Joulukuun 6. päivä 1917. Sota riehuu maailmalla, Venäjän keisarikunnasta irtautuva Suomi ilmoittaa, että maa on riippumaton tasavalta – ilman juhlamuodollisuuksia ja isoja lööppejä.
Miten tavalliset suomalaiset elivät poliittisten myllerrysten keskellä? Millaiselta näytti arki tasan sata vuotta sitten? Mitä maksoi maito, entä liha?
Paljon, ainakin enemmän kuin suurella osalla oli varaa maksaa. Suurempi ongelma oli kuitenkin se, ettei sitä meinannut riittää kaikille.
Itse asiassa ruuan hinta oli vuonna 1917 melkein toisarvoinen kysymys.
Paljon tärkeämpi kysymys oli, mistä ruokaa oli mahdollista edes saada. Tosin yhä harvinaisemmaksi käyvillä elintarvikkeilla oli myös yhä suurempinumeroinen hintalappu. Itse asiassa hinnat nousivat koko vuoden lähes räjähdysmäisesti.
Helsingin kaupungin maitokonttori ilmoitti maidonjakelun alkamisesta kortilla.
– Vuonna 1917 ei vielä tunnettu käsitettä inflaatio. Aikalaiset puhuivat kalliista ajasta ja sitä tuo aika todella oli, historiantutkija Samu Nyström kertoo.
Tuolloin taakse olivat juuri jääneet sotatalouden kultaiset vuodet, jolloin Suomessakin oli tahkottu sotatuotteita ja tehty mittavia linnoitustöitä.
– Venäjä ajautui maaliskuun vallankumouksen jälkeen kaaokseen ja tilaukset loppuivat, vaikka sota vielä jatkui.
Elintarvikepulaa lisäsi myös maan erikoinen tuotantorakenne. On ehkä keltaisten peltomielikuviemme vastaista, että todellisuudessa Suomen leipäviljasta noin 60 prosenttia tuotiin sata vuotta sitten maan rajojen ulkopuolelta.
Tämä johtui siitä, että Suomen maatalous oli 1800-luvulla suuntautunut karjatalouteen. Voita oli riittänyt yllin kyllin vientiin. Vientituloilla tuotiin puolestaan viljaa. Näin ei oltu haavoittuvaisia katovuosille.
Työpaikkailmoituksissa ei sukupuolineutraaleja ilmauksia vielä tunnettu. Elanto etsi ”tottunutta mieskonttoristia”, ja ”vakavalle ja valistuneelle” naishenkilölle oli töitä lasten- ja kodinhoitajana. Paperikoneen käyttäjälle luvattiin palkkaa 300–375 markkaa kuussa.
Elintarvikepula koetteli erityisesti kaupunkilaisia, ja maassa päätettiin siirtyä korttisäännöstelyyn huhtikuussa 1917. Kesän elintarvikelain mukana siirryttiin kansalliseen säännöstelyjärjestelmään.
Valvonnassa oli puutteita ja ruokaa oli maassa edelleen epätasaisesti. Säännöstely myös kiihotti ihmisten hamstraushaluja. Musta pörssi rehotti.
– Ongelma oli todellakin se, ettei Suomi ollut omavarainen. Maaseudulla, jossa 84 prosenttia väestöstä asui, vielä pärjättiin, mutta kaupunkilaisilla olivat ruoka-asiat huonommin. Kansalaisista 1,4 miljoonaa eli korttien varassa.
Ruoka repi siis railoa kaupunkilaisten ja maalaisten välille. Talonpojat eivät olleet kovin halukkaita luopumaan viljoistaan sota-aikaan vaurastuneille kaupunkilaisille.
Myös ruokamääristä riideltiin ja erilaiset salaliittoteoriat säännöstelyistä roihusivat. Turussa, Helsingissä ja parissa kymmenessä muussa kaupungissa syttyi muun muassa voikapinat.
– Ruoka nivoutui tiiviisti politiikkaan. Vuotta myöhemmin Juhani Ahokin otsikoi osuvasti novellinsa ”Oliko nälkä punikki”.
Professori, poliitikko Georg von Wendt osti Kööpenhaminan kaupungilta erän silliä ruokapulasta kärsivään Suomeen.
Kiihtyvää kauppaa ja jäkälähuumaa
Mutta entä ne elintarvikkeiden hinnat?
– Suomessa oli vuonna 1917 elintarvikkeilla viralliset hinnat, mutta niitä aika harvoin noudatettiin. Korttien kanssa käytiin kauppaa ja mustan pörssin markkinat rehottivat. Lisäksi hinnat nousivat kuukausittain.
Jotain konkretiaa voi silti tarjoilla, vaikka inflaation takia hinnat eivät kerro koko totuutta. Naudanlihan hinta kilolta oli vuonna 1917 itsenäistymisen kynnyksellä noin 2,2 markkaa, joka nykyrahaksi muutettuna on 2,6 euroa. Maidon hinta vaihteli vuoden aikana rajusti, ja maitolitran hinta oli noin 60 penniä, joka nykyrahassa mitattuna olisi noin 0,70 euroa.
– Maitopulan takia tosin myös tuotteen laatu heikkeni ja Helsingissä myytiin yleisesti keinottelijoiden vedellä jatkamaa maitoa, Nyström kertoo.
Hintoja voi suhteuttaa siihen, että esimerkiksi paperikoneen käyttäjälle luvattiin työpaikkailmoituksessa 300–375 markkaa kuukausipalkkaa.
Elintarvikkeiden lisäksi erityisesti kaupungeissa kärsittiin asuntopulasta. Jopa kellarit ja vinttikomerot otettiin Helsingissä käyttöön, mutta silti katon löytyminen pään päälle oli työn takana.
– Oikeastaan suomalainen yhteiskunta oli tuolloin arjenkin tasolla lähes romahtamispisteessä. Asuntojen lisäksi vähäinen ruoka oli kallista, eikä palkat ehtineet nousta inflaation jyllätessä. Ainoastaan ammattikunnat, jotka pystyivät itse hinnoittelemaan palkkionsa, pärjäsivät, Nyström kertoo.
Monimutkaisen säännöstelyn ohessa kehitettiin erilaisia korvikkeita.
Itse asiassa korvikeinnostus muistuttaa etäisesti nykypäivän sirkka- ja yrttihuumaa.
– Tasan tarkkaan sata vuotta sitten mietittiin konkreettisesti, että Suomen pelastaa jäkälä. Jäkälästä puhuttiin, kerättiin, kirjoitettiin valtavasti lehtijuttuja, perustettiin jäkälätyöryhmiä ja kouluihin jäkäläpäiviä. Valtion kotitalouslautakunta jakoi jäkäläreseptejä.
”Onko Turun näännyttäminen jo alkanut”? otsikoi Helsingin Sanomat uutisen, jossa kerrottiin lihan loppumisesta kauppahallissa. Vuoden mittaan tilanne kaupungissa kärjistyi, kun punakaarti pidätti poliisipäällikkö Oskar Nikanderin ja kuvernööri K. J. M. Collanin. Vastalauseena maaseudun valkoiset katkaisivat ruuan toimituksia kaupunkiin.
Jäkälä jauhettiin ja leivottiin leivän sekaan ja se jopa saatiin syödyksi. Joulukuussa 1917 innostus kuitenkin alkoi nopeasti hiipua.
– Juuri ennen joulua valmistui ravitsemustieteellinen tutkimus. Jäkälässä oli yksi merkittävä ongelma: se ei sisältänyt lainkaan kaloreita.
Nälkä nakersi empatiaa
Koska vuoden 1917–1918 poliittinen ilmapiiri oli niin kireä ja dramaattinen, aikalaisten arjen kokemukset jäivät historiantutkimuksessa pitkään taka-alalle.
– Oikeastaan vuosi 1917 on ollut hyvin merkillinen ja absurdi arjen tasolla. Silloin on pitänyt selvitäkseen hallita arjen korttipelit ja selvittää, mistä ruokaa oli mahdollista edes saada. Kilpailu ja nälkä lisäsivät empatianpuutetta ja kiristivät näin ilmapiiriä.
– Toisten yhteiskuntaryhmien asemaan oli koko ajan yhä vaikeampi eläytyä ja äärimmilleen jokapäiväisen elämän kriisi kärjistyi keväällä ja kesällä 1918, Samu Nyström toteaa.
Ruuan hinta heittelehti hurjasti
Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.
Lähde: Samu Nyström: Poikkeusajan kaupunkielämäkerta: Helsinki ja helsinkiläiset maailmansodassa 1914–1918.