Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

Julkaistu:

Virolaiset ja suomalaiset ovat kärränneet alkoholia Latviasta kiihtyvään tahtiin.
Viron hallitus harkitsee helmikuulle kaavaillun alkoholin veronkorotuksen perumista. Valtiovarainministeri Toomas Toniste ehdottaa, että oluen valmisteveroon suunniteltu kymmenen prosentin korotus perutaan. Pääministeri Jüri Ratas kuitenkin sanoo, että keskustelussa tärkein asia on ihmisten terveys ja toisena veron taloudellinen merkitys.

Viron hallituksen on määrä keskustella veronkorotuksen perumisesta torstaina, ja toistaiseksi kaksi muuta hallituspuoluetta ovat vastustaneet Tonisten ehdotusta. Valtiovarainministeri Toniste sanoi löytäneensä vaihtoehtoiset 35 miljoonan euron tulot muista lähteistä.

Viron alkoholipäätökset heijastuvat myös Suomeen, sillä Viron edullisemmat hinnat houkuttavat suomalaisia. Helmikuun korotus on vain pieni osa alkoholiveron kiristämistä. Viron hallitus aikoo nostaa oluen verotusta roimasti vuoteen 2020 mennessä. Suurin pomppaus astui jo voimaan 1. heinäkuuta, jolloin oluen vero nousi noin 70 prosenttia.

Suomessa kiistaa korotuksesta

Suomen hallitus päätti budjettiriihessä loppukesästä, että alkoholiverotus kiristyy 100 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Sen jälkeen hallituspuolueet ovat kiistelleet siitä, liittyykö veronkorotus alkoholilain uudistukseen. Kokoomuksen ja sinisten mukaan alkoholilaki ja -vero liittyvät yhteen, eli vero ei nouse, jos kaupoista ei saa ensi vuonna hieman vahvempaa olutta ja lonkeroa. Keskustan mielestä pitkään valmisteltu alkoholilaki ei liity budjettiriihessä sovittuun veronkorotukseen, joka nostaa esimerkiksi olutpullon hintaa noin kuudella sentillä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Veronkorotusta koskevan hallituksen lakiesityksen perusteluissa viitataan kuitenkin toistuvasti siihen, että esityksessä otetaan huomioon alkoholilain kokonaisuudistuksen vaikutukset alkoholijuomien saatavuuteen ja kokonaiskulutukseen. Molemmista asioista on määrä päättää loppuvuoden aikana.

Veronkorotuksista riippumatta alkoholia saa Viron hintoja edullisemmin Latviasta, mikä on houkutellut virolaisten lisäksi suomalaisia ostosmatkoille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sairaana työskentelijät tulevat kalliiksi – pitääkö nuhaista työkaveria syyllistää?

    2. 2

      Varustelekan perustaja: ”Yrittäjille kelpaa vain työntekijä, jolla on yliluonnollinen kyky suoriutua vaikeista tehtävistä”

    3. 3

      Yhdysvaltojen uudet lisätullit Kiinalle tulivat voimaan

    4. 4

      Viisi vuotta kyläkauppiaina riitti Turusille: ”Viime talvessa oli tarpeeksi kestämistä”

    5. 5

      Siilasmaa kertoi Jorma Ollilan raivokohtauksista HS:lle – jatkaa keskustelua Twitterissä: ”Siihen syyllistymme me kaikki vuorollamme”

    6. 6

      Sipilä irtisanomissuojan heikennyksestä: ”Tiedän kipukohdat ja arviot, miten sitä pitäisi muuttaa”

    7. 7

      HS: Risto Siilasmaa avautuu Jorma Ollilan raivokohtauksista: ”Elop kyyneleet silmissä, pelon ilmapiiri edesauttoi Nokian tuhoa...”

    8. 8

      Kommentti: Superkuusikko kiskoo vielä osakkeita ennätykseen, korkokäyrästä näkyy vakava varoitus

    9. 9

      EU-komissio vaatii selvitystä Danske Bankin rahanpesusotkusta

    10. 10

      Asiakastieto vähentää tänä vuonna noin 40 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viisi vuotta kyläkauppiaina riitti Turusille: ”Viime talvessa oli tarpeeksi kestämistä”

    2. 2

      Varustelekan perustaja: ”Yrittäjille kelpaa vain työntekijä, jolla on yliluonnollinen kyky suoriutua vaikeista tehtävistä”

    3. 3

      HS: Risto Siilasmaa avautuu Jorma Ollilan raivokohtauksista: ”Elop kyyneleet silmissä, pelon ilmapiiri edesauttoi Nokian tuhoa...”

    4. 4

      Sairaana työskentelijät tulevat kalliiksi – pitääkö nuhaista työkaveria syyllistää?

    5. 5

      Siilasmaa kertoi Jorma Ollilan raivokohtauksista HS:lle – jatkaa keskustelua Twitterissä: ”Siihen syyllistymme me kaikki vuorollamme”

    6. 6

      Kommentti: Superkuusikko kiskoo vielä osakkeita ennätykseen, korkokäyrästä näkyy vakava varoitus

    7. 7

      Sipilä irtisanomissuojan heikennyksestä: ”Tiedän kipukohdat ja arviot, miten sitä pitäisi muuttaa”

    8. 8

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    9. 9

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    10. 10

      PAMin Selin Ylellä: Kompromissi yrityksen koosta ei kelpaa irtisanomissuoja-asiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järjestyksenvalvoja Jaakko kertoo humalaisen naisen rivosta tempusta ravintolassa – ”Tuumasin, että ei tämä kuule niin toimi”

    2. 2

      Näillä aloilla on nyt huutava pula työntekijöistä – katso missä sinulle on töitä

    3. 3

      Kerrostaloasukkaat saivat karun kirjeen: tontin vuokra nousee yli 800 % – ”Sitä ei ollut todeksi uskoa”

    4. 4

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    5. 5

      10 000 euroa vuodessa säästänyt Julia kertoo, miten hän käyttää rahaa ja mikä häntä nolottaa

    6. 6

      Viisi vuotta kyläkauppiaina riitti Turusille: ”Viime talvessa oli tarpeeksi kestämistä”

    7. 7

      Varustelekan perustaja: ”Yrittäjille kelpaa vain työntekijä, jolla on yliluonnollinen kyky suoriutua vaikeista tehtävistä”

    8. 8

      Näistä osaajista on kova pula ja keskitienestit noin 4 000 e/kk – ”Työpaikoissa, jotka eivät täyty, on jotain erikoista”

    9. 9

      Lopettavan Ajattaren toimitusjohtaja: ”Olen itkenyt yhden Atlantin verran”

    10. 10

      Video: Tälläinen ryysis oli Kalasatamassa kello 9, kun iso kauppakeskus Redi avasi ovensa

    11. Näytä lisää