Suomi ei hyväksy pankkien riskien vähentämisestä tehtyä pakettia

Julkaistu:

Suomi ei ole vielä valmis hyväksymään EU:n pankkipakettia, joka avaisi oven yhteiselle talletussuojalle.
EU-maiden valtiovarainministerit ovat neuvottelemassa keinoista, joilla pankkien riskejä saadaan vähennettyä ennen kuin päätöksiä talletussuojasta tehdään.

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) mukaan paketti ei ole vielä valmis. Suomi toivoo muilta ”pohjoisilta mailta” tukea, jotta sen valmistelua jatkettaisiin.

Kahdeksan pohjoisen maan ryhmä on tiivistänyt välejään samaan aikaan kun Saksalta ja Ranskalta on odotettu yhteistä esitystä talous- ja rahaliiton tiivistämisestä.

Maat julkaisivat vähän aikaa sitten kannanoton, jossa ne toivoivat malttia euroalueen uudistuksiin. Kannanotossa olivat Suomen lisäksi mukana Hollannin, Irlannin, Latvian, Liettuan, Ruotsin, Tanskan ja Viron valtiovarainministerit.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Me haluamme näyttää, että Saksan takanakin on elämää. Meillä on oma tahto, oma näkemys, Orpo sanoo.

Myös Saksa on hänen mukaansa suhtautunut kriittisesti nyt pöydällä olevaan suunnitelmaan pankkien riskien vähentämisestä.

Pankkipaketin isoin kysymys on varsinkin se, miten pankkien taseet saadaan puhdistettua järjestämättömistä luotoista. Suunnitelman tekeminen takkuaa Orpon mukaan edelleen.

Hän uskoo, että ministerineuvostosta löytyy silti myös kannatusta, minkä takia paketti voi lopulta mennä läpi vaaditun enemmistön turvin.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

  2. 2

    Syytteessä olevat Kittilän kunta­päättäjät pidätetään luottamus­toimista – ”Kunnan tilanne on vakava”

  3. 3

    Trump haluaa iskeä Kiinaa uusilla tullimaksuilla – ilmoitti suunnittelevansa 10 prosentin tariffeja

  4. 4

    Yksinkertainen tarra paransi vanhusten hoitoa – näin Toyotan oppeja sovelletaan Suomessa

  5. 5

    Vantaa korottaa lasten­tarhan­opettajien palkkoja – ”Ei tarvitsisi palkan takia pahoittaa mieltään”

  6. 6

    Nyt se on selvitetty: näin yleistä ikäsyrjintä on Suomen työelämässä

  7. 7

    Berner ehdottaa taksilakiin muutosta – matkailuyrittäjät säikähtivät uutta lupavaatimusta

  8. 8

    Oma Säästöpankki perui suunnitteilla olleen yritysjärjestelyn

  9. 9

    Homepelko ajaa ihmisiä hävittämään koko irtaimiston, jopa hääpuvun ja astiaston

  10. 10

    Bloomberg: ”Järkyttävä” korvaus yhtiön kuralle jättäneelle ranskalaispomolle – luopui miljoonista ministerin ärähdettyä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Laaja lakko uhkaa Helsinki-Vantaan lentokenttää – ”Tiistaina Finnairin täytyy alkaa perua lentoja”

  2. 2

    Berner ehdottaa taksilakiin muutosta – matkailuyrittäjät säikähtivät uutta lupavaatimusta

  3. 3

    Audin toimitusjohtaja pidätettiin

  4. 4

    Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

  5. 5

    Yksinkertainen tarra paransi vanhusten hoitoa – näin Toyotan oppeja sovelletaan Suomessa

  6. 6

    SAK ja STTK tyrmäävät hallituksen uuden suunnitelman: Ensimmänen aktiivimalli oli tähän verrattuna ”lastenleikkiä”

  7. 7

    Vantaa korottaa lasten­tarhan­opettajien palkkoja – ”Ei tarvitsisi palkan takia pahoittaa mieltään”

  8. 8

    Valtiovarainministeriö: Suomen talouskasvu kiihtyy – ”Nyt pitäisi rakentaa puskureita”

  9. 9

    Nyt se on selvitetty: näin yleistä ikäsyrjintä on Suomen työelämässä

  10. 10

    Trump haluaa iskeä Kiinaa uusilla tullimaksuilla – ilmoitti suunnittelevansa 10 prosentin tariffeja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Laaja lakko uhkaa Helsinki-Vantaan lentokenttää – ”Tiistaina Finnairin täytyy alkaa perua lentoja”

  2. 2

    Berner ehdottaa taksilakiin muutosta – matkailuyrittäjät säikähtivät uutta lupavaatimusta

  3. 3

    Audin toimitusjohtaja pidätettiin

  4. 4

    ”Osa leskeneläkkeistä on hävyttömän suuria”– epäreilua rikkaiden tukemista vai turva kriisitilanteen varalle?

  5. 5

    Moni piensijoittaja tuhoaa tuottonsa todella helpolla virheellä

  6. 6

    Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

  7. 7

    Moni hoitaa taloaan huolettomasti: ”Aina ei ymmärretä, että rakenteet eivät ole ikuisia”

  8. 8

    Riita naapurin autotallista maksoi pariskunnalle 40 000 euroa

  9. 9

    Oululaisyritys pestasi 59-vuotiaan työttömän Hannun – hän on nyt 66-vuotias ja käy vieläkin töissä

  10. 10

    Suomen peltoja uhkaa katastrofi: ”Julmin mahdollinen” sää vie jopa neljänneksen sadosta

  11. Näytä lisää