Solidaarisuusverolla tai ilman, suurituloisimmat maksavat palkoistaan ja muista ansiotuloistaan Suomessa poikkeuksellisen raskaita veroja. Harva suurituloinen silti kiukuttelee veroistaan katumellakoissa.
Siihen on ainakin kaksi hyvää syytä, joista yksi on puhtaasti kotoperäinen ja toinen kansainvälistä perua.
Kotimainen syy on kiky- eli kilpailukykysopimus epäsuorine tulo- ja varallisuusvaikutuksineen. Kansainvälinen syy on rahapolitiikka niin ikään epäsuorine tulo- ja varallisuusvaikutuksineen.
Kiky ja rahapolitiikka ovat kumpikin tahollaan ja tavallaan vaikuttaneet tulojen ja varallisuuden jakoon eri kansanosien kesken.
Kummankin vaikutuksissa yksi suuri jakolinja kulkee palkansaajakotitalouksien ja pääoman omistajien välillä – samassa paikassa, jossa työvoiman ja pääoman välinen rintamalinja on aina kulkenut.
Ja kummankin haitat kasautuvat pääosin pieni- ja keskituloisten riesaksi mutta hyödyt kasautuvat valtaosin ennestään rikkaimpien eduksi. Yhdessä ja erikseen ne panevat toteen suurta tulonsiirtoa pieni- ja keskituloisilta kotitalouksilta suurituloisimmille.
Siksi rikkaimpien tuskin maksaa vaivaa kiukutella edes solidaarisuusveron kovista prosenteista tai sinänsä tiukan palkkaverotuksen suhteellisen pienistä lisärasitteista, kun kiky ja rahapolitiikka paisuttavat paljon keveämmin verotettuja pääomatuloja ja varallisuuden arvoa.
Kiky toistaa Reaganin ja Thatcherin oppeja
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) tai Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen eivät ole tiettävästi yhdessäkään julkisessa puheenvuorossaan ilmoittautuneet suuriksi Ronald Reaganin tai Margaret Thatcherin talouspolitiikan ihailijoiksi.
Käytännössä he kuitenkin edustavat kumpikin omanlaisiaan muunnelmia Reaganin ja Thatcherin kovanaamaisista mutta keskeisiltä osin harhaisista taloususkomuksista.
Reagan oli 1980-luvulla vain hivenen Donald Trumpia maltillisempi Yhdysvaltain presidentti, jonka kyseenalaisia talouspoliittisia saavutuksia oli vuosikymmeniin mittavin tulonsiirto Yhdysvaltain pieni- ja keskituloisilta maan ennestään rikkaimmalle talouseliitille.
Thatcher oli suunnilleen samaan aikaan Britannian pääministeri, joka harjoitti yhtä päättäväisesti ja yhtä kyseenalaisin tuloksin samantyyppistä niin sanottua uusliberalistista talouspolitiikkaa, jota leimasi julkisten palveluiden leikkaukset, yksityistämiset – ja rikkaimpia suosineet veromuutokset.
Pieni- ja keskituloisia rasittaneet ja suurituloisimpia suosineet talouspolitiikan suunnanmuutokset perustuivat niin sanottuun trickle down -uskomukseen eli tulojen valumavaikutukseen.
Uskomuksen mukaan rikkaimpien lisätuloista kyllä valuu aikanaan lisää tuloja muillekin, joten suurituloisimpien veronkevennykset maksavat itse itsensä.
Näin piti käydä siksi, että rikkaimmat eivät haaskaa lisätulojaan kulutukseen niin kuin köyhemmät tekisivät vaan ohjaavat lisätulonsa tuottavuutta kohottaviin, taloutta kasvattaviin ja työpaikkojakin synnyttäviin investointeihin. Ja uusien työpaikkojen välityksellä lisää tuloja valuu ennen pitkää työväellekin.
Sittemmin esimerkiksi teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD on todennut tämän valumateorian jokseenkin harhaiseksi uskomukseksi, joka on ennemmin kasvattanut kuin supistanut tulo- ja varallisuuseroja.
Suomessa Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen VATT:n tutkijat ovat vastikään todenneet, että vastoin vanhoja uskomuksia suurituloisimpien veronkevennykset vähentävät verotuloja eivätkä ne näin ollen ole itse itseään kustantava taikakeino.
Silti kikyn ja viime vuosina harjoitetun rahapolitiikankin keskeiset tavoitteet ovat kuin suoraan Reaganin ja Thatcherin valumateorioista.
Voitonjako on saajan pääomatuloa
Kilpailukykysopimus oli poikkeuksellinen ja meikäläisittäin poikkeuksellisen suuri tulonsiirto palkansaajilta työantajille, kuten yksityisyrityksille ja julkisen hallinnon työnantajille.
Kiky-sopimus siirsi työn sivukuluja työnantajilta palkansaajien maksettaviksi, pani työntekijät tekemään palkattomia työtunteja ja leikkasi julkisten alojen lomarahoja. Sopimuksen vaikutukset näkyvät jo palkkatilastoissa, joiden mukaan palkansaajien ansiokehitys on käytännössä pysähtynyt ja reaalisesti laskenut.
Sopimuksen piti kohentaa etenkin vientiyritysten kilpailukykyä mutta samalla kaikkien muidenkin työnantajayritysten ja -laitosten kannattavuutta ja näin kannustaa niitä tuottavuutta kohottaviin, taloutta kasvattaviin ja työpaikkoja synnyttäviin investointeihin.
Juuri niin kuin valumateorian mukaan on tarkoitus käydä.
Suomen kansainvälinen kustannuskilpailukyky onkin hieman kohentunut, samoin yritysten voitot ovat kasvaneet. Investointilama näyttää vähitellen hellittävän, mutta tämä johtunee enemmän kysyntänäkymistä kuin kikyn vaikutuksista. Työttömyys on joka tapauksessa vielä kriisilukemissa.
Sitä hallitus tai kiky-sopimuksia solmineet työmarkkinajärjestöt eivät voi mitenkään määrätä, mitä etenkään yksityiset työnantajayritykset tekevät kiky-sopimuksesta saamillaan lisätuloilla.
Investointien asemesta yritykset voivat yhtä hyvin jakaa sopimuksen tuomat lisätulot omistajilleen entistä runsaampina osinkoina.
Voitonjako taas kasvattaisi eniten suhteellisen pienen mutta ennestäänkin varakkaimman ja suurituloisimman kansanosan tuloja. Sillä pienellä mutta rahan arvoisella erolla, että osingot ovat saajilleen tuntuvasti palkkatuloja keveämmin verotettavia pääomatuloja.
Finanssivarallisuus on harvojen herkkua
Euroalueen keskuspankki EKP ja sitä Suomessa edustava Suomen Pankki ovat jo vuosien ajan rehkineet hartiavoimin saadakseen aikaan omanlaisensa taianomaisen talouden tulovaluman.
EKP on painanut ohjauskorkonsa nollaan prosenttiin ja sitäkin alemmas miinusprosenteille, ja se on syöttänyt finanssijärjestelmään nyt jo parisen tuhatta miljardia uunituoretta euroa velkakirjoja ostamalla. Suomessa tällaisia toimia on pannut toteen Suomen Pankki.
Meneillään on ollut ja on paraikaakin vuosikymmeniin mittavin rahaelvytys, jonka yksi keskeinen tavoite on kannustaa yrityksiä ja kotitalouksia investointeihin ja kulutukseen. Yksi tärkeä välitavoite on ylläpitää finanssivarallisuuden, kuten velkakirjojen, pörssiosakkeiden ja muunlaisten arvopapereiden sekä kiinteistöjen arvonnousua.
Finanssimarkkinoiden kurssinousu ja kaikenlaisen varallisuuden arvonnousu on jo huomattavalla voimalla toteen käynyt tosiasia. Esimerkiksi Suomen kotitalouksien rahoitusvarojen arvo on kymmenessä vuodessa melkein kaksinkertaistunut, pitkälti kurssinousun ansiosta.
Suurin osa kotitalouksista ei omista juuri lainkaan finanssivarallisuutta, kun taas verraten pieni osa kotitalouksista omistaa suurimman osan yksityishenkilöiden omistamasta finanssivarallisuudesta.
Siksi myös finanssimarkkinoiden kurssinousujen tuottamat myyntivoitot ja varallisuuden arvonnousu ovat suurimmaksi osaksi kertyneet niiden suhteellisen harvojen hyväksi, jotka ovat ennestäänkin suurituloisimpia ja varakkaimpia.
Niin kuin kikyn tuottamat lisätulot, myös nämä rahapolitiikan tuottamat lisätulot ovat kertyneet saajilleen tuntuvasti palkkatuloja keveämmän verotuksen pääomatuloina.
Miksi siis kiukutella solidaarisuusveroista tai muista palkkatulojen verorasituksista, kun kiky-sopimus ja rahapolitiikka tuottavat kevyemmin verotettuja pääomatuloja?
