Kellot jätättävät 6 minuuttia Euroopassa – erikoisen tapauksen syy poliittinen kiista Balkanilla

Julkaistu:

Mannereurooppalaisen sähköverkon taajuus putosi poikkeuksellisen pieneksi, ja sillä tahdistetut kellot ovat jätättäneet noin kuusi minuuttia. Taustalla on Kosovon ja Serbian välinen riita. Pohjoismainen sähköverkko on välttynyt ongelmalta.
Osa keskieurooppalaisista on voinut viime viikkoina ihmetellä, että on alkanut oudosti myöhästellä töistä ja tapaamisista.

Syy on ennennäkemätön ja sellainen, jolle ei ole itse voinut mahtaa mitään: Manner-Euroopan sähköverkon värähtelytaajuus on ollut alentuneena jo monta viikkoa, ja sen avulla tahdistetut kellot, kuten monet sähköherätyskellot tai mikrojen ja uunien kellot, ovat siksi jätättäneet vähitellen yhä enemmän.

Nyt aikapoikkeamaa on kertynyt tammikuun puolestavälistä lähtien yhteensä noin kuusi minuuttia. Asiasta on tiedottanut eurooppalaisten kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestö ENTSO-E.

Ongelma koskee lähes kaikkia Manner-Euroopan maita mutta ei Suomea, koska Suomi kuuluu eri synkronialueeseen niin kuin valtaosa Pohjoismaista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Meidät on kyllä kytketty yhteen, mutta se on tehty niin sanotuilla tasasähköyhteyksillä, jotka estävät aikavirheen siirtymisen järjestelmästä toiseen, kertoo suomalaisen kantaverkkoyhtiö Fingridin suunnittelupäällikkö Timo Kaukonen.

Eurooppalaisessa verkossa sähkön värähtelytaajuus on 50 hertsiä. Se tarkoittaa, että napojen suunta vaihtuu 50 kertaa sekunnissa, jolloin virran suunta vaihtuu 100 kertaa sekunnissa. Kaukonen selittää, että taajuus pysyisi 50 hertsissä, jos sinne syötettäisiin koko ajan kulutusta vastaava määrä energiaa. Silloin värähtelytaajuudesta riippuvaiset kellotkaan eivät edistäisi tai jäisi jälkeen.

Suomessa ja koko pohjoismaisessa järjestelmässä aikapoikkeama on nyt kahdeksan ja puoli sekuntia, eli sen verran sähköverkko on edellä virallista aikaa, koska tuotantoa on ollut enemmän kuin kulutusta.

Sääntöjen mukaan aikapoikkeama saa olla korkeintaan 30 sekuntia. Poikkeamia korjaillaan, kun kulutus on vähimmillään, esimerkiksi öisin.

Syynä poliittinen kiista Balkanilla

Syy mannereurooppalaisen verkon taajuuden hienoiseen laskuun on Balkanin alueella. Siellä erityisesti Kosovo ja Serbia ovat kiistelleet sähköverkkoon ja sähkön kulutukseen liittyvistä kysymyksistä. ENTSO-E:n mukaan kyseessä on poliittinen kiista.

Kosovossa sähkön kulutuksen ja tuotannon suhde on ollut sovittua heikompi, mikä on aiheuttanut vajauksen mannereurooppalaiseen sähköverkkoon syötettyyn energiapottiin. Kurottavaa on kertynyt 113 gigawattituntia. Torstaina Manner-Euroopan sähköverkon taajuus oli normaalissa 50 hertsissä, mutta kiinni otettavaa aikapoikkeamaa oli edelleen vajaat kuusi minuuttia.

Poikkeama korjaantuu itsestään, jos ja kun vajaus kurotaan umpeen vähitellen hienoisella ylituotannolla. Sähköverkon taajuuteen tukeutuvat kellot palautuvat oikeaan aikaan siinä samalla.

Kaukosen mukaan pienellä värähtelytaajuuden laskulla ei käytännössä ole vaikutuksia laitteiden toimintaan tai esimerkiksi teollisuuden prosesseihin. Se tosin voi aiheuttaa epämukavuutta, jos kellot alkavat itsestään näyttää väärää aikaa.

Kaukonen uskoo, että pelkästään sähköverkon avulla aikaa mittaavat kellot ovat nykyisin melko harvinaisia.

– Yleensä nykylaitteiden kelloissa on nykyään myös esimerkiksi kide, joka pitää kellon ajassa, vaikka kellosta lähtisi sähköt poiskin.

Laitteissa alkaa olla muitakin tahdistusmahdollisuuksia, kuten GPS.

– Ongelmasta on tullut siksi vähäisempi, Kaukonen arvioi.

Korjaus kello 19.29: Virran suunta vaihtuu 100 kertaa sekunnissa sähkön värähtelytaajuuden ollessa 50 hertsiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin Fortumia on loattu Venäjällä - ”Juonii Suur-Suomea, voi katkaista tahallaan lämmöt, toimii Naton apurina...”

    2. 2

      Muurari teki salaojaremontin ennen talonsa myyntiä – sai 330 000 euron laskun salaisen virheen takia

    3. 3

      Helatorstaiksi ja vapuksi pääsee vielä kylmää suihkuvirtausta karkuun – pikalomat Eurooppaan 330–650 €

    4. 4

      Korean Air -pomon tyttären väitetään heittäneen vettä mainostoimiston työntekijän kasvoille – poliisi tutkii

    5. 5

      Rakennusalan lakko alkaa tänään – jos sopua ei löydy, lakko jatkuu perjantainakin

    6. 6

      Tutkija: Venäjä paaluttaa suurvaltaidentiteettiään Fortum-kohulla – ”Taustalla on suuri tarina”

    7. 7

      Cityconin nettovuokratulot kutistuivat ja tulos heikkeni alkuvuonna

    8. 8

      Pörssikatkos kirpaisi eniten arvopapereiden välittäjiä – ”Jos tämä olisi ollut Nokian tulospäivänä...”

    9. 9

      Uusia kauppakeskuksia nousee ympäri maata – laskevatko liiketilojen vuokrat, kun tarjonta kasvaa?

    10. 10

      VR aiotaan pilkkoa – ministeriö tarkensi aikataulua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muurari teki salaojaremontin ennen talonsa myyntiä – sai 330 000 euron laskun salaisen virheen takia

    2. 2

      Bruce Oreck tyrmistyi konepajakaupan käänteestä – VR: Tilanne on auki, eikä yhtään tarjousta ole hyväksytty

    3. 3

      Kommentti: Helpon rahan tekeminen asunnoilla voi muuttua painajaiseksi

    4. 4

      Suomalaissijoittaja Zabludowicz ja Ilmarinen saivat hulppealle bisneskampukselleen uuden vuokralaisen

    5. 5

      VR aiotaan pilkkoa – ministeriö tarkensi aikataulua

    6. 6

      Uusia kauppakeskuksia nousee ympäri maata – laskevatko liiketilojen vuokrat, kun tarjonta kasvaa?

    7. 7

      Näin Fortumia on loattu Venäjällä - ”Juonii Suur-Suomea, voi katkaista tahallaan lämmöt, toimii Naton apurina...”

    8. 8

      Tutkija: Venäjä paaluttaa suurvaltaidentiteettiään Fortum-kohulla – ”Taustalla on suuri tarina”

    9. 9

      Kaikki aamun osakekaupat mitätöidään – kaupankäynti voi olla poikki tunteja

    10. 10

      Espoon Perkkaalle suunnitellaan tornihotellia ja liikekeskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 vinkkiä: Näin vältät liiat perintöverot – yleinen harhakäsitys on, että leski perii puolet

    2. 2

      Muurari teki salaojaremontin ennen talonsa myyntiä – sai 330 000 euron laskun salaisen virheen takia

    3. 3

      Tiina, 58, yritti tehdä puolisonsa firmassa osa-aikatyötä: ”Olin kuin klapil päähän lyöty”

    4. 4

      Nyt puhuvat Portugalissa asuvat eläkeläiset: Suomen pitäisi olla tyytyväinen

    5. 5

      Aktiivimalliin tulee kaksi tärkeää muutosta: Katso päivitetty viiden kohdan lista – näin vältyt leikkurilta

    6. 6

      Vuokralainen remontoi rivitalo­asuntoa luvatta ja jätti vuokria maksamatta – venkoilun hinta 40 000 €

    7. 7

      Ruotsin posti pulassa – joutuu palauttamaan 400 000 Kiina-pakettia

    8. 8

      Hesburger avasi ravintolan Iraniin – tuotevalikoimassa yksi merkittävä ero Suomeen verrattuna

    9. 9

      Venäläisten ostobuumi teki täyskäännöksen – luopuvat nyt suomalaisista kiinteistöistä jopa tappiolla

    10. 10

      Kommentti: Tämän takia Suomi velkaantuu lisää – ja asuntovelkaisten ruusuinen uni jatkuu pari vuotta

    11. Näytä lisää