Uusi työehto­sopimus kuohuttaa Teollisuus­liitossa: pekkas­kirjauksesta syntyi pelko – ”Nyt on nyhtöpekkaset”

Teollisuusliiton valtuusto hyväksyi eilen niukasti uuden työehtosopimuksen Teknologiateollisuuden kanssa. Työehtosopimuksesta käytiin värikäs keskustelu.

Metalliliitto vaihtoi keväällä nimensä Teollisuusliitoksi. Puheenjohtajana toimii Riku Aalto.

Teollisuusliiton valtuusto siunasi eilen tiukalla äänestyksellä liiton ja Teknologiateollisuuden välisen kaksivuotisen työehtosopimuksen. Sopimuksen puolesta äänesti 29 valtuutettua ja sitä vastusti 22 valtuutettua. Tyhjää äänesti kaksi valtuutettua.

Teollisuusliitto laskee, että uusi työehtosopimus korottaa palkkoja kahden vuoden aikana keskimäärin 3,2 prosenttia. Uusi TES mahdollistaa palvelusvuosilisän ja lomarahoja vaihtamisen ylimääräisiin vapaapäiviin. Sopimus antaa muun muassa mahdollisuuden muuttaa kuusi pekkaspäivää työpäiviksi, jos pääluottamusmies on tehnyt työnantajan kanssa kehyssopimuksen. Pekkaspäivien poisto edellyttää myös työntekijän omaa suostumusta.

Teollisuusliiton julkaiseman koosteen perusteella liiton viestintä kirvoitti arvostelua. Osa vaati sopimuksen palauttamista uuteen valmisteluun, yksi ehdotti liittoäänestystä sopimuksesta.

– Esitän, että sopimus näiltä osin palautetaan uuteen valmisteluun. Nykyään on nyhtökauraa ja nyhtöpossua, nyt on nyhtöpekkaset. Jos tässä annetaan periksi, tulette näkemään, että tulevissa sopimuksissa viedään loputkin pekkaset, sanoi valtuuston jäsen Jouni Lämpsä Oulusta.

– En voi olla mitenkään tyytyväinen sopimustulokseen. Tuli mahalasku. Nyt olisi ollut meidän vuoro palkankorotuksiin. Mitä tässä pelätään? Minä en ymmärrä Helsingin pään järjetöntä pelkoa lakkoihin. Kentällä lakkovalmius on kova. En voi ymmärtää, että lähdetään myymään pekkasia. Sama koskee palvelusvuosivapaita ja lomarahoja, palkatonta vapaata saa kyllä muutenkin, jos sitä pyytää. Tiedottaminen on ollut ala-arvoista. Ja alimpien työnvaativuusryhmien palkat hävettävät minua. Siksi sanon ehdottomasti ei työehtosopimuksen hyväksymiselle, Markus Haataja Pirkanmaalta sanoi.

”Moni totesi, että mikään päätös ei ole sataprosenttisesti oikea”

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ei halua arvioida, vallitseeko kentällä kapinamieliala. Hän muistuttaa, että työehtosopimus käsiteltiin normaaliin tapaan, ja myös kilpailukykysopimuksen hyväksyminen oli tiukan äänestyksen takana.

– Kun valtuuston jäsenten puheita kuunteli, niin eniten arvostelua sai palkankorotukseen liittyvän paikallisen erän jakaminen ja siihen liittyvät periaatteet. Myös työajan lyhentäminen puhutti, Aalto sanoo.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto korostaa, että pekkaspäivien käyttö työpäivinä edellyttää sekä pääluottamusmiehen että työntekijän suostumusta

– Valtuuston enemmistö oli sitä mieltä, että tämä kannattaa hyväksyä. Moni totesi, että mikään päätös ei ole sataprosenttisesti oikea, Aalto jatkaa.

Aalto painottaa, että pekkaspäivien käyttö työpäivinä edellyttää sekä pääluottamusmiehen että työntekijän suostumusta.

– Jos pääluottamusmies sopii tällaisen kehyssopimuksen, niin pekkaspäivistä voi käyttää enintään kuusi päivää työn tekemiseen. Olemme antaneet erilaisia ohjeita, mihin hintaan kannattaa sopia tällaisten päivien tekemisestä, Aalto sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?