Asiantuntija-arvion mukaan Suomen talouspolitiikka jopa suhdanteita kärjistävää –  Orpo ei niele kritiikkiä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Asiantuntija-arvion mukaan Suomen talouspolitiikka jopa suhdanteita kärjistävää –  Orpo ei niele kritiikkiä

Talouspolitiikan arviointineuvosto: Hallitus ei ole saavuttamassa julkiselle taloudelle asettamiaan tavoitteita.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) on eri linjoilla talouspolitiikan arviointineuvoston kanssa.

23.1.2018 18:29

Talous kasvaa tällä hetkellä niin, että korvissa humisee. Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan suhdannetilanteen kohennuttua finanssipolitiikan pitäisi kuitenkin olla nykyistä kireämpää. Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtajan Roope Uusitalon mukaan viime vuosien talouspolitiikka on ollut jopa suhdanteita kärjistävää.

– Ainakin termiä elvyttävämpää kuin aikaisemmin voi käyttää, Uusitalo sanoi elvytystermistä kysyttäessä.

Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi vuosiarvionsa hallituksen politiikasta tiistaina.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) kommentoi raporttia toteamalla, että hänen mielestään finanssipolitiikka ei ole liian kevyttä nykyiseen taloustilanteeseen. Orpon mukaan tehdyt kevennykset työn verotuksessa ovat olleet perusteltuja työn vastaanottamisen kannusteiden parantamiseksi. Veronkevennyksillä on myös varmistettu, ettei verotus kiristy kilpailukykysopimuksen yhteydessä.

Orpo sanoi STT:lle, että hänen mielestään finanssipolitiikan viritys on tällä hetkellä sopiva.

Tavoitteeseen miljardimatka

Talouspolitiikan arviointineuvoston raportin mukaan hallitus ei ole saavuttamassa julkiselle taloudelle asettamiaan tavoitteita. Suhdannekorjattu alijäämä on ennusteiden mukaan ensi vuonna lähes puolitoista prosenttia bruttokansantuotteesta. Sitä koskevan tavoitteen saavuttaminen vaatisi arviointineuvoston mukaan julkisyhteisöjen rahoitusaseman kohentamista noin 2,1 miljardilla eurolla.

Tuoreet ennusteet kuten OP:n ennuste povaavat kasvun jatkuvan vahvana tänä ja vielä ensi vuonnakin. Maanantaina julkaistun OP:n suhdanne-ennusteen mukaan talous kasvaa tänä vuonna 3,3 prosenttia. Ennuste on noussut marraskuusta, jolloin OP arvioi bruttokansantuotteen kasvavan kolme prosenttia. Pääekonomisti Reijo Heiskanen sanoi julkistustilaisuudessa, ettei yllättyisi, vaikka kasvu olisi vielä vahvempaa.

– Jos talouskehitys jatkuu näin vahvana kuin nyt näyttää, näkymä on parempi kuin arviointineuvoston ajattelussa, Orpo sanoi.

Uusitalon mukaan heidän analyysinsa ottaa lähtökohdaksi viime syksyn tilanteen.

– Olemme päivittäneet lukuja siltä osin kuin joulukuussa ilmestyneet Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön ennusteet ovat siihen antaneet aihetta, Uusitalo sanoi.

Orpo: 72 prosentin työllisyysaste täysin mahdollinen

Orpon mukaan rakenteellinen alijäämä voidaan sulattaa pois tukemalla talouskasvua työllisyyttä parantamalla, ei julkisen talouden sopeutustoimilla. Orpon mukaan finanssipolitiikan nykylinjasta on pidettävä kiinni eikä menopuolelle voida tehdä lisäyksiä.

Hallituksen keskeisiin tavoitteisiin on kuulunut juuri työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin ensi vuoteen mennessä. Arviointineuvoston mukaan tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi noin 45 000 uutta työpaikkaa. Arviointineuvoston mukaan ennusteiden perusteella on epätodennäköistä, että tämä tavoite saavutetaan ilman uusia toimia.

Orpo muistelee, että vuosi sitten talouspolitiikan arviointineuvosto kantoi erityisesti huolta hallituksen työllisyystavoitteen karkaamisesta. Työllisyyskehitys näyttää viime kuukausina olleen erittäin vahvaa, ja Orpo toivoo, että tämä olisi raportissa näkynyt.

– Vaikka vauhti puolittuisi, on täysin mahdollista, että saavutetaan 72 prosentin työllisyysaste, jos vuodessa tuli 80 000 työllistä, Orpo linjaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?