Orava haluaa pysyä itsenäisenä – hallitus selvittää tarkemmin AIF-rahastoa

Julkaistu:

Pörssilistatun Orava Asuntorahaston hallitus kannattaa rahaston pysymistä itsenäisenä ja alkaa selvittää Orava Rahastojen alustavaa tarjousta tarkemmin.
Asuntorahaston hoidosta vastaava Orava Rahastot teki eilen tarjouksen reit-rahaston muuttamiseksi listatuksi vaihtoehto- eli AIF-rahastoksi.

– Hallitus pitää tällä hetkellä käytettävissä olevien tietojen perusteella parhaana vaihtoehtona sitä, että Orava Asuntorahasto jatkaa itsenäisenä verovapaana REIT- tai AIF-rahastona ja että sen toimintaa kehitetään edelleen, Orava kertoo tiedotteessaan.

Orava kertoo, että yhtiön hallitus pitää eilen julkistettua Orava Rahastojen tekemää tarjousta ”mielenkiintoisena” ja selvittää sen toteuttamismahdollisuuksia.

Asuntosijoitusyhtiö Investors House teki elokuussa julkisen vapaaehtoinen vaihtotarjouksen Oravan ostamiseksi. Oravan hallitus tiedotti lokakuussa, ettei se suosittele Investors Housen tarjouksen hyväksymistä ja kartoitti muita vaihtoehtoja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Varainhoitoyhtiö Elite Varainhoito puolestaan on ehdottanut Oravan muuttamista erikoissijoitusrahastoksi. Tämänkään tarjouksen valmistelua hallitus ei nyt tehdyn päätöksen mukaan jatka.

– Kysymyksessä olisi osakkeenomistajien kannalta yhtiön oikeudellisen rakenteen muutos, jonka seurauksena arviolta 8–11 prosenttia yhtiön omistaman asuntokannan nettoarvosta menetettäisiin transaktiopalkkioina ja yhtiön likvidi listattu osake muuttuisi epälikvidimmäksi rahasto-osuudeksi, hallitus perustelee Eliten tarjouksen tyrmäämistä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

  2. 2

    Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

  3. 3

    93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

  4. 4

    Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

  5. 5

    Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

  6. 6

    Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

  7. 7

    Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

  8. 8

    Viranomainen saattaa kieltää kryptovaluuttojen johdannaiset yksityissijoittajilta

  9. 9

    Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

  10. 10

    Panda harkitsi Ähtärin pandojen käyttöä markkinoinnissaan – päätös tehtiin ennen sopimusneuvotteluja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

  2. 2

    Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

  3. 3

    Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

  4. 4

    Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

  5. 5

    Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

  6. 6

    Niinistö on sijoittanut kolmeen yhtiöön pörssin ulkopuolella – eivät mitään rahasampoja

  7. 7

    Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

  8. 8

    Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

  9. 9

    1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

  10. 10

    Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

  2. 2

    Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

  3. 3

    Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

  4. 4

    30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

  5. 5

    Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

  6. 6

    Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

  7. 7

    7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

  8. 8

    93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

  9. 9

    Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

  10. 10

    Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

  11. Näytä lisää