Rikkoutuuko haamuraja tällä viikolla? Sähkönkulutuksen edellinen ennätys tehtiin 776 päivää sitten

Julkaistu:

Energia
Tammikuun 2016 ennätys on yhä rikkomatta. Silloin sähkönkulutus ylitti Suomessa 15 100 megawatin.
Suomen sähkönkulutus ylsi tänään keskiviikkona tämän vuoden ennätykseen. Kello yhdeksän ja kymmenen välillä sähkönkulutuksen tuntikeskiteho nousi noin 13 770 megawattiin. Aiempi ennätys kirjattiin tammikuun 23. päivä, jolloin lukema oli noin 13 670 megawattia. Kaikkien aikojen ennätys on toistaiseksi rikkomatta: 7. tammikuuta 2016 sähkönkulutuksen tuntikeskiteho ylitti 15 100 megawatin.

Fingridin suunnittelupäällikkö Timo Kaukonen uumoilee, josko vuoden 2016 ennätys menisi rikki ensi viikolla.

– Siperian henkäys voi vielä kirpaista ja pakkanen kiristyä kymmenellä asteella. Sähkönkulutus saattaa siis yhä yltyä ja ennätys rikkoontua.

Kaukosen mukaan kuluva talvi on sujunut enimmäkseen häiriöttä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Voimalaitokset ovat toimineet ilman isompia häiriöitä. Toivottavasti myös toimivat ensi viikolla, mikäli ilma yhä kylmenee. Silloin ollaan tiukilla, jos sähkönkulutus ylittää 15 000 megawatin.

 

Voimalaitokset ovat toimineet ilman isompia häiriöitä.

Tällä hetkellä Suomessa tuotetaan sähköä suunnilleen 10 700 megawatin teholla. Tuontisähkön osuus on 3000 megawattia. Ruotsista sähköä tuodaan 2 300 megawatin ja Virosta 700 megawatin teholla.

– Ulkomainen sähkö on yksinkertaisesti halpaa. Siksi sitä tuodaan, Kaukonen sanoo.

Tukkusähkön Suomen aluehinta on parhaimmillaan ollut tänään 84,20 euroa megawattitunnilta. Halvimmillaan tukkusähkö oli aamuyön tunteina kello neljän ja viiden välillä. Silloin aluehinta oli 36,64 euroa megawattitunnilta.

– Nähdäkseni hinta on pysynyt melko maltillisena tänä talvena, Kaukonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      SAK vetää osittain pois yrittäjät raivostuttaneen kampanjansa

    2. 2

      Krista, 23, pyörittää huoltoasemaa – ”Vuosi sitten olin varma, ettei minusta tule koskaan bensayrittäjää”

    3. 3

      Osa yrityksistä on saanut tietomurroista tarpeekseen – rakentavat omaa nettiä

    4. 4

      Danske Bank: Työntekijävaje hidastaa talouskasvua

    5. 5

      Tanskan yleisradioyhtiö irtisanoo noin 400 – taustalla säästöpäätös

    6. 6

      IL: Tällä kansanedustajalla eniten ulosottovelkaa

    7. 7

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    8. 8

      Trump määräsi tuontitullit Kiinaa vastaan – Kiina ryhtyy vastaiskuun

    9. 9

      Ekonomisti: Euribor-korot pysyvät yli vuoden suhteellisen alhaisina

    10. 10

      Palaneen kynttilätehtaan toimitusjohtaja aloitti vasta kaksi viikkoa sitten: ”Ei oikein voi sanoin kuvailla, miltä tuntuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    2. 2

      SAK:n uusi mainos raivostuttaa – ”Itsetarkoituksena ei ole sokeerata ketään”

    3. 3

      Trump määräsi uudet 200 miljardin dollarin tuontitullit Kiinaa vastaan – vastatoimia odotetaan

    4. 4

      Krista, 23, pyörittää huoltoasemaa – ”Vuosi sitten olin varma, ettei minusta tule koskaan bensayrittäjää”

    5. 5

      Trump määräsi tuontitullit Kiinaa vastaan – Kiina ryhtyy vastaiskuun

    6. 6

      Jos asuntokaupat menevät pieleen, mikä on välittäjän rooli? ”Häntä ei voi periaatteessa asettaa vastuuseen”

    7. 7

      Palaneen kynttilätehtaan toimitusjohtaja aloitti vasta kaksi viikkoa sitten: ”Ei oikein voi sanoin kuvailla, miltä tuntuu”

    8. 8

      EU tutkii: Tekivätkö BMW, Volkswagen, Audi ja Daimler salaisen sopimuksen?

    9. 9

      SAK vetää osittain pois yrittäjät raivostuttaneen kampanjansa

    10. 10

      Osa yrityksistä on saanut tietomurroista tarpeekseen – rakentavat omaa nettiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomasitko, mitä Lidlissä tapahtui? Tästä syystä esimiestä ei juuri enää kuuluteta kassalle

    2. 2

      Nelihenkinen perhe muutti Saarijärvelle askeettiseen mökkiin täysin keskelle korpea – rahaa menee vain 800 €/kk

    3. 3

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    4. 4

      Katso, paljonko ammatissasi keskimäärin tienataan – valtiolla ja kunnissa voi olla paremmat ansiot

    5. 5

      10 000 euroa vuodessa säästänyt Julia kertoo, miten hän käyttää rahaa ja mikä häntä nolottaa

    6. 6

      Makuunin ikkunoilta löytyi jopa tuhansien eurojen arvoisia esineitä – ”Tuntuvat kiinnostavan”

    7. 7

      Yhdestä sähköautosta nousi myrsky taloyhtiössä – näin kiista lopulta ratkesi

    8. 8

      ”Huippusijainnilla” paritalon puolikkaan myynyt antoi väärää tietoa ostajalle – myyjälle napsahti kymppitonnien lasku

    9. 9

      Ronja, 22, kertoo kuinka velkaantui viidessä kuukaudessa 50 000 euroa – otti lainaa 23 eri yhtiöstä

    10. 10

      7 esimerkkiperhettä: Katso, kenen reaalitulot kasvavat tänä ja ensi vuonna

    11. Näytä lisää