Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4000 €/kk – töitä on taas tarjolla

Suomen ja muun maailman talouden piristyminen näkyy Vuosaaren satamassa. Alan liiton mukaan hurraa-huutoihin ei kuitenkaan ole vielä aihetta.

Suomen talouden nousukausi näkyy satamissa. Rahtimäärä kasvoi tammi–kesäkuussa peräti 12 prosenttia ja alan yrityksissä rekrytoidaan.

Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan käynnistyminen on piristänyt erityisesti Vuosaaren satamaa Helsingissä.

– Sellu menee Vuosaaren kautta maailmalle, kertoo Helsingin Sataman toimitusjohtaja Kimmo Mäki Taloussanomille.

Sellun maailmalle saamiseen tarvitaan nyt lisää työvoimaa. Äänekosken tuotteet kontteihin lastaava Rauanheimo Logistics hakee parhaillaan Vuosaareen ahtaajia ja on ilmoitellut avoimista paikoista Helsingin Sanomissa.

– Pitkästä aikaa tuntuu hyvältä, arvioi Rauanheimon aluejohtaja Niko Orpana.

Äänekosken sellutehdas työllistää myös Helsingissä

Rauanheimo rekrytoi Vuosaareen jo keväällä kymmenen uutta ahtaajaa ja nyt tehtaan volyymin kasvaessa on tarvetta toiselle mokomalle. Hakemuksia on tullut jo toista sataa.

Käytännössä Rauanheimo on Äänekosken biotuotetehtaan liukuhihnan päässä, eli töitä tehdään, kun tuotteet saapuvat satamaan. Vuorotöihin on siis oltava valmis.

 Aika paljon pelataan Suomen mittakaavassa nollasummapeliä.

Orpanan mukaan ahtaajaksi haluavalle ei ole mitään erityisiä taustakoulutusvaatimuksia, vaan periaatteessa peruskoulupohjaltakin töihin pääsee, kunhan vaan on hyvä tyyppi, eli positiivinen ja motivoitunut.

– Sisäisesti koulutetaan. Ei ole ongelma, jos kokemusta ei ole.

Helsingin Sataman Mäen mukaan Äänekosken sellutehdas työllistää myös muita yrityksiä Vuosaaressa. Rauanheimo siirtää sellun kontteihin, ja toinen yritys kontit laivaan. Satamaan tarvitaan myös lisää esimerkiksi trukkien huoltajia.

Kovapalkkainen ahtaaja on töissä yöt ja viikonloput

Ahtaajia on pidetty perinteisesti kovapalkkaisina duunareina. Vähäiselläkin koulutuksella pääsee Tilastokeskuksen mukaan yli 20 euron keskituntiansioihin.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Arto Sorvali kuitenkin vähän toppuuttelee ahtaajien massikeisari-imagoa.

– Valtaosa ahtaajista tekee kaksivuorotyötä ja heidän kuukausipalkkansa asettuu noin kolmeen tuhanteen euroon. Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä tulee haittalisät ja heidän palkkansa on noin 30 prosenttia korkeampi. Siellä sitten ollaan yöt ja viikonloput töissä, Sorvali kertoo.

Sorvalin mukaan huhuttuihin viiden–kuuden tuhannen euron kuukausiansioihin ahtaaja ei kuitenkaan pääse, ainakaan laillisesti.

– Jos rikotaan ylityörajat, tulotaso voi nousta hetkellisesti, Sorvali sanoo.

Myös ahtausalalla työntekijäliitto edellyttää, että palkalla tulee toimeen. Sorvali onkin huolissaan nollatuntisopimusten yleistymisestä.

– Ollaan menossa siihen, että yhdellä työllä ei pärjää.

Satamissa täytetään nyt investointivajetta

Työnantajia edustavan Satamaoperaattorit ry:n mukaan alan näkymät ovat nyt huomattavasti paremmat kuin vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin jälkeen.

Satamien tilanne elpyy toimitusjohtaja Juha Mutrun mukaan maan taloustilanteen mukana, mutta metsäteollisuus painottuu enemmän kuin keskimäärin. Siitä osoituksena on myös Rauanheimo.

Kansainvälisen talouden koheneminen näkyy satamissa myös investointihyödykkeiden, kuten paperikoneiden, kuljetuksina.

Myös satamissa investoidaan. Laskusuhdanteen jälkeen satamaoperaattorit uusivat muun muassa nostureita ja muita lastinkäsittelylaitteita.

AKT:n Sorvali ei ole aivan yhtä innoissaan, varovaisen myönteinen kuitenkin.

– Vielä ei olla lähelläkään vuoden 2008 tasoja. Aika paljon pelataan Suomen mittakaavassa nollasummapeliä. On ollut lastisiirtoja satamasta toiseen. Helsinkiin on tullut lasteja, mutta ne ovat sitten muualta pois, Sorvali sanoo.

Vaikka Suomen talous lähtisi hurjaan laukkaan, ei tarvitse pelätä, että satamien kapasiteetti loppuisi, vakuuttaa Helsingin Sataman Mäki.

– Vuosaari on kymmenen vuotta vanha satama, joka suunniteltiin vuosikymmenten tarpeisiin. Sinne kyllä mahtuu vielä lisää toimintaa, Mäki sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?