3 asiaa, joilla teet mökistä talviasuttavan – arvo kasvaa: ”Hatusta vedettynä maksaa 50 000 € enemmän” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

3 asiaa, joilla teet mökistä talviasuttavan – arvo kasvaa: ”Hatusta vedettynä maksaa 50 000 € enemmän”

Yhä useampi haluaa, että kesämökki on talviasuttava. Asiantuntijan mukaan remontoinnissa on kolme keskeistä asiaa: Lämpö, vesi ja vessa.

30.3.2018 7:50

Kun kesämökkejä myydään ja ostetaan, talviasuttavuus on valtti. Ilta-Sanomien haastattelemat asiantuntijat kertoivat viime viikolla, että mökin halutaan yhä enemmän olevan kuin kakkosasunto.

  • Yllä olevalla ISTV:n videolla esitellään suomalaisten suosimat mökit ja mökkikunnat.

Harva mökki on rakennettu talviasumista varten, mutta moni voidaan remontoida sellaiseksi. Toimitusjohtaja Aarne Jussila Rakennustutkimus RTS:stä korostaa, että perustusten, rungon ja vesikaton tulee olla ehjät, jotta korjaaminen kannattaisi.

Mökkikeskus-ketjun toimitusjohtaja Riku Säntti sanoo, että kunnostukseen liittyy kolme keskeistä asiaa: lämpö, vesi ja vessa.

Vanhoissa mökeissä vetää usein vähän kaikista raoista, joten keskeistä on eristys. Ensiksi Jussila huolehtisi, että talossa on hyvät ikkunat ja ovet ja niissä kunnolliset puitteet, koska vanhat ikkunat ja ovet päästävät jopa viisi kertaa enemmän lämpöä läpi kuin uudenaikaiset.

– Ulkoseinille ei välttämättä tarvitse tehdä mitään, sillä niiden kautta menee vain kymmenen prosenttia energiaa pihalle, hän sanoo.

 Ulkoseinille ei välttämättä tarvitse tehdä mitään.

Jos muuta eristystä tarvitaan, Jussilan kehottaa laittamaan sitä ensisijaisesti yläpohjaan. Olennaista on huolehtia, että ilma vaihtuu yhä.

– Rakenteiden pitää harveta ulospäin.

Mökillä lämmitykseen riittää hyvin esimerkiksi varaava takka, jos klapeja vain riittää.

Lämmitykseksi Jussila suosittelee varaavaa takkaa, pönttö­uunia ja ilmalämpö­pumppua. Moni pitää välttä­mättömänä, että mökillä on sähköt, mutta sähkö­tönkin talo voi hänestä olla talvi­asuttava. Valaistukseen, puhelimen lataamiseen ja televisioon riittää aurinko­energia. Kovempaan käyttöön kuten pyykki­koneen pyörittämiseen voidaan hankkia aggregaatti.

Rakennustutkimus RTS:n tutkimusten mukaan vanhoissa mökeissä ei juuri ole kosteusvaurioita. Paitsi hatarat rakenteet myös märkätilojen puute on pitänyt ne kuivina.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Talviasuttavuus on nykyisin valttia kesämökillä. Esa Happonen kolaa mökkinsä polkua.

Pitääkö mökille porata uusi kaivo?

Jos mökin halutaan vastaavan asuntoa, tarvitaan vesijohtovesi. Keskeistä on, mistä se saadaan. Onko mökillä oma kaivo, riittääkö sen vesi ja pitääkö johtoja uusia? Vai voiko mökin liittää kunnan vesiverkkoon? Säntti muistuttaa, että vesijohdot pitää eristää, jotta ne eivät jäädy.

Myös jätevesien käsittely on ratkaistava. Se liittyy vessakysymykseen. Vesivessa vaatii, että tontilla on maahan kaivettu lokakaivo. Jos mökillä on kuivakäymälä, niin sanottu harmaiden vesien eli tiski- ja pesuvesien puhdistaminen riittää.

Säntin mielestä nykyiset kuivakäymälät ovat yhtä toimivia kuin vesivessat, mutta selvästi ekologisempia.

– Jollei vesivessaa ole, sitä ei ole perusteltua laittaakaan, hän sanoo.

Jylhä maasto lisää kustannuksia

Remontin hintaan vaikuttaa mökin kunto, työn laajuus sekä sijainti. Kustannuksia nostaa, jos lomapaikka on maastossa, johon ei isolla autolla tai työkoneella pääse.

– Hintamielikuva voi monella olla aika lailla alakanttiin, Säntti sanoo.

Suomirakentaa.fi-sivustolla on kustannuslaskurit sekä remontoijalle että rakentajalle. Jussilan mukaan 20 000–30 000 eurolla saa jo paljon aikaan.

– Jos koko mökki saneerataan nykyaikaiseksi asunnoksi, menee keskimäärin tuhat euroa neliöltä eli vaikkapa 50 neliön mökkiin uppoaa 50 000 euroa, hän sanoo.

 50 neliön mökkiin uppoaa 50 000 euroa.

Säntin mielestä muutaman vuosikymmenen ikäisen mökin saneeraus asumismukavuudeltaan uutta vastaavaksi on aika haastavaa.

– Pieneen mökiin on vaikea nykyaikaisia märkätiloja, Jussila lisää.

Sekä Säntti että Jussila kehottavat miettimään vanhan mökin laajentamista tai lisärakennusta omakotitalotekniikalla. Käsityksen uuden osan hinnoista saa tutkimalla talopakettien hintoja. Jussilan nyrkkisääntö on, että uuden omakotitalon rakentaminen maksaa 2 000 euroa neliöltä.

Ota asioista selvää ostajan puolesta

Talviasuttavuus nostaa mökin arvoa selvästi. Mikkelin kiinteistömaailman toimitusjohtaja, yrittäjä Pertti Orava painottaa, että mökit ovat yksilöitä ja niiden hintaan vaikuttaa sijainti, paikka naapureiden läheisyys ilmansuunta ja moni muu asia.

– Hatusta vedettynä talviasuttava, omakotitasoinen mökki maksaa 50 000 euroa enemmän kuin vastaava kesäasunto, hän miettii.

Tällaisen nousun perusparannus voisi tuoda suurehkon järven rannalla sijaitsevaan 70–80 neliön kokoisen 1970–80-luvulla rakennetun mökin hintaan. Oikotiellä on useita tuonikäisiä 50–80-neliöisiä järvimökkejä myytävänä 130 000–170 000 euron hintaan.

Vaikka remontointi talviasuttavaksi voi nostaa mökin arvoa neljänneksen tai enemmänkin, työtä ei välttämättä kannata tehdä pelkästään myyntiä varten.

– Myyjä ei voi olla varma, onko ostaja samaa mieltä. Yleensä ostaja haluaa remontoida mökin näköisekseen, Säntti huomauttaa.

Korjausten sijaan myyjä voi palvella ostajaa ottamalla asioista selvää. Ostopäätökseen voi vaikuttaa tieto siitä, että tontilla rakennusoikeutta jäljellä ja kunnassa sallitaan mökin muuttaminen vakituiseksi asunnoksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?