Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

Julkaistu:

Talous kasvaa vihdoin, mutta nuorten aikuisten työllisyys ja palkat uhkaavat jäädä pysyvästi jälkeen, Teemu Muhonen kirjoittaa.
Suomen kymmenen vuotta kestänyt korpivaellus näyttää hellittävän. Talous kasvaa, ja tiistaina julkistetut tammikuun työllisyysluvut antoivat Juha Sipilän (kesk) hallitukselle jälleen syytä iloon – työllisyysaste on nyt korkeampi kuin kertaakaan sitten 1990-luvun alun.

Hallituksen hehkuttamat luvut kätkevät kuitenkin alleen synkän kehityskulun. Samaan aikaan kun työllisyys koheni muissa ikäryhmissä vuodentakaisesta, 25–34-vuotiailla se laski.

Jo vuosi sitten Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Petri Mäki-Fränti sanoi haastattelussamme pelkäävänsä, että pitkä taantuma tulee jättämään sen varjossa aikuistuneeseen 1980-luvulla syntyneiden ikäluokkaan pysyvät jäljet.

Ensimmäiset merkit Mäki-Fräntin huolen toteutumisesta voi nyt nähdä tilastoista. Tässä artikkelissa näytetään kolmen kuvan avulla, että nykyiset kolmikymppiset ovat jäämässä edeltäjiään jälkeen sekä työllisyydessä että palkoissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nuorten työllisyys laahaa kaukana huippuvuosista

Ensimmäisestä kuvasta selviää, että viime vuonna tapahtunut työtilanteen paraneminen näkyy kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi 25–34-vuotiaissa.

Kyseisen ikäryhmän työllisyysaste junnasi viime vuonna edelleen keskimäärin vain 75 prosentissa, kun vielä vuonna 2008 samanikäisistä suomalaisista töissä oli 81 prosenttia. Ero on huomattava.

Samaan aikaan eläkeikää lähestyvien 55–64-vuotiaiden työllisyys on noussut huimaa vauhtia, ja myös 35–54-vuotiaiden työllisyysaste on hiljalleen palaamassa finanssikriisiä edeltävälle tasolleen.

Jos taulukko ei näy laitteellasi, katso se tästä.


Osa-aikatyöt yleistyneet etenkin kolmikymppisillä

Taloussanomat kertoi tiistaina, että yhä suurempi osa suomalaisista on osa-aikatöissä ja yhä harvempi kokopäiväisissä hommissa.

Toinen kuva osoittaa, että osa-aikatöiden osuus on viime vuosina kasvanut ennen kaikkea 25–34-vuotiailla.

Toisin sanoen aiempaa harvempi niistä nuorista aikuisista, jotka ylipäätään ovat työelämässä, tekee täyttä päivää.

Jos taulukko ei näy laitteellasi, katso se tästä.


Muiden palkkataso noussut, nuorten aikuisten ei

Edellä esitellyt tilastot kertovat, että suuri joukko nuoria aikuisia on vaikeassa työmarkkina-asemassa. Koko sukupolvi ei luonnollisesti ole samassa tilanteessa, sillä enemmistö 25–34-vuotiaista on yhä kokopäivätöissä.

Heidänkään tilanteensa ei kuitenkaan ole ruusuisin mahdollinen – nuorten aikuisten palkkakehitys näyttää nimittäin ainakin toistaiseksi pysähtyneen.

Siinä missä kaikissa muissa ikäryhmissä kokoaikaisten työntekijöiden mediaaniansiot olivat vuonna 2016 reaalisesti selvästi suuremmat kuin vuonna 2008, 25–34-vuotiaiden tulot eivät ole nousseet juuri lainkaan.

Jos taulukko ei näy laitteellasi, katso se tästä.


Kaikkien ongelma – eläkkeet ja hoivakin pitäisi maksaa

Tässä artikkelissa esitetyt luvut eivät vielä tarkoita, että nykyiset kolmekymppiset jäisivät ”petetyksi sukupolveksi”. Huolestuttavia tilastot silti ovat.

Vaikka nuorten aikuisten työttömyys oli vielä paljon nykyistä pahempaa 1990-luvun alun lamassa, silloin työllisyys myös tokeni nopeasti suhdanteen käännyttyä.

Jos nuoret aikuiset eivät tällä kertaa noususuhdanteessakaan onnistu kiinnittymään nykyistä paremmin työelämään tai heidän palkkatasonsa ei lähden nousuun, se on ongelma paitsi heille itselleen myös poliitikoille ja kaikille muille suomalaisille.

Päättäjät tavoittelevat julkisen talouden pelastamiseksi vielä reippaasti nykyistä korkeampaa työllisyysastetta, mutta nuorten aikuisten työllisyysasteen laahaaminen ei lupaa hyvää.

Samoin palkkakehityksen vaisuus on ongelma koko julkiselle taloudelle, sillä työikään tulleiden ja seuraavaksi tulevien ikäpolvien palkoista pitäisi pystyä kustantamaan ennennäkemättömät eläke- ja hoivamenot.

Suomen Pankin Mäki-Fränti teki yhdessä kollegansa Helvi Kinnusen kanssa toissa vuonna kuvaavan huomion: 25–34-vuotiaiden suomalaisten nettotulot ovat ensimmäistä kertaa koskaan pienemmät kuin 65–74-vuotiaiden eläkeläisten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    2. 2

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    3. 3

      Sipilä irtisanomissuojan heikennyksestä: ”Tiedän kipukohdat ja arviot, miten sitä pitäisi muuttaa”

    4. 4

      Venäjän öljyntuottajilla menee nyt paremmin kuin koskaan

    5. 5

      PAMin Selin Ylellä: Kompromissi yrityksen koosta ei kelpaa irtisanomissuoja-asiassa

    6. 6

      Britannian sisäpolitiikka nostaa puntakorkoja

    7. 7

      Mira Kasslin kertoo, millaista kiinteistönvälittäjän arki on: ”Bisnes on äärimmäisen raakaa”

    8. 8

      Legendaarinen takkikauppa kaatui ”leutoihin talviin”: Pian Ajatar ei ole enää Forumissa

    9. 9

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    10. 10

      S-Pankki tuo markkinoille sijoituspalvelun – kulut lähenevät indeksirahastojen kuluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    2. 2

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    3. 3

      Mira Kasslin kertoo, millaista kiinteistönvälittäjän arki on: ”Bisnes on äärimmäisen raakaa”

    4. 4

      Sipilä irtisanomissuojan heikennyksestä: ”Tiedän kipukohdat ja arviot, miten sitä pitäisi muuttaa”

    5. 5

      PAMin Selin Ylellä: Kompromissi yrityksen koosta ei kelpaa irtisanomissuoja-asiassa

    6. 6

      S-Pankki tuo markkinoille sijoituspalvelun – kulut lähenevät indeksirahastojen kuluja

    7. 7

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    8. 8

      Venäjän öljyntuottajilla menee nyt paremmin kuin koskaan

    9. 9

      Restamax aloittaa yt-neuvottelut – taustalla Royal Ravintolat -kauppa

    10. 10

      Britannian sisäpolitiikka nostaa puntakorkoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelihenkinen perhe muutti Saarijärvelle askeettiseen mökkiin täysin keskelle korpea – rahaa menee vain 800 €/kk

    2. 2

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    3. 3

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    4. 4

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    5. 5

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    6. 6

      Katso, paljonko ammatissasi keskimäärin tienataan – valtiolla ja kunnissa voi olla paremmat ansiot

    7. 7

      10 000 euroa vuodessa säästänyt Julia kertoo, miten hän käyttää rahaa ja mikä häntä nolottaa

    8. 8

      Yhdestä sähköautosta nousi myrsky taloyhtiössä – näin kiista lopulta ratkesi

    9. 9

      ”Huippusijainnilla” paritalon puolikkaan myynyt antoi väärää tietoa ostajalle – myyjälle napsahti kymppitonnien lasku

    10. 10

      Video: Tälläinen ryysis oli Kalasatamassa kello 9, kun iso kauppakeskus Redi avasi ovensa

    11. Näytä lisää