Tutkimus: Teknologiaan ja luonnontieteisiin keskittyvä koulutuspolitiikka voi johtaa ongelmiin

Julkaistu:

Taiteiden, yhteiskuntatieteellisten ja humanististen aineiden karsiminen johtaa vääristyneeseen käsitykseen maailmasta, tutkimus osoittaa.
Ainoastaan teknologiaan ja luonnontieteisiin panostava koulutuspolitiikka voi johtaa vakaviin sosiaalisiin ja ekologisiin ongelmiin, varoitetaan Koneen Säätiön rahoittamassa tutkimuksessa.

Kansainvälisessä tutkimushankkeessa havaittiin, että taiteiden, yhteiskuntatieteellisten ja humanististen aineiden karsiminen johtaa vääristyneeseen käsitykseen maailmasta.

– Esimerkiksi biotaloutta markkinoidaan puhtaana teknologiana, jonka avulla toki vähennetäänkin fossiilisten aineiden käyttöä, mutta silti siinäkin luonnosta puhutaan resurssina eli puut nähdään vain välineinä talouskasvulle, sanoo hankkeen tutkimusjohtaja Raisa Foster.

Suomesta tutkimushankkeeseen osallistui Tampereen yliopisto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    3. 3

      Jarin ja Arin jätti­rekka Kenworth VW900A sai kylkiinsä 10 800 valoa – yli 20 vuotta vanha ilmiö Suomeen

    4. 4

      Kaikkien aikojen suurimmat veronpalautukset pamahtivat tileille – katso tästä miten suomalaiset maksavat veronsa

    5. 5

      Kommentti: Joulupukkiralli peruttu – onneksi sijoittajilla on uusi juhannus

    6. 6

      Puolustus­voimat ostaa uusia koti­maisia kenttä­radioita

    7. 7

      Eikö veronpalautus tullut tilille? Verottaja: 22 000 suomalaista sai rahat vasta iltapäivällä

    8. 8

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    9. 9

      Kotimainen joulukinkku voi ensi vuonna loppua kaupoista – sikayrittäjät: tuotanto ei enää kannata

    10. 10

      Kauppiailta ex-Expert-pomolle miljoonavaateet - "Toimisivat edes omilla nimillään"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    3. 3

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    4. 4

      Kotimainen joulukinkku voi ensi vuonna loppua kaupoista – sikayrittäjät: tuotanto ei enää kannata

    5. 5

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    6. 6

      Kaikkien aikojen suurimmat veronpalautukset pamahtivat tileille – katso tästä miten suomalaiset maksavat veronsa

    7. 7

      Puolustus­voimat ostaa uusia koti­maisia kenttä­radioita

    8. 8

      Rakennusyhtiön uusi kikka: putkiremontti tonttia vastaan – erityisesti tällaiset taloyhtiöt kiinnostavat

    9. 9

      Eikö veronpalautus tullut tilille? Verottaja: 22 000 suomalaista sai rahat vasta iltapäivällä

    10. 10

      Säästöpankki heikensi reilusti Suomen kasvuennustettaan: ”On mahdollista, että käänne huonompaan onkin ollut jyrkempi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    7. 7

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    8. 8

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    9. 9

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    10. 10

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    11. Näytä lisää