Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

Julkaistu: , Päivitetty:

Suurimmat omistajat tekevät metsillään lähes miljoonan tilin vuosittain.
Metsäteollisuus maksoi puusta viime vuonna Suomen metsänomistajille yhteensä 2,07 miljardia euroa, selviää Suomen metsäkeskuksen keräämästä aineistosta. Noin 1,8 miljardia euroa päätyi yksityisille omistajille.

Suurin pala kakusta meni Etelä-Savoon, joka ylitti ainoana maakuntana 200 miljoonan euron haamurajan. Yksityiset omistajat tekivät maakunnassa bruttokantorahoja yhteensä 221 miljoonaa euroa.

Tilaston terävintä kärkeä seurasivat Keski-Suomi 172 miljoonalla, Pohjois-Savo 166 miljoonalla ja Pirkanmaa 143 miljoonalla eurolla.

Metsien koko ei kuitenkaan täysin selitä alueiden välisiä eroja.

Lapissa sijaitsee hehtaareina mitattuna yli kaksi kertaa enemmän yksityismetsää kuin Etelä-Savossa, mutta pohjoisen maakunnan metsänomistajat tekivät yhteensä vain noin 62 miljoonan euron tilin.

Maakuntien keskimääräisten tuottojen välillä on suuriakin eroja. Parhaiten metsä tuotti Päijät- ja Kanta-Hämeessä, heikoimmin Lapissa.

Sadan hehtaarin metsä tuotti Päijät-Hämeessä noin 24 950 euroa vuodessa, kun taas saman kokoisen metsäalueen Lapissa omistava joutuu tyytymään vain 2 520 euroon.

Alueellisesti parhaat hehtaarituotot painottuivat Etelä-Suomeen.

Eroja on myös omistuksien jakautumisessa

Yksityisomistuksessa Suomen metsistä on yhteensä noin 11 351 000 hehtaaria. Siitä huolimatta, että tuo maa-ala on jakautunut yli 316 000 henkilön välille, noin puolet siitä on suuromistajien hallussa.

5 519 000 hehtaaria yksityismetsistä on keskittynyt yli 65 hehtaaria metsää omistaville yksityishenkilöille. Metsäkeskuksen tietojen perusteella pelkästään sadalla suurimmalla omistajalla on hallussaan yhteensä 177 300 hehtaaria metsää.

Suomen suurin metsän yksityisomistaja on Lontoossa asuva Anna Huilaja, joka omistaa metsätalousmaata 8160 hehtaaria. Tuon kokoisen metsän tuotto on koko maan keskiarvoa käyttäen hieman alle 1,1 miljoonaa euroa vuodessa.

Lähelle miljoonan rajaa yltävät myös listan seuraavilla sijoilla olevat joensuulainen sijoittaja Yrjö Laakkonen ja muuramelainen Harvian kiuastehtaan omistajasukua oleva Pertti Harvia.

Laakkosen 7330 hehtaarin metsien arvioitu vuosituotto on noin 980 000 euroa ja Harvian 6 720 hehtaarin tiluksien 900 000 euroa.

Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa

1. Päijät-Häme: 24 950 €

2. Etelä-Karjala: 24 040 €

3. Kanta-Häme: 23 360 €

4. Kymenlaakso: 23 330 €

5. Etelä-Savo: 20 540 €

6. Uusimaa: 17 240 €

7. Pirkanmaa: 15 930 €

8. Keski-Suomi: 15 170 €

9. Varsinais-Suomi: 14 710 €

10. Pohjois-Savo: 14 440 €

11. Satakunta: 14 140 €

12. Pohjois-Karjala: 12 810 €

13. Etelä-Pohjanmaa: 8 400 €

14. Pohjanmaa: 8 240 €

15. Keski-Pohjanmaa: 8 230 €

16. Pohjois-Pohjanmaa: 5 320 €

17. Kainuu: 5 290 €

18. Ahvenanmaa: 3 490 €

19. Lappi: 2 520 €

Luvuissa puunmyyntituloista on vähennetty metsänhoidon kulut ja lisätty keskimääräiset Kemera-tuet

Lähde: Suomen metsäkeskus -SVT: Luonnonvarakeskus, Yksityismetsätalouden liiketulos

Artikkelin otsikkoa muokattu kello 18.57. Alkuperäisen otsikko ”Näin metsähehtaarin vuosituotto heittelee:...”, ei antanut oikeaa kuvaa faktalaatikkoon tehdystä laskelmasta.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Paavo, 77, myy yhä kotitaloaan: ”Kunhan kauppa onnistuisi ennen kuolemaani” – katso iäkkäiden asujien synkkä kuntatilanne

  2. 2

    Elenia korottaa jälleen sähkönsiirtomaksuja – katso, miten se näkyy laskussa

  3. 3

    Rakennuslupien määrä hyytyi keväällä – arvo kasvoi

  4. 4

    Työllisyysaste pysyi likimain ennallaan kesäkuussa

  5. 5

    Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

  6. 6

    Evan kysely: Suomalaisten mielestä eurosta enemmän hyötyä kuin haittaa

  7. 7

    Kiina syytti teräksen polkumyynnistä – näin vastaa Outokumpu

  8. 8

    Mauri suosii luomumökkejä, joissa ei aina ole edes sähköä – talvi houkuttaa lentämään

  9. 9

    HS: Ison pörssiyhtiön pomo tienaa viikossa saman kuin perus­palkansaaja vuodessa

  10. 10

    Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Paavo, 77, myy yhä kotitaloaan: ”Kunhan kauppa onnistuisi ennen kuolemaani” – katso iäkkäiden asujien synkkä kuntatilanne

  2. 2

    Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

  3. 3

    Elenia korottaa jälleen sähkönsiirtomaksuja – katso, miten se näkyy laskussa

  4. 4

    Kiina syytti teräksen polkumyynnistä – näin vastaa Outokumpu

  5. 5

    Marimekko varoitti tulosparannuksesta – osake nousussa

  6. 6

    Mauri suosii luomumökkejä, joissa ei aina ole edes sähköä – talvi houkuttaa lentämään

  7. 7

    Evan kysely: Suomalaisten mielestä eurosta enemmän hyötyä kuin haittaa

  8. 8

    Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

  9. 9

    Työllisyysaste pysyi likimain ennallaan kesäkuussa

  10. 10

    Kiina asettaa polkumyyntitulleja ruostumattomalle teräkselle EU:sta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

  2. 2

    36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

  3. 3

    Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

  4. 4

    Paavo, 77, myy yhä kotitaloaan: ”Kunhan kauppa onnistuisi ennen kuolemaani” – katso iäkkäiden asujien synkkä kuntatilanne

  5. 5

    Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

  6. 6

    Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

  7. 7

    Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

  8. 8

    Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

  9. 9

    Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

  10. 10

    Elenia korottaa jälleen sähkönsiirtomaksuja – katso, miten se näkyy laskussa

  11. Näytä lisää