MOT: Paratiisin paperit paljastavat suomalaisen kaivosyhtiön hämäriä omistuskuvioita

Tutkivien toimittajien kansainvälinen ryhmä on paljastanut jälleen verovälttelyn kuvioita eri puolilla maailmaa.

Appleby-yhtiö on rekisteröity Bermudalle.

6.11.2017 21:09

Ylen MOT kertoi maanantaina, että suomalaisella pörssiyhtiö Afarakin suuromistajalla, kroatilaisliikemies Danko Koncarilla on lukuisia kytköksiä Maltalle, Luxemburgiin, Caymansaarille, Panamaan, Bahamalle ja muihin veroparatiiseihin.

Kaivosyhtiö Afarakin, entisen Ruukin, pääkonttori sijaitsee Maltalla, ja sillä on lähes 7 000 piensijoittajaa. 60 prosenttia omistajista on hallintarekisterin takana, mikä on epätavallista pienessä pörssiyhtiössä.

Paratiisin papereista löytyy Koncarin kymmeniä veroparatiisiyhtiöitä. MOT:n mukaan hän näyttää salanneen omistuksiaan ja todellisen päätösvaltansa Afarakissa. MOT:n lisälähteet paljastavat myös kymmenien miljoonien eurojen hämäriä rahavirtoja. Koncar on myöntänyt lähipiirilleen miljoonien eurojen lainoja ja ohjeistanut ostamaan Ruukki Groupin osakkeita.

Rahansiirtoja on tehty Nordean ja Evli-pankin kautta. Näyttää siltä, että todellinen määräysvalta yhtiössä on ollut jopa 70 prosenttia, mikä rikkoisi arvopaperimarkkinalakia, jossa säädetään omistusosuudesta ja ostotarjouksesta.

Afarakin operatiivisen johtajan toimia tutkii jo poliisi ja Finanssivalvonta.

Yle ei tavoittanut Koncaria kommentoimaan asiaa.

Nimekkäitä poliitikkoja mukana

MOT kertoi myös, että Appleby- ja Asiaciti Trust -yhtiöistä ja eri yritysrekistereistä peräisin olevassa tietovuodossa on muun muassa Kanadan pääministerin Justin Trudeauta koskevia tietoja.

Vielä viime vuonna hän lupasi sulkea veronkierron porsaanreikiä ja rikkaiden verotusta. Trudeaun kampanjarahoituksen kerääjä ja ystävä Stephen Bronfman on vuosia järjestellyt rahavirtoja veroparatiisien kautta.

Vuoto paljastaa myös tietoja presidentti Donald Trumpin kauppaministerin Wilbur Rossin bisneksistä Kremliä lähellä olevien liikemiesten kanssa. Navigator-yrityksen omistavan Rossin liikekumppaneina ovat olleet muun muassa Jokeri-omistaja, venäläis-suomalainen miljardööri Gennadi Timtšenko.

Paratiisin paperit ovat tuorein osa tutkivien toimittajien ICIJ:n (International Consortium for Investigative Journalists) paljastuksia, joita on odotettavissa lähipäivinä lisää muun muassa Maltassa toimivista yrityksistä.

MOT:n mukaan vuoto paljastaa tietoja 120 vallanpitäjältä, muiden muassa kolmesta nykyisestä Yhdysvaltain ministeristä ja istuva europarlamentaarikosta. Mukana on myös saksalaisia ja kanadalaisia poliitikkoja. Aineistossa on myös tietoa muun muassa Applen, Facebookin ja Niken aggressivisesta verosuunnittelusta.

Papereissa on myös satoja suomalaisia, mutta nimekkäitä suomalaispoliitikkoja tiedoista ei löydy.

Sen sijaan paperit kertovat Ylen mukaan, että kehitysrahasto Finnfund on sijoittanut kahdeksan miljoonaa euroa New Tropical Asia Forest Fundiin (TAFF). Rahaston on määrä toteuttaa metsähankkeita Indonesiassa, Malesiassa ja Laosissa, mutta rahasto on rekisteröity Caymansaarille, joka on yksi maailman merkittävimmistä veroparatiiseista.

Paratiisin paperit on tutkivien toimittajien jättihanke

Paratiisin papereiden tutkintaan on osallistunut lähes 400 toimittajaa noin sadasta tiedotusvälineestä.

Paratiisin paperit -hanke lähti saksalaiselle Süddeutsche Zeitung -lehdelle vuodetuista salaisista asiakirjoista.

Asiakirjat ovat peräisin veroparatiisipalveluja tarjoavista Appleby- ja Asiaciti Trust -yhtiöistä ja 19 eri alueen yritysrekisteristä. Ne tarjoavat palvelua Singaporessa ja Bermudalla. Suurin osa papereista on peräisin Appleby-lakitoimistosta, jolla on suuryryksiä ja varakkaita yksityishenkilöitä asiakkaina.

Aineisto koskee 25 000 yritystä ja rahastoa 180 maassa. Vuoto kattaa tietoja vuosilta 1950–2016.

Edellinen tietovuoto kulkee nimellä Panaman paperit. Niiden tiedoista kävi ilmi muun muassa Suomen osalta se, että Nordean Luxemburgin haara oli perustanut veroparatiisiyhtiöitä vuonna 2004–2014.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?