Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

Julkaistu:

Työttömien työnhakijoiden määrä laskee vauhdilla, mutta työllisten määrä ei ota noustakseen. Mihin työttömät siis menevät? kysyy Taloussanomien toimittaja Teemu Muhonen.
– Mahdottomasta on tulossa mahdollinen, luonnehti pääministeri Juha Sipilä (kesk) kuukausi sitten työttömien työnhakijoiden määrän voimakasta laskua ja iloitsi työllisyystilanteen nopeaa parantumista.

Suomen te-toimistoihin oli elokuussa rekisteröityneenä noin 289 000 työtöntä, mikä on peräti 54 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Tiistaina Sipilän puoluetoveri Mauri Pekkarinen kuvasi muutosta parempaan dramaattiseksi ja painotti hallituksen toimien merkitystä.

Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) hehkutti työmarkkinoiden vahvaa vetoa:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Positiivisia uutisia: Työllisyysaste 70,5 % ja kasvua 0,6 viime vuoteen. Hyvältä näyttää, mutta tyytyä ei saa, Orpo tviittasi.

Tilastoja tarkemmin silmäilevälle on kuitenkin selviää, että Orpon mainitsemien Tilastokeskuksen lukujen mukaan työllisiä oli elokuussa melko vaatimattomat 7 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Vaikka Tilastokeskuksen ja te-toimistojen tilastointitavat eroavat toisistaan hieman, kuilu niiden välillä on huomattava.

Jos kerran työllisten määrä nousi 7 000:lla ja työttömien työnhakijoiden määrä väheni samaan aikaan 54 000:lla, mihin kaikki työttömät oikein menevät?

Osa siirtyy palveluihin, suuri joukko putoaa tilastoista

Te-toimistoihin rekisteröityneiden työttömien työnhakijoiden määrän voimakasta laskua selittävät monet muutkin asiat kuin työllistyminen.

Petri Syvänen työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo, että vuoden alussa aloitettujen määräaikaishaastatteluiden ansiosta työttömien tilanteesta on saatu paremmin tietoa ja tilastoja on saatu puhdistettua.

Osa tilastoissa ”roikkuneista” on saattanut saada töitä, mutta tieto ei ole aiemmin päätynyt te-toimistolle saakka.

Ministeriön omien tilastojen mukaan työllistyminen on kuitenkin edelleen yhtä harvinainen syy työttömyyden päättymiseen kuin ennenkin.

Työn saamiseen päättyi elokuussa joka kolmas työttömyysjakso, ja yhtä suuri osa siirtyi erilaisiin ”työllistymistä edistäviin palveluihin” tai koulutukseen.

Osa taas jäi työvoiman ulkopuolelle, eli esimerkiksi eläkkeelle.

Silmiinpistävin muutos viimeisiltä vuosilta ja etenkin viimeisiltä kuukausilta on, että yhä useampi on yksinkertaisesti jättänyt työnhakunsa uusimatta.

Lukemattomat suomalaiset ovat asiallisesti ottaen työttömiä, mutta putoavat te-toimistojen tilastoista, koska eivät syystä tai toisesta jatka työnhakuaan. Tarkkaa tietoa heidän tilanteestaan ei ole kenelläkään.

Jos taulukko ei näy, katso se tästä.


Uusi nettivelvoite katkaisee työnhakuja

Ministeriön Syvänen uskoo, että oma vaikutuksensa työnhakujen päättymiseen voi olla heinäkuun alussa voimaan tulleella muutoksella.

Taloussanomat kertoi viime viikolla lukemattomien työnhakujen katkenneen automaattisesti vain muutamassa päivässä, koska työnhakijat eivät ole täyttäneet heille annettuja uusia ilmoittautumisvelvoitteita.

Työttömyystilastoja kaunistaa myös se, että pitkäaikaistyöttömiä on voinut kesäkuusta eteenpäin siirtyä työttömyysturvalta eläketuen piiriin.

Talous kasvaa, mutta työllisyys nousee hitaasti

Koska työllistyminen selittää vain pienen osan työttömyysjaksojen päättymisestä, pääministeri Sipilän ja Mauri Pekkarisen hehkutusta voi pitää ylimitoitettuna.

Työllisyystilanne on toki parantunut hieman – mutta vain hieman.

Työllisiä oli elokuussa 7 000 enemmän kuin vuosi sitten, kun tutkimuksen virhemarginaali on 33 000 henkilöä suuntaan tai toiseen.

Sama ilmiö pätee koko tähän vuoteen: työllisyys on selvästi ollut nousussa, mutta nousu on niin pientä, että verrattuna viime vuoteen jokaisen kuukauden luvut ovat menneet selvästi virhemarginaalin sisään.

Petteri Orpon lausunto 70,5 prosentin työllisyysasteesta on hämäävä siksi, että luku on kausitasoittamaton.

Työllisten määrä vaihtelee kuukausittain paljon, minkä vuoksi myös hallituksen oma 72 prosentin tavoite on ankkuroitu niin sanottuun kausitasoitettuun työllisyysasteeseen.

Se oli elokuussa 69,4 prosenttia. Suunta on tällä hetkellä oikea, mutta loivasta noususta huolimatta hallitus on muun muassa Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan jäämässä tällä menolla kunnianhimoisesta tavoitteestaan.

Sekä varsinaisen että kausitasoitetun työllisyysasteen eli ”trendin” kehitys käy ilmi oheisesta taulukosta. Jos se ei näy laitteellasi, katso se tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    2. 2

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    3. 3

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    4. 4

      Lennonjohtajien työehdoista on väännetty jo 1,5 vuotta – näin ikuisuuskiistan osapuolet syyttelevät toisiaan

    5. 5

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    6. 6

      Financial Times listasi 5 syytä asua Helsingissä – kulttuuria, saunoja ja startup-firmoja

    7. 7

      ÅF:llä 99 prosenttia Pöyrystä – aikoo jatkaa ostoja jälkikäteisellä tarjousajalla

    8. 8

      Sairaanhoitaja Eveliina, 40, vaihtoi kuljetusalalle – ”Siinä ei ole mitään palkitsevaa, kun ei ehdi tehdä työtään kunnolla”

    9. 9

      Von Koskull tankkasi Nordeaa 1,8 miljoonalla eurolla

    10. 10

      STTK:n kysely: Yli puolet toimihenkilöistä on tyytymätön palkkaansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    2. 2

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    3. 3

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    4. 4

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    5. 5

      Sairaanhoitaja Eveliina, 40, vaihtoi kuljetusalalle – ”Siinä ei ole mitään palkitsevaa, kun ei ehdi tehdä työtään kunnolla”

    6. 6

      Von Koskull tankkasi Nordeaa 1,8 miljoonalla eurolla

    7. 7

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    8. 8

      ÅF:llä 99 prosenttia Pöyrystä – aikoo jatkaa ostoja jälkikäteisellä tarjousajalla

    9. 9

      Lennonjohtajien työehdoista on väännetty jo 1,5 vuotta – näin ikuisuuskiistan osapuolet syyttelevät toisiaan

    10. 10

      Paltalta uusi ilmoitus lennonjohdossa toteutettavasta työsulusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    4. 4

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    5. 5

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    6. 6

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    7. 7

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    10. 10

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    11. Näytä lisää