55 vuoden eläkeikä jäänee historiaan – ”Iso asia Putinin seuraavalla kaudella”

Julkaistu:

Venäjän taloustilanne on uuden presidenttikauden alkaessa varsin hyvä, sillä öljyn hinnannousu antaa sille potkua, tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen Suomen Pankista sanoo.
Venäjällä järjestetään sunnuntaina presidentinvaalit, ja nykyisen presidentin Vladimir Putinin jatkokausi on käytännössä varma.

Vaalikeväänä Venäjän taloudessa näyttää varsin hyvältä. Öljyn hinnannousu antaa potkua Venäjän talouteen tänä vuonna, sillä hinta on selvästi korkeammalla kuin viime vuonna keskimäärin, tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksesta sanoi IS-TV:n Putin-studiossa. (Katso haastattelu yllä.)

Venäjän talous kasvoi viime vuonna alustavien tietojen mukaan puolitoista prosenttia ja etenkin yksityinen kulutus, mutta myös investoinnit elpyivät. Vaikka loppuvuosi meni vähän heikommin, tämän vuoden alussa on taas mennyt paremmin.

– Venäjän vientituloista yli kaksi kolmasosaa tulee raakaöljystä, öljytuotteista ja maakaasusta. Venäjän federaation verotuloista tasan puolet tulee energiasektorilta. Kun öljyn hinta tuli alas, se näkyi selvästi verotulossa. Se merkitsi sitä, että virkamiesten palkat jäädytettiin, eläkkeiden reaalinen ostovoima supistui ja niin edelleen, Korhonen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tuloveroihin tuskin kosketaan

Korhonen ei usko siihen, että Venäjällä koskettaisiin nykyiseen alhaiseen tuloverotukseen. Palkkatuloista maksetaan 13 prosentin veroa kaikista palkkatuloista.

– Tilanteen täytyy olla huono, että siihen kajotaan. Jotain tuotekohtaisia veroja on jo nyt nostettu ja voi olla, että esimerkiksi sosiaalivakuutusmaksujen kohdennusta yrityksiltä muualle harkitaan. Tällaisia asioita voidaan tehdä verotuksen nostamiseksi.

Puolustukseen menevien rahojen osuus on supistunut vuosien 2015–2016 huipputasosta, ja osuus saattaa pienentyä edelleen, Korhonen sanoo.

Koulutukseen ja terveydenhuoltoon saatetaan hänen mukaansa laittaa aiempaa enemmän rahaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Se, mikä on iso asia Putinin seuraavalla kaudella on eläkkeet, eläkeuudistus. Edelleen virallinen eläkeikä naisilla on 55 vuotta ja miehillä 60, ja käytännössä mitään eläkerahastoja ei ole kerrytetty.

Samaan aikaan eliniänodote kuitenkin kasvaa, joten eläkemenot kasvavat.

– En näe muuta vaihtoehtoa kuin sen, että eläkeikä nousee. Nyt jo noin kolmasosa eläkeläisistä työskentelee. Sinänsä se muutos ei välttämättä hirveän iso ole, mutta kyllä se jonkinlaisen henkisen kynnyksen ylittämistä tulee vaatimaan, Korhonen sanoo.

Venäjän alueista noin kolmasosa on käytännössä täysin tulonsiirtojen varassa ja jos ne loppuisivat, systeemi romahtaisi hänen mukaansa käsiin.

– Yli puolet äänestysikäisistä on virkamiehiä tai eläkeläisiä. Siinäkin mielessä se, että varmistetaan vaaleihin osallistuminen, merkittävän osan näistä ihmisistä, jotka saavat tulonsa julkiselta sektorilta, pitäisi olla tyytyväisiä.

Toisaalta Venäjällä ollaan valmiita tarvittaessa koviinkin toimiin julkisessa taloudessa, mistä oli osoitus vuodet 2014–2016, jolloin öljyn hinta romahti.

– Valtiontalouden tasapainon säilyttäminen oli siinä kohtaa tärkeämpää.

Talouden monipuolistaminen jäänyt puheeksi

Venäjällä on pitkään puhuttu siitä, että sen pitäisi monipuolistaa talouttaan ja saada korkean jalostusarvon vientituotteita.

Hyvin vähän on kuitenkin Korhosen mukaan tapahtunut, eikä nykytilannekaan tuo kovin vahvoja paineita siihen.

– Jos öljyn hinta on vähän reilut 60 dollaria tynnyriltä, tämä nykyjärjestelmä ja valtiontalous pysyvät oikein hyvin pystyssä monta, monta vuotta. Elintaso ei nouse kovin nopeasti, mutta palkat pystytään maksamaan, eläkkeet pystytään maksamaan, Korhonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: En tiedä, onko minulla varaa tulla vanhaksi

    2. 2

      Joulu voi iskeä pahan loven suomalaisten saldoon – huonoimmat ratkaisut saatetaan tehdä vasta pyhien jälkeen

    3. 3

      Nissan-johtaja sai syytteet talousrikoksista: väitetään pimittäneen 70 miljoonaa euroa

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Suomalaiset tarjoushaukat antavat ohjeet: Näin säästät joululahja­ostoksilla selvää rahaa

    6. 6

      Kiina kutsui USA:n Pekingin-suurlähettilään kuultavaksi Huawein talousjohtajan pidätyksen takia

    7. 7

      Öljyntuottajamaat hieroivat sovun tuotannon leikkauksista – raakaöljyn hinta lähti nousuun

    8. 8

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    9. 9

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    10. 10

      Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset tarjoushaukat antavat ohjeet: Näin säästät joululahja­ostoksilla selvää rahaa

    2. 2

      Joulu voi iskeä pahan loven suomalaisten saldoon – huonoimmat ratkaisut saatetaan tehdä vasta pyhien jälkeen

    3. 3

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    4. 4

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    5. 5

      Öljyntuottajamaat hieroivat sovun tuotannon leikkauksista – raakaöljyn hinta lähti nousuun

    6. 6

      Wall Street kyntää taas – Helsingin pörssi nyykähti vuoden 2017 alun tasolle

    7. 7

      Kiina kutsui USA:n Pekingin-suurlähettilään kuultavaksi Huawein talousjohtajan pidätyksen takia

    8. 8

      Kommentti: En tiedä, onko minulla varaa tulla vanhaksi

    9. 9

      IS testasi ”villien taksien” hinnat: tällainen on hintaero lentoasemalta Helsingin keskustaan

    10. 10

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Legendaarinen venekeisari myy koko elämäntyönsä – sodankäynyt isä vähätteli poikaansa: ”Pitäisi tehdä kunnon töitä”

    6. 6

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    7. 7

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    8. 8

      Vesterbackan suunnitelma: Tallinnan tunnelijunaan 50 euron liput – liikenteen määrä alkaa jo 2024

    9. 9

      Trumpin hallinto aikoo lopettaa kaiken tuen uusiutuvalle energialle ja sähköautoille

    10. 10

      Naapuritontilla räjäyteltiin, kerrostalo halkesi – rakennuttaja joutuu maksamaan osakkaille yli 200 000 euroa

    11. Näytä lisää