka rekrytoi työttömiä ja arvostaa kokemusta.

2.4.2018 9:18

Tietotekniikkaosaaja Simo Kataja sai kolmisen vuotta sitten yt-neuvottelujen päätteeksi potkut alan palveluyhtiöstä Tiedosta.

– Kun minulle kerrottiin, että työt loppuvat, minua rupesi hymyilyttämään. Olin äärimmäisen helpottunut, hän kertoo.

Takana oli lähes jatkuvien ja jopa päällekkäisten yt-neuvottelujen kierre. Katajan mukaan oli vain ajan kysymys, milloin irtisanominen osuu omalle kohdalle. Ilmapiiri ahdisti.

– Yhtiössä ei haluttu nähdä vaivaa työntekijöiden uudelleen kouluttamiseksi eikä etsitty aktiivisesti uusia projekteja, vaan katsottiin parhaaksi irtisanoa.

Kesällä oli mukavaa hengähtää, mutta sen jälkeen todellisuus iski. Aiemmin paitsi Tiedossa myös Nokia Siemens Networksissä työskennellyt Kataja haki töitä etenkin isoista firmoista, koska oli aina pitänyt yrityksen kokoa etuna.

Niistä ei kuitenkaan aina edes vastattu, mikä tuntui Katajasta erittäin ikävältä.

– Olin juuri täyttänyt 50 vuotta ja ikä oli selvästi jonkinlainen työllistymisen este. Vaikka minulla on hyvinkin paljon osaamista, sitä ei arvostettu ollenkaan. Siitä tuli aika hämmentynyt olo.

Vahvistusta näkemykselleen Kataja sai hakiessaan samaa paikkaa kuin entinen työkaverinsa, joka on häntä 20 vuotta nuorempi. Hän sai paikan, vaikka Katajalla oli enemmän kokemusta ja taitoa.

Ikä onkin etu

Entinen työkaveri oli päässyt töihin tamperelaiseen pilvipalveluja ja digitaalisia sovelluksia kehittelevään BearIT:hen ja kehui yritystä. Kataja otti yhteyttä toimitusjohtaja Teemu Karhuun.

Kataja pääsi ohjelmistoasiantuntijaksi. Ensin hän oli alihankkijana eli vuokrattuna työntekijänä toisessa yrityksessä, sitten vuoden BearIT:n toimistolla ja joulukuusta lähtien jälleen alihankkijana Tampereen talousalueella.

– Tämä malli sopii minulle. On virkistävää olla välillä toisessa paikassa töissä, Kataja kertoo.

BearIT:ssä suhtaudutaan Katajan mukaan itsensä kehittämiseen varsin positiivisesti.

– Luvan kanssa saa välillä tutkia ja opetella asioita, eikä ole hirveää painetta, että projektien pitäisi olla viikonlopussa valmiita.

Tämä on hänelle uutta.

– Muualla ajankäyttö pitää suunnitella tarkasti, eikä itseopiskeluun ei ole varaa. Vaikka uutta tulee koko ajan, asiat pitäisi vain osata.

Näin jälkeenpäin Katajasta tuntuu, että oli iso onnenpotku, että hän sai potkut aiemmasta työpaikastaan.

Pieniä yrityksiä ei kannata karttaa

Kataja ehti olla puolisen vuotta työttömänä. Hän arvioi, että tilanne olisi alkanut ahdistaa, jos se olisi kestänyt yli vuoden.

Välivaiheen Kataja käytti ammattitaitonsa päivittämiseen. Ikäisilleen tai vanhemmille työttömäksi jääneille hän suosittelee alansa ja varsinkin itseä kiinnostavien asioiden opiskelua.

– Hakemuksia kannattaa laittaa, eikä pienempiäkään yrityksiä pidä ohittaa.

Työpaikan koon suhteen Kataja on muuttanut mieltään. Hän huomannut, että pienessä firmassa ei ole raskasta byrokratiaa ja kaikki on muutenkin yksinkertaisempaa kuin suuressa yhtiössä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?