Historiallinen tapaus: suomalainen eläkekassa konkurssiin – 11000 ihmisellä saatavia

Selvitysmies on hakenut bensiinikauppiaiden eläkekassaa Viabekia konkurssiin. Eläkkeet eivät ole vaarassa.

Liikennepalvelualojen eläkekassa Viabek on haettu konkurssiin.

29.1.2018 13:52

Bensiinikauppiaiden eläkkeitä hoitavaa eläkekassa Viabekia on haettu konkurssiin. Viabek ajautui selvitystilaan vuonna 2011, kun kassan Irlantiin tekemän noin 25 miljoonan euron sijoituksen arvo romahti.

Konkurssihakemuksen jätti toissa viikolla kassan selvitysmiehenä toiminut Kari Huttunen. Hän yritti vuosien ajan sopia Viabekin sulauttamisesta muihin eläkelaitoksiin, mutta kaikki tiet veivät umpikujaan.

– Kyllä tämä on nyt tässä, valitettavasti, Huttunen sanoo.

Tilanne on ensimmäinen laatuaan, sillä suomalaista eläkeyhtiötä tai -kassaa ei ole koskaan aiemmin ajettu konkurssiin.

Nurin on mennyt useita vakuuttajia – esimerkiksi Eläke-Kansa 1990-luvulla ja Oma-eläkekassa vuonna 2012 – mutta kaikissa aiemmissa tapauksissa alalla on onnistuttu sopimaan vastuiden siirtämisestä muille toimijoille.

Eläkkeet eivät ole vaarassa

Yli 11 000 nykyisellä ja tulevalla eläkeläisellä on saatavia Viabekista.

Konkurssipesä jatkaa eläkkeiden maksamista normaalisti. Huttunen arvioi pesään jäävien varojen riittävän noin 30 vuodeksi.

Varojen ehtyessäkään kenenkään eläkkeet eivät ole vaarassa, sillä lain mukaan muut eläkelaitokset kantavat vastuut viime kädessä yhdessä.

Toisin sanoen Varma, Ilmarinen, Elo ja muut alan toimijat huolehtivat siitä, että bensakauppiaat saavat eläkkeensä.

Maksajiksi joutuvat siis kaikki suomalaiset palkansaajat ja työnantajat eläkemaksujensa kautta.

Alan etujärjestön Telan mukaan Viabekilta jäävät vastuut ovat kuitenkin eläkejärjestelmän suuressa mittakaavassa niin vähäiset, että niistä ei aiheudu juuri lainkaan nousupainetta eläkemaksuihin.

Finanssivalvonta torppasi sulauttamisen

Viime vuonna ehti jo hetken näyttää siltä, että Viabekin konkurssilta vältytään. Alalla saavutettiin sopimus, jonka mukaan selvitystilassa oleva kassa sulautetaan eläkekassa Versoon ja muut eläkevakuuttajat osallistuvat kustannustenjakoon.

Joulukuussa sopimus kuitenkin raukesi, koska Finanssivalvonta antoi sille täystyrmäyksen. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi konkurssi.

Huttunen pitää konkurssiin päätymistä valitettavana ratkaisuna kaikkien suomalaisten eläkemaksujen maksajien kannalta. Konkurssipesään jäävää 150 miljoonan euron varallisuutta ei nimittäin pystytä sijoittamaan, joten kaikki mahdolliset sijoitustuotot jäävät saamatta.

Kiista lisämaksuista jatkuu

Bensiinikauppiaat ovat käyneet vuosien ajan kovaa vääntöä Viabekin heille määräämistä lisämaksuista, joista suurimmat nousevat yli 200 000 euroon.

Vakuutusoikeus kumosi lisämaksut kesällä 2015, mutta vuoden 2016 lopulla selvitystilassa ollut kassa määräsi uudet maksut vakavaraisuutensa paikkaamiseksi.

Yrittäjät valittivat maksuista uudelleen, ja asia on yhä käsiteltävänä työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?