Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

Julkaistu: 20.1.2018 8:30

Aktiivimalli ei voi sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen linjauksen mukaan aiheuttaa toimeentulotuen alentamista.

Paljon porua herättäneen aktiivimallin ensimmäinen kolmen kuukauden seurantajakso on käynnissä. Huhtikuusta eteenpäin työttömyystuesta voidaan leikata lähes viisi prosenttia, jos työtön ei tee pätkätöitä tai osallistu palveluihin.

Epäselvää sen sijaan on ollut, miten aktiivimalli vaikuttaa niiden satojen tuhansien pienituloisten suomalaisten toimeentuloon, jotka saavat työttömyyskorvauksen lisäksi toimeentulotukea.

Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön Sosten Anna Järvinen kirjoitti keskiviikkona, ettei kukaan vielä tiedä vastausta: sosiaali- ja terveysministeriöstä oli kerrottu toimeentulotukea koskevien linjauksien valmistuvan vasta ”lähiaikoina”.

Perjantaina ministeriöstä kerrottiin Taloussanomille, että linjaukset on nyt tehty. Ne ovat työttömien kannalta suotuisat, sillä aktiivimalli ei heikennä toimeentulotukea saavien toimeentuloa.

Jos toimeentulotukeen oikeutetun henkilön työttömyyskorvausta leikataan, toimeentulotuen määrä nousee leikkausta vastaavan määrän eikä tulotaso alene.

Toimeentulotukea voidaan leikata, mutta aktiivimalli ei sitä tee

Sosiaali- ja terveysministeriön linjaus ei ollut itsestäänselvyys.

Lain mukaan toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa noin 100–200 euroa, jos työtön ”kieltäytynyt tarjotusta työstä” tai ”on laiminlyönnillään aiheuttanut sen, ettei työtä tai julkista työvoimapalvelua ole voitu tarjota”.

Jos aktiivimallin velvoitteiden täyttämättä jättäminen tulkittaisiin tällaiseksi laiminlyönniksi, voitaisiin työttömyystuen lisäksi alentaa samalla kertaa myös toimeentulotukea.

Ministeriössä on kuitenkin katsottu, että tällaista tulkintaa ei toimeentulotukea koskevan lain pykälästä voida tehdä.

Niinpä toimeentulotuen alentaminen koskee vastaisuudessakin vain tilanteita, jossa työtön jättää te-toimiston antaman yksilöidyn velvoitteen täyttämättä ja saa sen vuoksi karenssin.

Näin tulot muodostuvat

Käydään vielä esimerkin avulla läpi, miten aktiivimalli vaikuttaa toimeentulotukea saavan tuloihin.

Ajatellaan Helsingissä yksin asuvaa työtöntä henkilöä, jonka tulot koostuvat nettona yhteensä 960 euron työmarkkinatuesta ja asumistuesta.

Alhaisten tulojensa vuoksi henkilö on oikeutettu saamaan toimeentulotukea välttämättömiin menoihin kuten vuokraan ja ruokaan.

Toimeentulotuen laskennallisen perusosan suuruus on noin 490 euroa, ja esimerkkihenkilön vuokra on vesimaksun kanssa 700 euroa. Kun nämä summat ynnätään yhteen, hänen lasketaan tarvitsevan elämiseen 1 190 euroa kuukaudessa.

Koska henkilön nettotulot ovat vain 960 euroa, hän saa ”puuttuvat” 230 euroa verottomana toimeentulotukena.

Tulotaso pysyy samana siitä huolimatta, että hänen työmarkkinatukeaan alennetaan aktiivimallin vuoksi noin 30 euroa.

Henkilön nettotulot putoavat 930 euroon, mutta hänen lasketaan yhä tarvitsevan samat 1 190 euroa elämiseen – niinpä toimeentulotuki nousee 260 euroon ja syö aktiivimallin aiheuttaman leikkauksen.

Toimeentulotukea maksetaan yhä useammalle

Tilanne olisi toinen, jos ministeriö olisi katsonut aktiivisuusvelvoitteen laiminlyönnin voivan johtaa toimeentulotuen alentamiseen.

Esimerkkitapauksessa perusosan alentaminen olisi johtanut siihen, että henkilön nettotulot putoaisivat aktiivimallin vuoksi sadalla eurolla 1 100 euroon.

Nyt on kuitenkin ministeriön mukaan varmaa, että aktiivimalli ei tule toimeentulotukea leikkaamaan.

Taloussanomat kertoi torstaina, että toimeentulotukea saavien suomalaisten määrä nousi viime vuonna selvästi.

Perustoimeentulotukea maksettiin vuoden aikana 277 000 kotitalouteen, joissa asui yhteensä yli 400 000 suomalaista.

Päivitetty 22.1. Esimerkkilaskelman lukuja täsmennetty.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?