Sipilä, Orpo ja Terho: Perhevapaita ei uudisteta tällä vaalikaudella

Julkaistu:

Yhteistä mallia ei löytynyt, puoluejohtajat kertovat Twitterissä.
Hallitus ei jatka perhevapaauudistuksen valmistelua, kertovat Juha Sipilä (kesk), Petteri Orpo (kok) ja Sampo Terho (sin) Twitterissä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) ilmoitti jo perjantaina keskeyttävänsä uudistuksen, mutta puoluejohtajat yrittivät vielä maanantai-iltana löytää yhteistä säveltä.

– Perhevapaauudistusta ei toteuteta tällä vaalikaudella. Yhteistä mallia ei valitettavasti löytynyt, toteavat Sipilä, Orpo ja Terho yhtä aikaa julkaistuissa twiiteissään.

Sipilä twiittasi vielä itse perään:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tärkeä perhevapaauudistus menee seuraavan vaalikauden työlistalle. Viimeiseen saakka yritettiin. Näillä malleilla työllisyysvaikutukset olisivat olleet olemattomia, kallis julkiselle taloudelle ja leikkaus lapsiperheiltä.

Hallituspuolueiden välillä on ollut kiistaa muun muassa siitä, voiko perhevapaauudistus lisätä valtion kustannuksia tai voidaanko kotihoidontukea leikata.

Orpo sanoi Ylen haastattelussa, että sopu kaatui ennen kaikkea erimielisyyteen kotihoidontuesta.

Saarikko antoi viikonloppuna ymmärtää, että keskusta ei suostu kotihoidontuen porrastamiseen, joka puolueen mukaan leikkaisi tuloja suurelta osalta perheistä.

Toinen perhevapaauudistuksen kipukohta oli kysymys siitä, voitaisiinko isien perhevapaiden käyttöä lisätä uusilla kiintiöillä. Nykyisin äidit käyttävät vapaista noin 90 prosenttia.

Siniset suhtautuu isäkiintiöihin nihkeästi.

– Meille oli tärkeää, että perheiden itsemääräämisoikeuteen ei puututa, Terho sanoi tiedotteessaan neuvotteluiden päätyttyä maanantai-iltana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    2. 2

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    3. 3

      Altia aikoo listautua pörssiin – valtio aikoo omistaa yhtiöstä vähintään kolmanneksen

    4. 4

      ”Taloyhtiöstä voi tulla pikavippaaja asuntosijoittajalle”

    5. 5

      Rovion kurssi kääntyi nousuun – romahti torstaina

    6. 6

      Metsä Group haluaa ostaa puita omistajajäseniltään – täkynä tuplabonukset

    7. 7

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    8. 8

      Euroalueen inflaatio hidastui 1,3 prosenttiin tammikuussa

    9. 9

      SSH:n perustaja Tatu Ylönen jää pois yhtiön johtoryhmästä

    10. 10

      Näin Rovio rauhoitteli sijoittajia puhelimessa: ”Kehitämme jatkuvasti uusia pelejä” – osake edelleen -50 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      325 000 euron vuositulot ja pitää itseään keskiluokkaisena – näin asuinpaikka vaikuttaa

    2. 2

      Rovion kriisi: puhelinpalaveri vihaisille sijoittajille – osake syöksynyt jo lähes 50 prosenttia

    3. 3

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    4. 4

      Näin Rovio rauhoitteli sijoittajia puhelimessa: ”Kehitämme jatkuvasti uusia pelejä” – osake edelleen -50 %

    5. 5

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    6. 6

      ”Taloyhtiöstä voi tulla pikavippaaja asuntosijoittajalle”

    7. 7

      Ulkomaiset jättipankit myyvät Rovion osakkeita – suomalaiset piensijoittajat ostavat

    8. 8

      Analyytikko: Rovion pudotus odotettua rajumpi

    9. 9

      Lintuja kynitään vihaisesti pörssissä – Rovioon iski Siperian pakkanen: jo -48 %

    10. 10

      Altia aikoo listautua pörssiin – valtio aikoo omistaa yhtiöstä vähintään kolmanneksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    3. 3

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    4. 4

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    5. 5

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    6. 6

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    7. 7

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    8. 8

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    9. 9

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    10. 10

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    11. Näytä lisää