Hallitus rakensi kytkyn äänestysten välille? Jos nelosolut ei pääse ruokakauppoihin, alkoholiveroa tuskin korotetaan

Julkaistu:

Eduskunta äänestää joulukuussa ensin alkoholilaista ja sen jälkeen alkoholiveron kiristämisestä. Äänestyksen uskotaan olevan täpärä.
Eduskunnassa on muodostumassa enemmistö, joka kannattaa nelosoluen ja lonkeron myyntiä ruokakaupoissa. Pitkä vääntö uudesta alkoholilaista on päättymässä äänestyksiin joulukuun puolivälissä.

Hallituspuolueista kokoomuksen ja sinisten ryhmissä selkeä enemmistö on koko ajan kannattanut 5,5-prosenttisten alkoholijuomien myynnin sallimista kaupoissa. Kokoomuksessa vielä keväällä kolme edustajaa vastusti eduskunnassa kerätyssä vetoomuksessa prosentin muuttamista, mutta STT:n tietojen mukaan määrä on laskenut kahteen. Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoo, että ryhmässä kolme edustajaa vastustaa prosentin korottamista.

STT:n tietojen mukaan molemmissa ryhmissä yritetään vaikuttaa siten, että vastustajat eivät olisi äänestyksessä paikalla.

– En ole keskusteluja käynyt, mutta toki kyseessä on hallituksen esitys, joten ei ole ihmeellistä, jos he eivät välttämättä halua olla paikalla äänestyksessä hallituksen esitystä vastustamassa, Elo pyörittelee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keskustassa prosentin noston vastustus on ollut pitkin matkaa laajempaa, ja sen seurauksena hallitus sopi kesällä, että hallituspuolueiden edustajat saavat äänestää 5,5-prosenttisten myyntiä vastaan. Alkoholin veronkorotusta käsittelevän valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli (kesk) arvioi, että veroon kaavailtu 100 miljoonan euron korotus on vaikuttanut keskustaedustajien kantoihin.

Keväällä 15 keskustalaista oli allekirjoittanut prosenttikorotusta vastustavan vetoomuksen. Kalli arvioi, että nyt selvä enemmistö keskustalaisista kannattaa prosenttikorotusta ja vastustajia on alle 15.

Oppositiossa enemmän vastustusta

Jos keskustan ryhmästä 15 vastustaisi korotusta, hallituspuolueista löytyisi 86 korotuksen kannattajaa. Jos sinisten ja kokoomuksen viisi vastustajaa eivät tule saliin, korotuksen kannattajat tarvitsisivat oppositiosta reilun kymmenen edustajan tuen. Tukea on kuitenkin ainakin parinkymmenen edustajan verran.

Suurimman oppositioryhmän SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä sanoo, että ryhmässä muutama edustaja kannattaa korotusta. SDP ei ole vielä lopullisesti sulkenut ulos ryhmäpäätöstä, jolla kaikki äänestäisivät vastaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Perussuomalaisten ryhmän varapuheenjohtaja Ville Tavio arvioi, että ryhmässä korkeintaan muutama vastustaa korotusta. Puolueella on 17 kansanedustajaa.

Vihreiden ryhmästä moni on vaihtanut kantaansa käsittelyn aikana vastustuksen puolelle, mutta ryhmästä arvioidaan, että kannattajia on ainakin pari. Vasemmistoliiton ryhmästä selvä enemmistö vastustaa. RKP:n kymmenen edustajan äänet hajaantuvat. Kristillisdemokraatit äänestävät kaikki vastaan.


Samana päivänä äänestykset

Eduskunta äänestää joulukuussa ensin nelosoluen ja lonkeron ruokakauppaan tuovasta alkoholilaista ja vasta sen jälkeen alkoholiveron 100 miljoonan euron korotuksesta. Kalli sanoo, että asioita käsitellään eduskunnan suuressa salissa 13. ja 14. joulukuuta.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee alkoholilakia vielä joulukuun puolella. Valiokunnan enemmistö vastustaa 5,5-prosenttisten alkoholijuomien myymisen sallimista päivittäistavarakaupoissa. Todennäköisesti valiokunnasta tulee tältä osin hallituksen esityksen vastainen mietintö. Näin eduskunnassa tehdään todennäköisesti muutosehdotus ja äänestetään siitä, pysyykö kaupassa myytävän alkoholin prosenttirajana 4,7 vai nouseeko se 5,5:een. Todennäköisesti alkoholilaista ja sen jälkeen veronkorotuksesta äänestetään 14. joulukuuta.

– Jos 5,5 prosenttia ei toteudu, kukaan ei tiedä, vetääkö hallitus verolain pois tai äänestääkö kumoon. Silloin budjettia pitää käsitellä uudestaan, jotta löytyy 100 miljoonan tasapaino, Kalli sanoo.

 

Jos 5,5 prosenttia ei toteudu, kukaan ei tiedä, vetääkö hallitus verolain pois tai äänestääkö kumoon.

Hallituspuolueista kokoomus ja siniset ovat sanoneet, että alkoholiveroon kaavailtu kiristys perutaan, jos kaupassa myytävän alkoholin prosentti ei nouse. Keskustan mukaan asiat eivät yhtä selkeästi liity toisiinsa.

Valtiovarainvaliokunta käsittelee alkoholiveroa vielä lähipäivinä, mutta veronkorotuksen toinen käsittely eduskunnassa ja lopullinen hyväksyminen jää odottamaan alkoholilain käsittelyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    3. 3

      Jarin ja Arin jätti­rekka Kenworth VW900A sai kylkiinsä 10 800 valoa – yli 20 vuotta vanha ilmiö Suomeen

    4. 4

      Kaikkien aikojen suurimmat veronpalautukset pamahtivat tileille – katso tästä miten suomalaiset maksavat veronsa

    5. 5

      Kommentti: Joulupukkiralli peruttu – onneksi sijoittajilla on uusi juhannus

    6. 6

      Puolustus­voimat ostaa uusia koti­maisia kenttä­radioita

    7. 7

      Eikö veronpalautus tullut tilille? Verottaja: 22 000 suomalaista sai rahat vasta iltapäivällä

    8. 8

      Kotimainen joulukinkku voi ensi vuonna loppua kaupoista – sikayrittäjät: tuotanto ei enää kannata

    9. 9

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    10. 10

      Kauppiailta ex-Expert-pomolle miljoonavaateet - "Toimisivat edes omilla nimillään"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    3. 3

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    4. 4

      Kotimainen joulukinkku voi ensi vuonna loppua kaupoista – sikayrittäjät: tuotanto ei enää kannata

    5. 5

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    6. 6

      Kaikkien aikojen suurimmat veronpalautukset pamahtivat tileille – katso tästä miten suomalaiset maksavat veronsa

    7. 7

      Puolustus­voimat ostaa uusia koti­maisia kenttä­radioita

    8. 8

      Rakennusyhtiön uusi kikka: putkiremontti tonttia vastaan – erityisesti tällaiset taloyhtiöt kiinnostavat

    9. 9

      Eikö veronpalautus tullut tilille? Verottaja: 22 000 suomalaista sai rahat vasta iltapäivällä

    10. 10

      Säästöpankki heikensi reilusti Suomen kasvuennustettaan: ”On mahdollista, että käänne huonompaan onkin ollut jyrkempi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

    2. 2

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    3. 3

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    4. 4

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    5. 5

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    7. 7

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    8. 8

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    9. 9

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    10. 10

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    11. Näytä lisää