Brittilehti raportoi, mitä Suomen perustulokokeilulle kuuluu – ”Liian hyvää ollakseen totta?”

Julkaistu:

Perustulokokeilu
Guardian kertoo muun muassa siitä, kuinka kokeilun osallistujia on pommitettu haastattelupyynnöillä.
Brittilehti Guardian kertoo verkkoartikkelissaan siitä, mitä tammikuussa 2017 Suomessa käynnistyneelle perustulokokeilulle kuuluu. Otsikko on suomennettuna ”Ilmaista rahaa: onko Suomen perustulokokeilu liian hyvää ollakseen totta?”

Lehti kertoo muun muassa Suomen monimutkaisesta tukiviidakosta ja siitä, miten suomalaisia virkamiehiä ja kokeiluun osallistuvia ihmisiä on pommitettu lukuisilla kansainvälisillä haastattelupyynnöillä.

– Eräs osallistuja, joka toivoi aloittavansa oman yritystoiminnan ilman ehtoja tulevan kuukausimaksun avulla, valitti, että puhuttuaan 140 tv-kuvausryhmälle ja toimittajille jopa Japanista ja Koreasta asti, hän ei yksinkertaisesti ole löytänyt aikaa siihen, jutussa todetaan.

Kaksivuotista kokeilua selvittäneet asiantuntijat ovat huolissaan siitä, että se saatetaan esitellä maailmalla väärässä valossa.
– Ihmiset luulevat, että olemme käynnistämässä yleismaailmallista perustuloa. Emme ole. Testaamme ainoastaan yhtä mallia, yhdellä tulotasolla ja yhdellä kohderyhmällä, Markus Kanerva sanoo Guardianille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Täysipainoisen yleismaailmallisen tulokokeilun pitäisi tutkia eri kohderyhmiä, ei ainoastaan työttömiä. Sen pitäisi testata erilaisia perustulotasoja ja tarkastella paikallisia tekijöitä. Tässä katsotaan oikeastaan sitä, kuinka ilman ehtoja tuleva perustulo vaikuttaa työttömien työllistymiseen.

Maailmalla väitellään parhaillaan siitä, toimiiko rohkea konsepti käytännössä. Kanerva sanoo, että ”ainakin Suomen malli tuottaa merkitseviä tuloksia – joskin rajallisella alueella”.

Lehden mukaan useampi osallistuja on mediahaastatteluissa sanonut tuntevansa vähemmän stressiä kokeilun ansiosta, mutta virallisia johtopäätöksiä näistä anekdoottisista kokemuksista ei vielä tehdä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    2. 2

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    3. 3

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    4. 4

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    5. 5

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    6. 6

      Nokian Renkaat ja Volkswagen toipuivat mainekriiseistä – Fazer nousi ”pöhinäykköseksi”

    7. 7

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    8. 8

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    9. 9

      Tulosvaroitus syöksi Metson osakkeen rymylaskuun

    10. 10

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    2. 2

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    3. 3

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    4. 4

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

    7. 7

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    8. 8

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    9. 9

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    10. 10

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    9. 9

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    10. 10

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    11. Näytä lisää