Luottamusluvut paukuttelevat ennätyksiä – ”Se, onko kyseessä kupla, jää nähtäväksi”

Nyt näkyy se, että tunnelma on muuttunut nopeasti toisesta laidasta toiseen laitaan, Handelsbankenin ekonomisti Janne Ronkanen sanoo kuluttajien ennätyksellisen vahvasta luottamuksesta talouteen.

Kun tunnelma kääntyy, se näkyy luottamusbarometreissa tällaisena rajuna käänteenä, Handelsbankenin ekonomisti Janne Ronkanen sanoo.

27.12.2017 13:00

Tilastokeskuksen tänään julkistamat kuluttajien luottamusluvut näyttävät uusia ennätyslukemia kuluvalle vuodelle. Indikaattorin koko vuoden keskiarvoksi tuli 22,9, kun pitkän ajan keskiarvo on vain 12,2.

Uusi ennätys on kirvoittanut aamupäivällä iloisia kommentteja. Handelsbankenin ekonomisti Janne Ronkanen ei kuitenkaan suhtaudu tietoihin täysin varauksetta.

Ronkasen mukaan reaalitalouden kehitys tukee lukuja, mutta jonkin verran vauhtia ne ovat saaneet talouden suunnan nopeasta muutoksesta.

– Se, onko kyseessä kupla, jää tietenkin nähtäväksi, hän toteaa.

Finanssikriisin jälkeen kuluttajaluottamus putosi joulukuussa 2008 lukemaan -6,5. Pohjalta kuitenkin noustiin äkisti ja vajaassa kahdessa vuodessa luottamus kohosi jälleen huippuihin syyskuussa 2010.

Tuolloin alas tultiin myös nopeasti. Nyt tilanne on kuitenkin vakaampi.

– Nyt on nähty samantyyppinen varsin nopea nousu joulukuusta 2015. Kun tunnelma kääntyy, se näkyy luottamusbarometreissa tällaisena rajuna käänteenä, Ronkanen sanoo.

– Tällaisissa mittauksissa on helppo tietyllä tavalla ylireagoida. Varmaan näkyy enemmän se, että tunnelma on muuttunut nopeasti toisesta laidasta toiseen laitaan.

Luottamus ei nojaa täysin reaalitalouteen

Perusteetonta luottamuksen kasvaminen ei silti ole, sillä globaalin talouden piristyessä luottamusluvut ovat Ronkasen mukaan nousseet ympäri maailmaa.

Ennätyslukemiin asti piristymisestä ei välttämättä riitä perusteluita.

– Ihan täysin reaalitalouden lukuihin ei kuluttajien luottamus nojaa, Ronkanen sanoo.

– Reaalitalous ei näytä aivan samaa, mitä pehmeä data, kuten luottamusbarometri. Vaikka yksityinen kulutus on suhteellisen vakaata hyvällä tasolla, esimerkiksi vähittäismyyntiluvuissa korkea luottamus ei näy.

Työllistymisodotusten koheneminen näyttää kuitenkin olevan sidottu työllisyystilanteen konkreettiseen parantumiseen.

– Viimeiset työllisyysluvut olivat erittäin hyvät. Siellä näkyy selkeä käänne ja työllisyys kasvaa, Ronkanen kertoo.

– Vähän odoteltiinkin työttömyysasteen kääntymistä alas. Hieman kummastelimmekin, että miksei talouden vetäminen näy työttömyysasteen pienentymisenä.

Siinä, missä työllisyystilanteen parantuminen tukee luottamuslukuja, heikko palkkakehitys taas nousee esiin uhkakuvana.

Kotitalouksien kulutus onkin perustunut kuluvana vuonna pitkälti velkarahalle korkojen ollessa alhaalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?