Suomalaiskeksintönä syntynyttä pankkikorttia myyty miljoonia maailmalle: ”Idea unohtui vuosiksi” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomalaiskeksintönä syntynyttä pankkikorttia myyty miljoonia maailmalle: ”Idea unohtui vuosiksi”

Muoviraha tarkoittaa arkikielessä maksuvälinekortteja. Jos suomalainen puualan yritys Mahogany saisi päättää, tulevaisuudessa voitaisiin puhua vaikka viilun vinguttamisesta.

Säästöpankin mukaan koivu on osoittanut sitkeytensä kortinvalmistustesteissä.­

27.9.2017 19:33

Puuviilutuotteita kehittävä lohjalaisyhtiö on tehnyt menestyksekkään keksinnön kehittämällä viilusta ja vanerista alustan puiselle pankkikortille.

Asiasta uutisoi ensin Länsi-Uusimaa-lehti.

Toimitusjohtaja Markku Tamminen kertoo Taloussanomille, että sillä on aasialainen maksukortteja valmistava kumppaniyhtiö, jolle yhtiö on myynyt alustoja jo noin kuuteen miljoonaan korttiin Aasiaan.

Mahogany kuului aikoinaan metsäyhtiö UPM:lle ja sillä oli toimipiste Keuruulla. Siellä se teki elastista materiaaleja, joista kehitettiin hotellien ovikortteja. Scandic käytti niitä.

Sirun upottaminen silloisilla tekniikoilla 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa ei vielä onnistunut pankkikorttiin, ja asia jäi kesken vuosiksi. Vanerivalmistuskin ehti välissä loppua.

Vanerin valmistus alkoi kuitenkin uudestaan, ja yhtiö sai uuden yhteyden aasialaiseen korttivalmistajaan, josta kehitysyhteistyö alkoi nelisen vuotta sitten.

Kapasiteetiltaan yhtiö valmistaa ja vie yhä eniten ohutviiluvaneria ja huonekalujen viilutuotteita, mutta kortit ovat tuoneet kaivattua piristystä.

Syyskuussa kortit tulivat myös Suomen Säästöpankkiryhmän valikoimaan.

– Meillä on oikeus myös Euroopassa myydä korttia. Käytännössä kaikille suomalaisille pankeille korttia on tarjottu, ja toivon että se saisi jalansijaa. Eurooppa on vielä ihan valloittamaton alue, mutta yhteydenottoja on lähetetty.

Tamminen kertoo, että muovia ekologisempi kortti on valmistettu koivupuusta ja sen pinnalla on tärkkelystä. Luottokorttiyhtiöt Visa ja Mastercard hyväksyivät Mahognyn alustan vuonna 2014 maailmanlaajuiseen käyttöön. Suomessa yhteistyökumppanina on it-yhtiö Evry Finland.

Markkinat ovat maailmalla valtavat, kun ottaa huomioon muutkin lompakossa tai kaulassa kulkevat tunnistekortit. Tamminen huomauttaa, että kuluttajien mieltymykset ratkaisevat kuitenkin viime kädessä tuotteen menestyksen.

Luottokorttiyhtiöiden hyväksyntä on edellyttänyt, että kortti on läpäissyt tarkat kulutus-, taivutus- ja kosteustestit.

– Mitä olen kuullut, yleisin syy rikki menoon on, että ihmiset väkisin alkavat taivuttelemaan sitä, kun kuulevat että se on puuta. Puukuitu antaa korttiin kyllä hyvin lujuutta. Ei ole reunatkaan rispaantuneet, kuten joskus muovikorteissa käy.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?