Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

rac

Julkaistu:

Työ & tuet
Työnteko kannattaa, sanotaan. Kukkaroa se ei aina välttämättä lihota.
Palkkatulojen kasvu saattaa näkyä yllättävän vähän kukkarossa.

Laskelmista käy ilmi, että työmarkkinatuella elävän siirtyminen palkkatulojen varaan voi näkyä pankkitilillä hyvin vähäisenä euromääränä. Laskelmat tehneelle Veronmaksajien Keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkolalle tulokset eivät ole yllätys.

– Tämä kannustinloukku on ollut yleisesti tiedossa ja se näkyy erityisesti kun tuilta siirrytään matalapalkkaiseen työhön.

Helppoja ratkaisuja Kirkko-Jaakkolan mielestä kannustinloukkuihin ei ole.

– Niitä voidaan lieventää leikkaamalla etuuksia tai vaihtoehtoisesti lisäämällä työssä käyvien tuloja veronkevennyksillä tai ulottamalla etuuksia entistä suuremmille palkkatasoille. Halvin ja kivuttomin keino voisi olla vuokratason kohtuullistaminen lisäämällä asuntorakentamista kasvukeskuksissa, Kirkko-Jaakkola toteaa.
  • Jutun alussa olevalla videolla kerrotaan, millä aloilla maksetaan parhaita tuntipalkkoja.
Laskelman esimerkiksi on otettu yksinasuva helsinkiläinen, jonka asunnon vuokra olisi 675 euroa kuukaudessa. Häneen käteen jäävistä tuloista on vähennetty jo verot ja veroluontoiset maksut. Jos henkilöllä ei olisi lainkaan työtuloja ja hän eläisi puhtaasti työmarkkinatuella, hänelle jäisi käteen 1 162,89 euroa kuussa. Tämä summa koostuisi siis työmarkkinatuesta, joka olisi ennen veroja 696,60 euroa, sekä 406,40 euron asumistuesta ja 169,06 euron toimeentulotuesta.

Jos tämä samainen henkilö saisi töitä ja sitä myöten esimerkiksi 1 200 euron verran kuussa palkkaa, hänen käteen jäävä tulonsa kasvaisi noin 368 euroa kuukaudessa, sillä työmarkkinatuki ja asumistuki leikkaantuisivat ja toimeentulotukea henkilö ei enää näillä palkkatuloilla saisi lainkaan.

Suhteessa vielä vähemmän jäisi samaiselle henkilölle käteen, jos hänen palkkatulonsa kasvaisivat tästä vielä 1 000 euroa. Silloin hänen käteen jäävä tulonsa kasvaisi vain 209 euroa, koska henkilö ei saisi enää lainkaan työmarkkinatukea. Asumistukea voi yksinasuva helsinkiläinen vielä saada 2 100 euron kuukausituloista.

Veronmaksajain Keskusliiton laskelmasta uutisoi ensin Verkkouutiset.

Alla olevassa taulukossa on kuvattuna yksin asuvan henkilön käytettävissä olevat tuet. Esimerkkilaskelmassa asumistuen pohjana käytetään 675 euron vuokraa. Laskelmassa ei ole huomioitu toimeentulotuen varassa olevia – heidän katsotaan saavan työtuloa alle 300 euroa kuukaudessa.

Työ­tuloTyö­mark­kina­tukiYleinen asumis­tukiKäytet­tävissä oleva tulo
300 €697 €406 €1 238 €
400 €647 €389 €1 279 €
500 €597 €372 €1 319 €
600 €547 €356 €1 360 €
700 €497 €339 €1 395 €
800 €447 €322 €1 429 €
900 €397 €305 €1 462 €
1 000 €347 €288 €1 492 €
1 100 €297 €272 €1 519 €
1 200 €247 €255 €1 531 €
1 300 €197 €238 €1 544 €
1 400 €147 €221 €1 558 €
1 500 €97 €204 €1 572 €
1 600 €47 €188 €1 583 €
1 700 € 170 €1 595 €
1 800 € 136 €1 624 €
1 900 € 103 €1 654 €
2 000 € 69 €1 683 €
2 100 € 35 €1 713 €
2 200 € 1 740 €
2 300 € 1 807 €
2 400 € 1 873 €
2 500 € 1 929 €
2 600 € 1 985 €
2 700 € 2 041 €
2 800 € 2 098 €
2 900 € 2 153 €
3 000 € 2 207 €


Korjattu kello 13.30: Jutussa esiintyvässä esimerkkilaskelmassa on otettu huomioon palkan nousu 1200 eurosta 2200 euroon. Tekstissä luki virheellisesti 1000 eurosta 2000:een.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Stockmann jakaa eri värisiä kangas­kasseja kulutettujen eurojen mukaan – palaute­vyöry yllätti yhtiön

    2. 2

      Tytär asui vuokratta vanhempien yksiössä 33 vuotta – perinnönjaosta repesi lopulta vuosien muheva riita

    3. 3

      Haluatko eroon saastuttavasta pikamuodista? Näin löydät kierrätysvaatteiden massasta arvonsa säilyttäviä helmiä

    4. 4

      Ruokavirasto aloittaa yt-neuvottelut – koskee tuhatta työn­tekijää 20 paikkakunnalla

    5. 5

      Hissiyhtiö Kone ylitti odotukset – tulos kasvoi lähes viidenneksen

    6. 6

      Nesteen tulos parani – uusiutuvien tuotteiden myyntimäärä kasvoi

    7. 7

      Omaishoitaja-Merjan, 58, mitta tuli täyteen ja siitä alkoi kansanliike – ”Mitä jos sovittaisiin, että nyt loppui omaishoito”

    8. 8

      Kuluttaja-asiamies harkitsee ryhmäkannetta kahdesta 2 000 euron pikavipistä – todellinen vuosikorko jopa 350 prosenttia

    9. 9

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    10. 10

      ABB:n tulos kyykkäsi – näkymät Euroopassa ja Kiinassa sekalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tytär asui vuokratta vanhempien yksiössä 33 vuotta – perinnönjaosta repesi lopulta vuosien muheva riita

    2. 2

      Näin uhkaava Postin suurlakko vaikuttaisi tavallisen kansalaisen arkeen – ja näin siihen voi varautua

    3. 3

      Stockmann jakaa eri värisiä kangas­kasseja kulutettujen eurojen mukaan – palaute­vyöry yllätti yhtiön

    4. 4

      Omaishoitaja-Merjan, 58, mitta tuli täyteen ja siitä alkoi kansanliike – ”Mitä jos sovittaisiin, että nyt loppui omaishoito”

    5. 5

      Kuluttaja-asiamies harkitsee ryhmäkannetta kahdesta 2 000 euron pikavipistä – todellinen vuosikorko jopa 350 prosenttia

    6. 6

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    7. 7

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    8. 8

      Hissiyhtiö Kone ylitti odotukset – tulos kasvoi lähes viidenneksen

    9. 9

      Nokian Renkailta yllättävä tulosvaroitus pörssin sulkeutumisen jälkeen

    10. 10

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Tytär asui vuokratta vanhempien yksiössä 33 vuotta – perinnönjaosta repesi lopulta vuosien muheva riita

    6. 6

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    7. 7

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    10. 10

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    11. Näytä lisää