Näin pitkä juna vie 1400 mottia puuta Äänekosken tehtaalle – laske vaunut videolta

Julkaistu:

Metsätalous

Metsä Groupin uusi biotuotetehdas Äänekoskella on kasvattanut puun menekkiä huomattavasti. Ja se näkyy ja tuntuu niin maantiellä kuin raiteillakin.
Täydellä teholla käydessään tehdas syö yhden vuorokauden aikana noin 20 000 kuutiota puuta ja haketta. Raakapuuta tuodaan tehtaalle keskimäärin 240 rekkakuorman ja 70 junavaunullisen verran.

Alle 150 kilometrin etäisyydeltä kaadettu puu kulkee lähinnä kumipyörillä, mutta pidemmillä matkoilla on edullisempaa käyttää junia.

Rekat tuovat puusta valtaosan. Rautateitse tulevan puun osuus on reilu 20 prosenttia.

Junan suurin sallittu koko on 24 vaunua. Yhteen noin 20-metriseen vaunuun menee puuta jotakuinkin yhtä paljon kuin yhteen rekkaan: noin 60 kuutiota. Yksi juna tuo sellun ja muiden biotuotteiden raaka-ainetta perille siis yhteensä runsaat 1 400 mottia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tehtaalle tulee keskimäärin kolme täyspitkää junalastia päivässä. Saapuvista junista valtaosa tulee etelän suunnasta eli Jyväskylän kautta. Noin viidennes junista saapuu pohjoista reittiä.

Suurin osa puun hankinta-alueesta on biotehtaan pohjoispuolella, mutta rataosuus Äänekoskelta ylöspäin on sähköistämättä. VR käyttääkin mieluummin eteläistä reittiä. Junaliikenne pohjoisesta on kuitenkin kasvanut tehtaan käynnistymisen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki-Vantaan veden hinta herätti närkästystä – IS:n lukijat: ”Espanjassa saisi 16 1,5 litran vesipulloa”

    2. 2

      Valtava koneisto vyöryy Suomeen: Katso tästä hurjat luvut Trumpin ja Putinin tapaamisen takana

    3. 3

      Kuluttajaliitto tympääntyi: Jatkuville alennusmyynneille on tultava loppu – ”Meneillään on kissa-hiiri -leikki”

    4. 4

      Turunen varoittaa ulkomaisesta kaivoshankkeesta: ”Koko Saimaa on uhattuna”

    5. 5

      Isännöitsijä teki poikkeuksellisen rötöksen usean taloyhtiön tileillä – kaksi ja puoli vuotta ehdotonta vankeutta

    6. 6

      Onko piensijoittajalla mahdollisuuksia olla markkinaa fiksumpi?

    7. 7

      Yrittäjien määrä lisääntyi eduskunnassa

    8. 8

      Kärkkäinen "hämmentyi" Finlaysonin vedosta – kiistää Magneettimedia-yhteydet

    9. 9

      Danske Bank alkaa periä maksuja talletuksista osalta asiakkaista

    10. 10

      Kahvilajätti Starbucks luopuu muovipilleistä – tavoitteena vähentää noin miljardi pilliä vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valtava koneisto vyöryy Suomeen: Katso tästä hurjat luvut Trumpin ja Putinin tapaamisen takana

    2. 2

      Kuluttajaliitto tympääntyi: Jatkuville alennusmyynneille on tultava loppu – ”Meneillään on kissa-hiiri -leikki”

    3. 3

      Isännöitsijä teki poikkeuksellisen rötöksen usean taloyhtiön tileillä – kaksi ja puoli vuotta ehdotonta vankeutta

    4. 4

      Helsinki-Vantaan veden hinta herätti närkästystä – IS:n lukijat: ”Espanjassa saisi 16 1,5 litran vesipulloa”

    5. 5

      Turunen varoittaa ulkomaisesta kaivoshankkeesta: ”Koko Saimaa on uhattuna”

    6. 6

      Löytyikö ullakolta romu vai keräilyhitti? Klassikkolamppu 130 000 euroa, Muumi-lelu 500 dollaria

    7. 7

      Onko piensijoittajalla mahdollisuuksia olla markkinaa fiksumpi?

    8. 8

      Korvaako matkavakuutus vatsataudin tai ylibuukkauksen vuoksi pilalle menneen loman? Nämä asiat ovat suomalaisille epäselviä

    9. 9

      Kaivosyhtiö tähtää lupahakuun ensi vuonna: Saimaan tuhopuheet ”eivät perustu minkäänlaiseen ympäristövaikutusten arviointiin”

    10. 10

      Näin suurella osalla asuntosijoittajista on vaarallisen suuri velkavipu: ”Ilmeisiä riskejä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-lukija hiiltyi Helsinki-Vantaalla: ”Miksi vesi maksaa kahvilassa maltaita?” Finavia: Näin matkalainen saa ilmaista vettä

    2. 2

      Vuokraisännän ja vuokralaisen suhde muuttui intiimiksi – 36 vuoden ikäero alkoi ahdistaa ja poiki rajun riidan

    3. 3

      10 000 euron nosto ei onnistunut noin vain – HS: 83-vuotias nainen hämmästyi pankissa asioidessaan

    4. 4

      Listeriavaara piinaa yhä kauppoja – Lidliltä laaja ilmoitus takaisinvedettävistä tuotteista

    5. 5

      Valtava koneisto vyöryy Suomeen: Katso tästä hurjat luvut Trumpin ja Putinin tapaamisen takana

    6. 6

      MT: Sanna Kiisken muumikahvilasta tehtiin Ruotsissa rikosilmoitus – omistajat ilmiriidassa keskenään

    7. 7

      Epämääräisen muotoisesta parkkiruudusta koitui valtava riita – ostajan niskaan jättikulut

    8. 8

      Löytyikö ullakolta romu vai keräilyhitti? Klassikkolamppu 130 000 euroa, Muumi-lelu 500 dollaria

    9. 9

      Onko Lauri Salovaaran miljoonapotti höttöä? ”Totta kai noinkin vanhakantaisesti voi ajatella”

    10. 10

      Veikkaus: Tällaisia ovat suomalaiset noutaessaan jättipottia

    11. Näytä lisää