Pula osaajista uhkaa, yrittäjiltä ei heru harjoittelupaikkoja – ”Kalliin koneen tuottavuus laskee”

Julkaistu:

Metsäala kaipaa uusia ja motivoituneita metsäkoneenkuljettajia, mutta yritykset ovat haluttomia ottamaan vastaan harjoittelijoita.
Eräs Kuopiossa asuva metsäkoneenkuljettajaksi opiskeleva ajokortillinen nuori etsi opintojensa loppuvaiheessa harjoittelupaikkaa alan yrityksistä. Hän soitti kymmeniin yrityksiin, mutta yksikään ei ottanut häntä harjoitteluun, vaikka työnjälki oli koulussa hyväksi todettu.

Lopulta koulu järjesti paikan yksityisestä yrityksestä. Nyt hän työskentelee koulutuksen osana pienyrittäjälle monta kuukautta saamatta palkkaa.

Yhdeksän tunnin työpäivien päälle tulevat pitkät ajomatkat, jotka venyttävät työpäivät 12-tuntisiksi.

– Välillä ei pakkasten tai konevikojen vuoksi voikaan työskennellä, mutta sitten työtä tehdään vastaavasti viikonloppuna, opiskelijan äiti kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän ihmettelee, mistä alalle voi riittää motivoituneita osaajia, joita alalle on kuitenkin kaivattu, kun jo harjoittelupaikan saaminen on kiven alla.

Koneyrittäjien liiton toimitusjohtajan Matti Peltolan mukaan on totta, etteivät yrittäjät kovin mieluusti harjoittelijoita ota.

Ammatillisen koulutuksen reformi on yksi hallituksen kärkihankkeista. Siinä on tarkoitus uudistaa koko ammatillinen koulutus. Esimerkiksi työpaikoilla tapahtuvaa oppimista lisätään entistä enemmän. Uudistus istuu huonosti tilanteeseen, jossa yrittäjät eivät halua ottaa harjoittelijoita vastaan.

Peltola kertoo, mistä kiikastaa.

– Me näemme tämän puunkorjuun osalta erittäin isona ongelmana, koska yrittäjälle tulee kustannuksia siitä, että kalliin koneen tuottavuus laskee merkittävästi, kun opiskelijan matkassa joudutaan pitämään opastajaa tai kone seisoo. Ongelma on tuottavuuden lasku.

Hän myöntää, että opiskelijat kehittyvät eri tahtiin ja osaaviakin löytyy, mutta yrittäjän on hyvin vaikea tietää ennalta, kuka osaa ja kuka ei.

Peltolan mukaan tilanne on se, että tuotannonmenetykset ja harjoittelusta aiheutuvat muut ylimääräiset kulut ovat yleensä aina harjoittelijan tuotosta suuremmat.

”Tästä tulee negatiivinen kierre”

Oppimisen siirtäminen työpaikoille ei toimi pienyritys- ja pääomavaltaisella alalla, Peltola sanoo. Koneyrittäjän vinkkelistä hakkuukoneen seistessä koko ”tehdas”, tässä tapauksessa tuotantoketju, seisoo.

– Jos yrittäjällä on vaikkapa jo kolme hyvää kuskia, niin ei hänellä ole motivaatiota lähteä kouluttamaan kilpailijoille tulevaa työvoimaa pelkän yhteiskuntavastuun takia, kun itse joutuisi maksamaan viulut. Tämä on iso ongelma. Jos edellytyksenä valmistua alalle on se, että pitää löytää entistä pitempiaikaisia harjoittelupaikkoja, silloin ei tällaiselle alalle pysty valmistumaan. Tästä tulee negatiivinen kierre, hän sanoo.

Peltolan mielestä pienyritysvaltaisia aloja kohdellaan ammatillisen koulutuksen uudistuksessa epäreilusti.

– Niitä kohdellaan tässä eriarvoisesti verrattuna isoihin firmoihin ja tehtaisiin, joissa työntekijöitä on paljon ja opastusta helpompi järjestää.

– Meillä ongelmaksi tulee vielä se, miten harjoittelijat pääsevät työmaille, jos heillä ei vielä ole ajokorttia. Joskus äidit ja isät kuskaavat heitä, mutta hyvin usein yrittäjän kuljettaja noukkii heitä mukaansa.

Opiskelijoita haalittava useista kunnista

Metsäkoneenkuljettajia kouluttavasta Oulun seudun ammattiopistosta kerrotaan harjoittelupaikkojen niukkuuteen löytyvän monta muutakin syytä.

– Ala on hyvin vuodenaika- ja suhdannesidonnainen. Jos kyse on esimerkiksi talvileimikoista, jotka pitää hakata lyhyessä ajassa, harjoittelijoita on hankala saada sijoittumaan tällaisiin töihin. Opiskelija vie työnantajan koneen tehokasta työskentelyaikaa, koska osaaminen ei vielä ole ammattilaistasolla, kertoo ammattiopiston Taivalkosken yksikön johtaja Jouko Karjalainen.

– Lisäksi oppilaitosten hakualueen pitää olla laaja, jotta opiskelijoita tulee monista kunnista, jotta heillä on mahdollisuus saada oman kunnan yrittäjältä harjoittelupaikka. Jos opiskelijoista tulee kuntakohtaisia keskittymiä, niin kaikille ei harjoittelupaikkaa riitä, hän jatkaa.

Huonosta jäljestä heti palautetta

Myös työnjäljen pitää olla moitteetonta.

– Mitta- ja laatuvaatimukset ovat tiukat. Jäljen pitää olla myyntikelpoista. Jos opiskelijan työnjälki ei ole riittävää, työnantaja saa siitä heti palautetta. Jos hyvä männikköleimikko katkotaan väärin, siitä tulee metsänomistajalle isot tappiot, Karjalainen toteaa.

Jos työnjälki taas on hyvällä tasolla, Karjalaisen mielestä olisi toivottavaa, että opiskelija pääsisi jonkun yrittäjän konetta ajamaan.

Hän on ammatillisen koulutuksen uudistamisen soveltuvuudesta metsäalalle samaa mieltä kuin Koneyrittäjien Peltola.

– Näin se on, ja tämä on henkilökohtainen mielipiteeni. Työpaikoilla tapahtuva oppiminen on hyvä silloin, kun se on mahdollista toteuttaa ja asioita opitaan. Se ei kuitenkaan saisi olla pakko.

Karjalaisen mukaan myös oppilaitosten pitää pystyä antamaan opetusta omilla koneillaan ja työmaillaan. Varsinkin hitaammin oppiville olisi tärkeää, ettei heitä väkisin yritetä työntää yrittäjien koneilla ajamaan.

– Entisenä testikuljettajana tiedän, että siellä pitäisi jotain tapahtuakin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen vaarallisimmat ammatit listattu – synkimmällä alalla 11 982 tapaturmaa vuodessa, 5 kuollutta

    2. 2

      Hannele ja Mikael hyppäsivät oravanpyörästä erämaahotelliin – ”Hiljaisuuden rikkoo korkeintaan kuikka”

    3. 3

      Viisi pohjoismaista pankkia sai sakot – mukana Nordea ja Danske Bank

    4. 4

      Varakas ikämies ymmärsi avioehdon väärin: 19 vuotta nuorempi vaimo sai erossa puolet 2 asunnosta

    5. 5

      HS: Heidin ostolakko on jatkunut jo yli 300 päivää, Riikka säästi kymppitonnin vuodessa samalla konstilla – oletko sinä kokeillut?

    6. 6

      Tunnetut sijoittajat paljastavat: Näihin kannattaa sijoittaa 1000 euroa juuri nyt, mikäli mielii saada rahansa poikimaan

    7. 7

      Poliisi: Alkoholiuudistus sai aikaan muutoksen – nyt nyrkki heiluu aamuvarhaisella

    8. 8

      Huhut Japanin keskuspankin suunnanmuutoksesta sysäsivät Tokion pörssin laskuun

    9. 9

      Helle vie ihmisiä huvipuistoista – ”maagisen hellerajan” ylitys karsi kävijöistä 20-30 prosenttia

    10. 10

      Hotelliyön hinta on nyt halvimmillaan Suomessa – Lapissa lähes 100 euron pudotus talveen verrattuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varakas ikämies ymmärsi avioehdon väärin: 19 vuotta nuorempi vaimo sai erossa puolet 2 asunnosta

    2. 2

      HS: Heidin ostolakko on jatkunut jo yli 300 päivää, Riikka säästi kymppitonnin vuodessa samalla konstilla – oletko sinä kokeillut?

    3. 3

      Suomen vaarallisimmat ammatit listattu – synkimmällä alalla 11 982 tapaturmaa vuodessa, 5 kuollutta

    4. 4

      Poliisi: Alkoholiuudistus sai aikaan muutoksen – nyt nyrkki heiluu aamuvarhaisella

    5. 5

      Tunnetut sijoittajat paljastavat: Näihin kannattaa sijoittaa 1000 euroa juuri nyt, mikäli mielii saada rahansa poikimaan

    6. 6

      Lämmin sää vauhdittaa alkoholimyyntiä enemmän kuin höllentynyt laki – kauppoihin rynni myös ”musta hevonen”

    7. 7

      Hannele ja Mikael hyppäsivät oravanpyörästä erämaahotelliin – ”Hiljaisuuden rikkoo korkeintaan kuikka”

    8. 8

      G20-maat ajautuivat umpikujaan – Ranska Yhdysvalloille: ”Kieltäydymme neuvottelemasta ase ohimollamme”

    9. 9

      Maailman kolmanneksi rikkain henkilö ei aamiaisellaan pröystäile – töihin aina ”Mäkkärin” kautta

    10. 10

      Hotelliyön hinta on nyt halvimmillaan Suomessa – Lapissa lähes 100 euron pudotus talveen verrattuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläisnaisen Visa-kortin käyttö loppui tylyyn viestiin – syypää löytyy pankkien ulkopuolelta

    2. 2

      Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

    3. 3

      Tunnetut sijoittajat paljastavat: Näihin kannattaa sijoittaa 1000 euroa juuri nyt, mikäli mielii saada rahansa poikimaan

    4. 4

      Kuolinpesän myymä talo oli valtava katastrofi – Oikeus purki kaupan, 90 000 euron kulut perillisille

    5. 5

      Kokousvieraat hehkuttivat suomalaisia mansikoita ja herneitä – kesätyöntekijä Emman nopea toiminta ratkaisi kaiken

    6. 6

      Helle muuttaa riisipiirakan bakteeripommiksi – Lista: Nämä ruokatavarat pilaantuvat nopeimmin

    7. 7

      Varakas ikämies ymmärsi avioehdon väärin: 19 vuotta nuorempi vaimo sai erossa puolet 2 asunnosta

    8. 8

      Korkeat kulut tuskastuttavat bensapumpulla – Öljyjohtaja: Tähän suuntaan bensan hinta kehittyy

    9. 9

      HS: Heidin ostolakko on jatkunut jo yli 300 päivää, Riikka säästi kymppitonnin vuodessa samalla konstilla – oletko sinä kokeillut?

    10. 10

      Lämmin sää vauhdittaa alkoholimyyntiä enemmän kuin höllentynyt laki – kauppoihin rynni myös ”musta hevonen”

    11. Näytä lisää