Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen, 66, oli pitkään yksi suurimmista näkymättömistä vallankäyttäjistä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Yli kolmen vuosikymmenen ajan hän edusti työnantajia lukemattomissa merkittävissä sosiaaliturvan uudistuksissa. Kovana neuvottelijana tunnetun juristin kädenjälki näkyy erityisen vahvasti kaikkia työntekijöitä koskevassa eläkejärjestelmässä.
Laatusen viimeiseksi puristukseksi jäi tänä vuonna voimaan tullut eläkeuudistus, jonka työnantajien ja työntekijöiden kattojärjestöt sopivat syksyllä 2014.
Pian sen jälkeen eläköitynyt Laatunen käy vuosia kestäneiden neuvotteluiden viimeisiä hetkiä läpi tänään julkaistavassa Kolmikannan kulisseissa -elämäkerrassa (Art House), jonka hän on tehnyt yhdessä eläköityneen toimittajan, Journalistiliiton puheenjohtajanakin toimineen Arto Niemisen kanssa.
Kirjassa paljastetaan, miten Laatunen sai neuvotteluiden viimeisenä yönä apua yllättävältä taholta.
Rivit rakoilivat viimeisenä yönä – soitto Rinteelle pelasti
Eläkeratkaisu oli kirjan mukaan kaatua viime metreillä siihen, että Kuntatyönantajat KT:n Markku Jalonen asettui tukemaan korkeakoulutettujen työntekijöiden Akavaa, joka koki jäävänsä kaavailluissa ratkaisuissa alakynteen.
Pelkän Akavan poisjäänti ei eläkeuudistuksen syntyä estäisi, mutta työnantajien rivit oli pidettävä kasassa. Laatunen poistui neuvotteluhuoneesta ja soitti valtiovarainministeri Antti Rinteelle (sd) kertoakseen, että KT on ryhtynyt ajamaan Akavan asiaa.
Rinne ”terävänä miehenä” otti yhteyttä Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajana toimineeseen puoluetoveriinsa Antti Lindtmaniin, joka puolestaan kertoi soittavansa heti Markku Jaloselle.
– Asia oli sillä hoidettu, kirjassa sanotaan.
Akava jättäytyi pois eläkeratkaisusta, mutta muut työntekijäjärjestöt sekä KT olivat mukana ja varmistivat eläkeuudistuksen synnyn.
Ay-pomona Rinne vastusti hallituksen vaatimaa eläkeiän nostoa
Laatusen mukaan neuvottelujen jouduttamista julkisestikin peräänkuuluttanut Rinne teki myös aiemmin neuvotteluprosessin aikana kannustussoittoja Laatuselle.
– Olisitko Lasse voinut kuvitella minun joskus joutuvan painostamaan ay-liikettä? Rinne kysyi kirjan mukaan.
Rinteen rooli oli sikäli yllättävä, että vielä Toimihenkilöunionin ja ammattiliitto Pron johtajana toimiessaan hän suhtautui hyvin nyrpeästi hallituksen pyrkimyksiin vaikuttaa eläkepolitiikkaan.
Kun vuonna 2009 pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ilmoitti kuuluisilta Rukan lumilta palatessaan hallituksen tavoittelevan eläkeiän nostoa, Rinne tylytti Vanhasta Ylen A Talk -ohjelmassa:
– Tämä tapa, jolla te tulitte julkisuuteen, ja asiasisältö eläkeiän nostamisessa ovat meidän mielestämme väärin. Molemmat.
Laatusen kertoman perusteella Rinne oli kuitenkin lopulta tärkeällä hetkellä mukana kätilöimässä hallituksen vaatimaa eläkeratkaisua, jonka keskeisin elementti on eläkeiän nostaminen.
Eläkeuudistus oli yksi kokoomusjohtoisen hallituksen ajamista keinoista niin sanotun kestävyysvajeen supistamiseen, ja valtiovarainministerinä Rinne edesauttoi ratkaisun valmistumista.
”Mykkäsen suurin saavutus Etelärannassa oli kieltää pahvimukit”
Lasse Laatusella oli työurallaan läheiset välit kokoomukseen, ja Kolmikannan kulisseissa -kirjassa kiitosta saavat muun muassa hänen ystävänsä Ben Zyskowicz ja Ilkka Kanerva.
Omien lisäksi EK-pampulta kehuja saavat niin Rinne, Lindtman kuin monet vastapuolen eli ennen kaikkea SAK:n neuvottelijatkin.
–En pidä viisaana Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n työmarkkinapoliittista alasajoa ja EK:a vaivaavaa eroamisliikettä. Maailma ei ole stabiili tulevaisuudessakaan, eivätkä sitä ole työmarkkinatkaan, Lasse Laatunen pohtii elämäkertansa loppusanoissa.
Laatusen ääni kaikui aina enemmän lakiteksteissä ja sopimuksissa kuin lehtien sivuilla, eikä elämäkerrassakaan keskitytä hänen oman roolinsa korostamiseen tai muiden kritisoimiseen.
Yksi harvoista kovaa runtua saavista on nykyinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok), joka toimi ennen ministeripestiään johtajana EK:ssa.
Kirjan mukaan ”Laatunen ei oikein jaksanut ottaa Mykkästä vakavasti”.
– Mykkäsen suurin saavutus Etelärannassa oli kieltää pahvimukit ympäristölle vaarallisina. Fiksut sihteerit piilottivat pahvimukit tiettyyn kaappiin, jota Mykkänen ei tiennyt. Muut tiesivät ja käyttivät niitä niin kuin ennenkin.
Lisäksi kirjassa sanotaan Mykkäsen halunneen hankkia EK:n asiantuntijoille polkupyöriä kokouksiin kulkemista varten ja asentaa EK:n toimitalon Palacen katolle aurinkopaneelit.
Viimeksi mainitut olisivat Laatusen mielestä olleet ” lähes yhtä synkkä näky kuin sirppi ja vasara eduskuntatalon katolla”.
Kritiikkiä myös Sipilän hallitukselle
Koko työuransa kolmikantaisen päätöksentekojärjestelmän ytimessä operoineen Laatusen usko työnantajien ja työntekijöiden väliseen sopimiskulttuuriin on hänen elämäkertansa kantava teema.
EK:n hajaannusta ja Juha Sipilän (kesk) hallituksen voimakasta puuttumista työmarkkinoihin Laatunen pitääkin huolestuttavina kehityskulkuina.
Hän tunnustaa työmarkkinajärjestöjen vallan lainsäädäntöön olevan Suomessa suurta, mutta katsoo kolmikannan aikaansaamien tulosten perustelevan sen tarpeellisuuden.
Myös omaan työhönsä Laatunen suhtautui käytännönläheisesti: hän katsoo olleensa ennen kaikkea edustamiensa yritysten asianajaja ja toteaa, että hänelle ”maksettiin 40 vuotta palkkaa painostamisesta”.
Työasioita ei huumorintajuisena tunnetun seuramiehen mielestä tullut ottaa henkilökohtaisesti, ja edellytys hyvien sopimusten tekemiseen on vastapuolen ymmärtäminen.
Esimerkiksi läheinen ystävyyssuhde SAK:n pitkäaikaiseen puheenjohtajaan, myöhemmin työministerinäkin toimineeseen Lauri Ihalaiseen (sd) nousee muistelmissa esiin useaan otteeseen.
– Laatusesta tuntuu välillä, että demarit erottavat paremmin olennaisen epäolennaisesta kuin hänen edustamansa porvarit, kirjassa sanotaan.
