Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

Julkaistu:

Työ
Kiinteistönvälittäjille olisi nyt kysyntää. Olisiko sinusta työhön?
Kiinteistönvälistysalan ammattilaiset 2017 -kyselyn mukaan palkkasuhteisten henkilöiden keskimääräiset tulot olivat lähes 50 000 euroa vuodessa ja mediaani hieman yli 43 000 euroa vuodessa. Keskimääräinen viikoittainen työaika on 41–50 tuntia viikossa. Kylmä totuus välittäjän ansioissa toki on, että palkka vaatii tehtyjä kauppoja – osa ansioista kun kertyy provisioista.

Kiinteistönvälitysalan keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila kertoi keskiviikkona MTV Uutisille, että alan liikevaihto kasvaa ja välitysliikkeet palkkaisivat juuri nyt mielellään lisää tekijöitä.

Open Market -kiinteistönvälityksen toimitusjohtaja Panu Oksanen vahvistaa Taloussanomille, että alalla on nyt nousuvire päällä.

– Kyllä. Nyt on kesän jälkeen kaupankäynti ollut hyvä, hän toteaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Ei ole havaittavissa, että jokin tietty ryhmä olisi liikkeellä, vaan kokonaisuutena koko rintamalla tilanne on piristynyt. Ne kohteet, joita ei ennen kesää meinattu saada kaupaksi, liikkuvat nyt, Oksanen muotoilee.

 

Ne kohteet, joita ei ennen kesää meinattu saada kaupaksi, liikkuvat nyt.

Osittain samoilla linjoilla on myös RE/MAX-kiinteistönvälityksen toimitusjohtaja Pasi Aalto.

– Ala on hyvässä nosteessa, mutta sillä toimii noin 5 000 ihmistä. Kun katsojaan lukuja, niin kauppoja tehdään kuukaudessa 5 000–6 000. Kauppoja tulee siis välittäjälle keskimäärin ehkä yksi per kuukausi, Aalto kommentoi.

– Uudisrakentaminen ja sen myyminen on näkynyt merkittävästi, hän kertoo.

Open Marketin Oksasen mukaan kiinteistönvälittäjille olisi nyt töitä.

– Me tarvitsemme pääkaupunkiseudulle 10 henkeä lisää ja koko Suomeen 25, Oksanen sanoo.

– Moni ketju on karsinut kulujaan niin, että toimipisteitä on lopetettu niissä paikoissa, joissa kauppa on käynyt huonosti. Meillä on sellainen ajatus, että ottaisimme uusia kaupunkeja mukaan.

LKV-koe antaa tittelin, kokemus ammattitaidon

Kiinteistönvälittäjäksi voi kulkea useampaa reittiä. On olemassa kiinteistönvälitysalan ammattitutkinto, joka kestää noin vuoden. Kiinteistönvälittäjäksi haluavan on läpäistävä LKV-koe, johon voi osallistua myös itseopiskelleena.

Open Marketin Oksasen mukaan tärkeintä on kuitenkin se, että osaa työskennellä kuluttajien kanssa.

– Ala opitaan pitkälti mestari-kisälli-periaatteella. Kaupallisen alan tutkinto tai kokemus myyntityöstä ovat eduksi. Tämä on palveluala. Jos työskentely kuluttajarajapinnassa ei ole tuttua, niin ala ei ole oikea, hän toteaa.

– Lisäksi työajat ovat sellaiset, että ne painottuvat iltaan ja viikonloppuihin. Elämäntilanteen täytyy sopia tähän.

RE/MAXin Aalto kertoo, että yrityksen noin 400 työntekijästä puolet on koulutettu ammattiin talon sisällä.

– Meillä on vuoden oppimisjakso, jossa taidot opetetaan, hän kertoo.

– Täytyy olla aktiivinen ja halu palvella asiakkaita. Täytyy olla myös nöyrä oppimaan uusia asioita.

  • Yllä olevalla ISTV:n videolla on eriteltynä, missä ammateissa on työvoimapula eri puolilla Suomea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    2. 2

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Nuoret yhä useammin yrittäjiksi – ideat usein arjen tarpeista tai omista harrastuksista

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    9. 9

      Henkilöstön vuokraus kasvaa ennätysvauhtia

    10. 10

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    7. 7

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    6. 6

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää